Ystävänpäivän moka

Mokasin ystävänpäivänä pahasti. Olin odottanut uskollisen ystävän juhlapäivää pitkään. Kun se vihdoin tuli, en huomannut koko asiaa. Onneksi huomasin mokani seuraavana päivänä. Rakas Bora, jota kutsutaan myös Missiksi, oli saavuttanut ystävänpäivänä  550 000 kilometrin haamurajan. Kukapa olisi uskonut yli kuusi vuotta sitten, kun Bora tuli meille käyttöön, että se pelittää vielä näin monta vuotta. En ainakaan minä.

Eräänä päivänä ajellesani rakkalla Boralla harmittelin mielessäni sitä, että auton korjaus oli maksanut niin paljon. En sanonut mitään, mutta mielessäni oli ajatus: "Koskahan me pääsemme tästä autosta eroon?" Hetken päästä takapenkiltä alkoi kuulua itkua. Kysyin Kuopukselta, mikä hänellä on hätänä. "Mulla tulee niin ikävä Boraa, jos se joutuu romuttamolle", poika itki. Olin järkyttynyt siitä, että hän reagoi tuolla tavalla, vaikka en ollut sanonut mitään ääneen. Otin sen itselleni Jumalan puheena siitä, miten minun täytyy olla kiitollinen uskollisesta autosta, joka helpottaa arkeamme valtavasti. 

Kuopuksen ja Boran suhde on aivan erityinen: viisivuotias kutsuu Boraa äidin ja hänen autokseen. Yhdessä rukoilimme kolme vuotta sitten, että Bora tulee kuntoon sen jälkene, kun olin ajellut liian monta kilometriä punainen öljyvalo päällä. Silloinkin rukouksiimme vastattiin! Eilen annoimme rakkaalle ystävälle lahjaksi kauniin ruusun. Emme kylläkään ostaneet sitä varta vasten autolle, vaan sain sen LadyLinen avoimista ovista mukaani. (Ruusun lisäksi sain BodyPumpista täksi päiväksi ihanan kipeät lihakset. Treenikipu on parasta kipua!)

Esikoinen haluaa juhlistaa Boraa sitten, kun se saavuttaa seuraavan virstanpylvään 555 555 km. Jos vaikka silloin keittäisimme pullakahvit ja kutsuisimme lähellä asuvia ystäviä kylään. Pitää olla tosi tarkkana mittarin kanssa!