Puuterin tarina

Olen yökyöpeli. Sen vuoksi minulle sopii mainiosti puheiden kirjoittaminen myöhään illalla lasten nukkumaanmenon jälkeen. Lauantaina jouduin kuitenkin lähtemään aamusta työpaikalle valmistautumaan päivän toimituksiin, koska paperit olivat työpaikalla. Otin meikkipussin mukaan, koska ajattelin vähän kaunistautua ennen toimituksia. Jostain kumman syystä puheiden kirjoittaminen ja muiden valmistelujen tekeminen oli aamupäivällä niin hidasta, etten ehtinyt kaunistautua mitenkään muuten kuin laittamalla hiukset ponnarille.

Mukavan kastetilaisuuden jälkeen lähdin vihkimään Suomenlinnaan. Mietin monta monituista kertaa, mikä olisi nopein tapa kulkea reitti Arabianranta-Suomenlinna, kun minun piti vielä matkalla hakea Lönnrotinkadulta varaamani tyyny. Varasin aikaa todella reilusti matkaa varten. Päädyin viemään auton Paavalinkirkolle, josta jatkoin kävellen ratikkapysäkille. Ratikalla ajelin Sörnäisiin, josta jatkoin metrolla Kamppiin. Sieltä kävelin Lönnrotinkadulle kauppaan, ostin nopeasti tyynyn ja jatkoin kävelyä Kauppatorille. Siellä odottelin lauttaa mielettömässä tungoksessa. Turistien lisäksi Suomenlinnan lauttaan oli menossa valtava määrä häävieraita. Paniikki meinasi iskeä katsellessani ihmismassaa. Mitä jos en mahdukaan tähän lauttaan? Onneksi lautta veti hämmästyttävän suuren määrän ihmisiä.

Suomenlinnaan tullessa yritin lyöttäytyä seurueeseen, joka oli selvästikin menossa häihin. Ajattelin, että heidän kanssaan minun ei tarvitsisi stressata reitistä. He olivat kuitenkin menossa joihinkin toisiin häihin. Otin kartan ja kyselin karttoja jakaneelta tytöltä vinkkejä parhaaseen reittiin. Lähdin kävelemään reippaasti. Olin kävellyt helteisessä ilmassa jo sen verran paljon, että minulla oli todella kuuma mustassa Valonsäde-asussa. Jalassa minulla oli kävelykengät, joissa oli kuitenkin aika reilusti korkoa, jottei lahkeet viistäisi maata. Mukulakivillä kulkeminen niillä oli aika mielenkiintoista. Tarkkailin kelloa ja huomasin, ettei aikaa ollut hukattavaksi. Matkalla näin ainakin neljä hääseuruetta, mutta kaikki olivat menossa eri häihin. Vihdoin ja viimein löysin oikean hääpaikan, joka oli kallioilla luonnon helmassa. Oloni oli kaikkea muuta kuin freesi, minkä vuoksi päätin sipaista vähän puuteria meikittömille kasvoilleni. Hääkuvissa ei nimittäin näytä oikein kivalta, jos papin naama loistaa hellepäivän pitkien kävelyjen seurauksena. Omissa hääkuvissanikin olisin tarvinnut puuteria, mutten sellaista omistanut. Menin naimisiin melkein naturalina pelkän ripsivärin ja huulirasvan kaunistamana.

Puuterin laittaminen toi mieleeni sen, miksi vasta tänä kesänä hankin elämäni toisen puuterin, vaikka muuten olen tottunut ehostamaan itseäni melkein päivittäin. Ostin ensimmäisen puuterini yläastelaisena lähikaupasta. Koulussa oli sattunut tapaturma. Sain koripallo-ottelussa kyynärpään silmääni sillä seurauksella, että sain mustan silmän. Äitini ei omistanut mitään meikkejä. Näytin kamalalta ja kysyin, saisinko käydä ostamassa kaupasta jotain peiteainetta. Äiti lupasi. Ostin puuterin ja sudin sitä innokkaasti mustan silmän päälle. Se peittyi ihmeen hyvin. Näytin jo melkein inhimilliseltä. Ainoa huono puoli oli siinä, että myös silmäripset olivat täysin puuterissa. Päätin laittaa ripsiväriä, koska olin lähdössä kaverini kanssa Pellon ensimmäisen kauppakeskuksen, Pello Starin, avajaisiin. Olimme kuulleet huhuja, että uudessa kauppakeskuksessa oli jopa liukuportaat.

Lähdimme kävelemään kohti kauppakeskusta. Silloin alkoi pyryttää lunta. Hetken päästä kaverini katsoi minua ja alkoi nauraa. Ripisvärini olivat levahtaneet oikein kunnolla. Minulla ei ollut enää yhtä mustaa silmää, vaan kaksi mustaa silmää. Pello Stariin tullessamme säntäsimme heti vessaan ja yritin pelastaa sen, mitä pelastettavissa oli. Kohtalokkaasta kävelyreissusta ei jostain syystä jäänyt kammo ripsiväriä vaan puuteria kohtaan. Onneksi voitin sen ehkä 23 vuoden jälkeen.