Paavalin seurakunnassa on poikkeuksellisen palvelualttiita suntioita eli vahtimestareita. Yleensä siitä on paljon hyötyä. Hommat sujuvat hienosti, vaikka huonomuistinen tai suurpiirteinen työntekijä ei olisi muistanut kertoa heille kaikkia yksityiskohtia. Perjantaina palvelualttius näytti toisen puolensa.
Eräästä eskariryhmästä otettiin minuun yhteyttä salapoliisitehtävään liittyen. He halusivat tulla tutustumaan lasten kanssa Paavalinkirkkoon, mutta vierailu piti naamioida spontaaniksi lapsille. Viestittelimme useamman kerran eskariopen kanssa. Tein varauksen kirkkoon, jotta pääsisimme varmasti vierailulle. Kuriiri toi minulle salapoliisitehtävään liittyvän vihjeen, joka minun piti piilottaa kirkkoon.
Ajellessani sovittuna aikana kirkon pihalle eskariryhmä oli tutkimassa piha-aluetta. Livahdin huomaamatta kirkkoon ja piilotin vihjeen lukupulpettiin. Sitten menin eskariryhmän luo kyselemään, tarvitsisivatko he apua. Eskariope kuiskasi heti minulle, miten homma oli meinannut mennä vähän pieleen. Joku työntekijä oli tullut heidän luokseen kyselemään, ovatko he siitä ja siitä päiväkodista, kun heille on varattu kirkko. Työntekijä oli myös todennut, ettei varauksen tehnyttä pappia näy vielä missään. Eskariope oli onneksi selvinnyt tilanteesta ilman, että lapset epäilivät mitään. Vahtimestari tuli pihalla minua vastaan ja oli vähän ihmeissään siitä, mitä pihalla tapahtui. Kuiskasin hänelle tyyliin "Shhh, tämä on salaista."
Vein eskariryhmän kirkkoon ja aloin juttelemaan heidän kanssaan. Kohta ope huomasi, että lapset ovat nälkäisiä. "Voidaanko nyt pitää se evästauko?" hän kyseli. Ohjasin ryhmän syömään eväitä alasaliin, kun kirkossa se olisi voinut aiheuttaa sotkua.
Eväiden syönnin jälkeen lapset olivat motivoituneita etsimään vihjettä. Jaoin heidät ryhmiin ja laitoin etsintäpuuhiin eri puolille kirkkoa. Kesken kaiken huomasin, ettei lukupulpetilla enää ollutkaan vihjettä. Katselin etsijöitä, mutta tajusin, ettei sitä ollut ottanut heistä kukaan. Ryntäsin sakastiin etsimään suntiota. Häntä ei näkynyt missään. Sitten kävin roskiksen kimppuun. Tutkin sen, mutten löytänyt mitään. Olin jo ryntäämässä kirkkoherranvirastoon etsimään kyseistä vahtimestaria, kunnes huomasin sakastissa toisen roskiksen. Pengoin sitä ja löysin paperilapun, joka oli luultavasti vihje. En ollut asiasta aivan varma, koska olin säilyttänyt vihjettä rullalla. Roskiksessa paperi oli suoristettuna.
Menin kirkkosaliin ja mietin pääni puhki, minne saan piilotettua vihjeen. Lapset olivat kiertäneet ympäri kirkkoa ihmetelleen, kun vihjettä ei löytynyt. Laitoin vihjeen huomaamatta flyygelin edessä olevalle pianopallille. Kohta annoin yhdelle oppilaalle vihjeen tutkia fyygelin luota. Hän löysin lapun, jota kaikki tulivta ihmettelemään. Lapset miettivät eskariopen kanssa, voisiko tämä olla se vihje. Minuakin jännitti, kun en ollut aivan varma, oliko roskiksesta löytämäni lappu se oikea. Vähän ajan kuluttua eskariope totesi helpotuksekseni, että etsinnät voidaan lopettaa. Minä olin varmasti yhtä helpottunut kuin lapsetkin.
Työpäviän lopuksi törmäsin tähän virkaintoiseen vahtimestariin ja kerroin koko tarinan. Hän ei edes muistanut laittaneensa mitään paperia roskiin, koska keräilee kirkosta ja muualta turhia roskia pois niin vaistomaisesti. Tarina sai onnellisen lopun, kun nauroimme juttua yhdessä niin kovasti, että vatsalihaksiin sattui :).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti