Olen ihminen, joka elää vahvasti periodeissa. Välillä olen täynnä energiaa, ideoita ja suunnitelmia. Tuntuu siltä, että jaksan ihan mitä vain. Tämä kesä oli minulle juuri sellaista aikaa. Päivät olin todella pirteä, iloinen ja reipas. Niinpä perustin tämän bloginkin, kun tekemistä ei tuntunut olevan tarpeeksi. Välillä olin öisinkin niin täynnä energiaa, etten saanut unen päästä kiinni. Se ei kuitenkaan haitannut minua. Makoilin ihan rauhassa unikavereideni vieressä omissa ajatuksissani tai aloin keskellä yötä lukea kirjaa, kirjoittaa blogitekstejä tai lähdin kukon kirkuessa aamukävelylle. Ajattelin, että neljänkympin lähestyessä isäni suvun ylienergiset geenit saavat minussa vallan.
Toisin kuitenkin kävi. Minusta ei tullutkaan pysyvästi ylienergistä ihmistä. Töiden lähdettyä kunnolla käyntiin olen ollut yllättävän väsynyt. Usein olen nukahtanut iltaisin sohvalle tai sänkyyn nukuttaessani pikkupoikia. Päivisinkin olen ollut paljon väsyneempi ja rauhallisempi kuin kesällä. En ole kaivannut töiden ja perheen lisäksi paljon muita virikkeitä. Olen nauttinut pienistä asioista: kotitöiden tekemisestä rauhassa, leppoisasta olemisesta sekä perheenjäsenten kohtaamisesta. Minulla on ollut menossa selkeästi vaihe, jossa olen kaivannut syvällisyyttä. Sen vuoksi olen lukenut enemmän hengellisiä kirjoja, rukoillut paljon ja keskustellut hyvien ystävien kanssa henkeviä kasvotusten, puhelimessa ja chattailemalla.
Olen miettinyt paikkaani elämässä ja sitä, mitä oikeasti elämältäni haluan. Mietinnöissäni olen tullut siihen tulokseen, että tavallinen elämä on minusta kaikkein parasta elämää. Onnellisinta minulle on elää niin, että kuuntelen omaa sisäistä ääntäni. Välillä pursuilen ideoita, energiaa ja elämää, mutta yhtä tärkeää minun on antaa tilaa hiljaisuudelle, rauhalle ja olemiselle. En halua suorittaa elämää millään osa-alueella, vaan elää aidosti ja rehellisesti omannäköistä elämää.
Yhdelle ystävälleni totesin, että olen pohjimmiltani vähän laiska tai ainakin mukavuudenhaluinen. Sen vuoksi en ole halunnut ottaa omien töideni ja vapaaehtoistöiden lisäksi mitään keikkoja. Viime syksyn kokemuksesta tiedän, että muutamakin ylimääräinen reissu vie yllättävän paljon voimia. Kesän energiapuuskassa keksimäni opintosuunnitelmatkin ajattelin suosiolla siirtää ainakin muutamalla vuodella eteenpäin. Kahden vuoden päästä elämäni näyttää jo aika erilaiselta, kun Kuopuskin on jo esikoulussa. Silloin arkivapailla ehtii saada aikaan aivan eri tavalla omia juttuja, kun ei ole pikkuapulainen koko päivää seuralaisena. Tällä hetkellä minulle on tärkeintä keskittyä työn lisäksi läsnäoloon ja -iloon perheen ja ystävien parissa.
Jumala,
sinä olet kutsunut minut näiden ihmisten perheenjäseneksi.
Sinä olet antanut meille rakkautta ja iloa.
Sinä olet antanut meille hiertäviä särmiä
ja teräviä kulmia.
Sinä olet kutsunut meidät kasvamaan toistemme rinnalla.
Jumala,
sinä kutsut minut olemaan totta näille ihmisille.
Sinä kutsut minut antamaan heille itseni lahjan.
Sinä kutsut minut antamaan heille tilaa,
jotta he voisivat olla totta minulle.
Sinä kutsut minut ottamaan heidät vastaan lahjanasi.
Katja Kaila: Ikuisuus mahtuu eväskoriin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti