love

love

Olen..

Rakastan..
Kultaa, kullanmuruja, kahvia, kolmiyhteistä Jumalaa.
Kavereita, kirjoja, keskusteluja, kuntoilua, kulttuuria ja kauneutta.
Kuulun Ristinummen Rouviin. Olet lämpimästi tervetullut seuraamaan blogiani!

torstai 11. helmikuuta 2016

Paastoa tanssien


Suosittu suomenruotsalainen blogisti ja papinrouva Amanda Audas-Kass kohautti joulukuussa kertomalla hieman erilaisesta paastosta. Hänellä ja hänen miehellään oli paastonaikana "hångel-december". En tiedä, mikä olisi oikea suomennos tuolle ilmaukselle. Wikipediasta sain selville, että hångel tarkoittaa sensuellia rakkaudenosoitusta, joka koostuu intensiivisistä suudelmista ja välillä myös intiimeistä hyväilyistä. Wikipedia ilmoittaa asiallisesti hångelin kuuluvan usein esileikkiin.

Tällaiseen paastoon pariskunta siis sitoutui paastonajaksi. Ei hassumpaa, kun juuri tänään iltapäivälehden kannessa luki, että suomalaisten seksielämä on pahasti hiipunut. Omaan parisuhteeseen panostaminen paastonaikana on oikein hyvä teko, joka suojelee houkutuksilta ja kiusauksilta.

Minä ajattelin tänä paastonaikana panostaa raamatunluvun lisäksi tanssimiseen. Aloitin nimittäin tammikuussa puolen vuoden tauon jälkeen Gospel-lattarit. Huomaan sen, miten hyvää tanssiminen hengellisen musiikin tahtiin tekee minulle. Tänäänkin sain koko vapaapäiväksi iloa siitä, että tiesin illalla pääseväni tanssimaan. Itse tunnilla olin ihan fiiliksissä Johannan ja Mintun johtaessa meitä eri-ikäisiä naisia ylistämään Jumalaa ja nauttimaan kehostamme afrojen, merenquen, salsan ja samban tahtiin. Musiikki oli taas aivan taivaallista. Loppuvenytyksissäkään en voinut keskittyä pelkästään venytettävään liikkeeseen, koska sydämeni täyttyi ylistyslauluja kuunnellessani ilosta ja halusin nostaa käsiä ylistääkseni Herraa.

Tanssiminen ei ole kuulunut suomalaiseen kristilliseen perinteeseen, varsinkaan Lapissa. Niinpä olin ihmeissäni vuonna 2002, kun vanha nainen profetoi minulle rukousleirillä Torniossa, että Jumala haluaa minun tanssivan. Tanssi on siitä lähtien ollut minulle tärkeä tapa ylistää Jumalaa, rentoutua ja iloita. Olen onnellinen siitä, että minulla on mahdollisuus osallistua säännöllisesti Gospel-lattarit-tunneille. Niissä yhdistyy ihanasti tanssin ilo, jumpan riemu, kristittyjen naisten yhteys ja vieläpä Jumalan läsnäolo. Messussa pääsen harvoin samanlaiseen riemulliseen ylistysfiilikseen kuin näillä tanssitunneilla. Tänäänkin lauloin mukana tanssiessani: "I worship you, my Lord. I follow you. You give me happiness and take away emptiness..." tai jotain sinnepäin.

Siispä tänä paastonaika aion ylistää Jumalaa tanssien sekä Gospel-lattareissa että kotona ylistysmusiikin tahtiin. Luulen, että se ilahduttaa taivaallista Isää kovasti. Aion  hankkia itselleni vihdoinkin jonkun kauniin tanssiasun, kun en ole vielä raaskinut ostaa, vaikka olen käynyt tunneilla jo tosi monta vuotta. Paastonaikana haluan pitää huolta muista ihmisistä, mutta myös itsestäni. Annan reilummin rahaa hyväntekeväisyyteen, mutta en unohda marttyriäitien tapaan omia toiveitani. Tulin tosi hyvälle mielelle, kun Mies oli aidosti pahoillaan siitä, etten ehtinytkään suunnitelmieni mukaan yhteen alennusmyyntiin. Hänkin haluaa, että panostan itseeni, koska iloisena ja hyvinvoivana olen parempi vaimo ja äiti. Satu Kreivi-Palosaari on kirjoittanut ihanan paastonajan aforismin, jonka mukaan aion elää seuraavat seitsemän viikkoa.

-Katso isä!
Pikkutyttö ottaa pari tanssiaskelta,
heilauttaa vaaleita hiuksiaan taaksepäin ja nauraa.

Isä katsoo tytärtä ihastuneena.
- Oletpa sinä nätti.

Tyttö juoksee isän kaulaan.

Kun paastoat, voitele hiuksesi ja pese kasvosi, sanoo Jumala
ja aikoo katsella minua.

- Katso Isä!

Satu Kreivi-Palosaari

"Älkää olko synkän näköisiä niin kuin tekopyhät." Matt. 6:16





2 kommenttia: