love

love

Olen..

Rakastan..
Kultaa, kullanmuruja, kahvia, kolmiyhteistä Jumalaa.
Kavereita, kirjoja, keskusteluja, kuntoilua, kulttuuria ja kauneutta.
Kuulun Ristinummen Rouviin. Olet lämpimästi tervetullut seuraamaan blogiani!

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Personal Trainer

Minulta kysytään aina välillä, mikä on onnellisuuteni ja energisyyteni salaisuus. Olen vastannut eri asioita eri ihmisille, mutta tällä riparilla olen keksinyt erittäin hyvän vastauksen. Salaisuuteni on oma Personal Trainer. Sain PT:n jo ihan pienenä. Hän antoi minulle neuvoja ja ohjasi minua lapsuudessa. Viisitoistakesäisenä aloin luottaa yhtä enemmän hänen viisaisiin ohjeisiinsa. Usein kuitenkin kuuntelin enemmän lähellä eläviäni ihmisiä: kavereita ja vanhempia. Silloin kun uskalsin kuunnella henkilökohtaisen valmentajani ääntä, elämäni meni aina hyvään suuntaan. Tein silloin usein sellaisia ratkaisuja, jotka tuntuivat kipeiltä siinä hetkessä, mutta toivat pitkällä tähtäimellä elämääni rauhaa, iloa ja rakkautta.

Kolmenkympin kriisissä koin olevani aika yksin. Silloin aloin yhä tietoisemmin turvautua Personal Trainerin ohjeisiin ja johdatukseen. Olin avoin hänen edessään enkä enää salannut häneltä mitään elämänalueita. Aloin myös käyttää entistä enemmän aikaa PT:n kanssa seurusteluun. Vietin hänen kanssaan aikaani säännöllisesti myös silloin, kun minulla oli stressiä. Hyvinä hetkinäkin otin hänet mukaan arkeen ja juhlaan.

Ehkä jo arvasit, kuka minun Personal Trainer on. Hän on Pyhä Henki, Jumalan kolmas persoona. Kasteessa sain elämääni Pyhän Hengen oppaaksi ja uskon ylläpitäjäksi. Sitäkin ennen Hän oli vaikuttanut elämääni luomisessani sekä vanhempieni ja muiden ihmisten rukousten välityksellä.

Olli Valtonen kirjoitti upeasti viimeisessä Askel-lehdestä otsikolla "Pyhä mentori":
"Pyhällä Hengellä on nimi Parakletos ja monta tehtävää. Hän on auttaja ja puolustusasianajaja. Navigaattori. Inspiraattori. Mentori. Personal Trainer. Kehottaja. Lohduttaja. Terapeutti. Hän on koko ajan läsnä. Aina valmiina. Ihmisen uskollinen palvelija.- -Pyhä Henki on tasapuolisesti kaikkien meidän vierellämme. Hän tekee kaikkea samaa kuin Jeesus. Mutta siis hyvin henkilökohtaisesti ja joka hetki, sekunti sekunnilta."

Toimin sielunhoitajana, mentorina, kotipsykologina ja -terapeuttina monille ihmisille. Tiedän sen, miten puutteellinen olen näissä tehtävissä. Ihmistuntemukseni on vajavaista enkä epäsäännöllisissä kohtaamisissa voi mitenkään saada haltuuni ihmisen koko elämää (puhumattakaan siitä, miten vähän tiedän heidän menneisyydestään ja tulevaisuudestaan). Sen vuoksi on helpottavaa, että voin viedä näitä ihmisiä rukouksissa Pyhän mentorin, parhaimman terapeutin ja rakkaudellisimman Personal Trainerin hoitoon. Hänen suunnitelmansa ovat rakkaudellisia, täydellisiä ja viisaita. Kaiken lisäksi hänen palveluksensa ovat täysin ilmaisia. Eläköön Personal Trainer, Pyhä Henki! Sinua suosittelen lämpimästi kaikille ihmisille kokoaikaiseksi opastajaksi ja auttajaksi!


4 kommenttia:

  1. Kiitos jälleen! Taas niin monta hienoa, konkreettista ja loistavaa kiteytystä. Lohdullisin ja puhuttelevin minulle oli tämä: "Kasteessa sain elämääni Pyhän Hengen oppaaksi ja uskon ylläpitäjäksi." Vaikka joskus olen ollut heikko ja heikkona, on Pyhä Henki huolehtinut minusta. Joskus täysin konkreettisesti lähettämällä lähelleni merkittävän ihmisen. <3 Wautsi wau!

    Minultakin on joskus kysytty, mikä Pyhä Henki oikein on, enkä ole osannut vastata. Mutta ensi kerralla voin lukea sitaatteja täältä. "Tule Pyhä Henki, jotta näen, jotta kuulen..."

    VastaaPoista
  2. Kiitos uskolliselle kommentoijalle! Ihmeellistä ja ihanaa on PH:n työ. Minäkin varmaan palan monesti etsimään tästä kirjoituksesta hyviä sitaatteja.

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Pääsin fb:n kautta, mutta kommentti meni sinun piikkiin!

    VastaaPoista