Scwiss :)

Jääkaappimme ovessa on tärkeitä papereita sekä lastemme ja kummilastemme kuvia. Talvisin erilaiset koulun ja harrastusten tiedotteet ja lukujärjestykset sekä Kuopuksen piirustukset vievät kaiken tilan. Nyt kesällä oveen on kiinnitetty sinitarralla terveisiä rippileireiltä. Laitoin Esikoisen rippijuhliin esille hänen leirillä saamansa palautelapun, koska se oli selvästikin hänelle hyvin tärkeä. En muista, koska hän olisi esitellyt minulle jotakin sellaisella innolla. Lapun tärkeydestä kertoi myös se, että hän ei yhtään vastustanut sitä, että kaikki vieraat saivat lukea leiriläisten, isosten ja vetäjien hänelle antamaa palautetta. Esikoisen lapun viereen olen kiinnittänyt omalta riparilta saamani lapun sekä Miehen lapun. Miehen viimevuotinen lappukin on edelleen esillä yläkerrassa. Hänen puolustuksekseen voin kertoa, että minä olen laittanut senkin esille. Olen nimittäin sitä mieltä, että kauniita sanoja ei voi olla koskaan liikaa.

Gary Chapman kirjoittaa jo melkein klassikoksi tulleessa parisuhdekirjassaan "Rakkauden kieli", miten rakkautta voi osoittaa yhteisellä ajalla, kauniilla sanoilla, lahjoilla, palveluksilla sekä fyysisellä kosketuksella. Luulen, että minulle kaikista tärkein rakkauden kieli on kauniit sanat. Sen vuoksi muistan hyvin kohteliaisuudet, kehut ja kauniit sanat. Kolikon toinen puoli on se, että minua on myös hyvin helppo loukata sanomalla minusta pahasti. Talletan helposti rumat ja mitätöivät sanat syvälle sydämeeni enkä tahdo päästä niistä millään eroon. Joskus olen joutunut rukoilemaan vuosikausia, että olen pystynyt antamaan anteeksi jollekin ihmiselle hänen ilkeät sanansa.

Sain koko kouluaikani hyviä numeroita koulussa. Itsetunnolleni oli kuitenkin tärkeämpää saada aikuisilta hyvää sanallista palautetta. Äitini oli taitava kehumaan minua sanoilla, mistä olen hänelle hyvin kiitollinen. Muilta aikuisilta sain kuulla aika harvoin kehuja. Ala-asteen opettajan sanat muistan ikuisesti. Suunnitellessamme luokkani kanssa kutosella potkiaisia hän totesi, että Elinalla on niin paljon ideoita, että päässä vain surraa. Olin aivan ihmeissäni. Ajattelin, ettei minulla voi olla mitään hyviä ideoita, koska olin mielestäni tylsä hikipinko. Aikuisena on helppo todeta, että opettaja oli silloinkin oikeassa. Rippipappini oli joskus nähnyt minun ja kaverini pyöräilevän yhdessä. "Te pyöräilitte niin kovasti, että näytti siltä kuin ompelukone olisi surrannut." Tämä kommentti oli minulle niin tärkeä, että painoin sen syvälle sydämeeni.

Olin fiksu, pärjäävä, monilahjakas ja kaunis tyttö enkä silti saanut kovinkaan paljon kuulla kehuja. Tyttäreni on samanlainen, mutta siitä huolimatta hänkin saa kuulla yllättävän vähän kauniita sanoja aikuisilta. Sen vuoksi olen ottanut elämäntehtäväkseni kannustaa nuoria sanallisesti aina silloin kun se on mahdollista. Rippileirillä kehuimme leiriläisiä toisten ohjaajien kanssa niin paljon, että nuorten rapissa todettiin, ettei ohjaajien kehuille voi mitään. Ei hassumpaa! Ryhmä oli oikeasti niin loistava, että heille oli helppo antaa myönteistä palautetta. Toisaalta voi miettiä, kuinka paljon meidän kannustavat sanat vaikuttivat hyvän ilmapiirin syntymiseen. Uskon, että hyvä synnyttää hyvää.

Tämän kesän rippileirillä toteutimme palautelappujen kierrättämisen viimeisenä aamuna. Se oli hyvä ajankohta, koska viimeisenä iltana nuoret ovat vähän levottomia ja hysteerisiä. Pelisääntöihin kuului myös se, että palaute piti kirjoittaa omalla nimellä. Näin huolehdimme siitä, että kommentit pysyivät asiallisina. Laput kiersivät aika nopeasti, mutta siitä huolimatta nuoret ja me vanhemmatkin ehdimme kirjoittaa ajatuksella toisistamme kauniita sanoja. Ihailin sitä, miten nuoret eivät tällä kertaa kirjoittaneet vain "kiva" tai vielä pahemmin "ihan kiva". He osasivat kehua upeasti toistensa hyviä luonteenpiirteitä, kaunista käytöstä, taitoja ja ulkonäköä.

Minäkin sain ihanaa palautetta. Erityisesti lämmitti saada hyviä sanoja työtovereilta. "Hyvä työtoveri. Oli ilo olla leirillä kanssasi." Toinen työkaveri puolestaan iloitsi siitä, että olin oma itseni ja lähdin rohkeasti mm. mossaamaan. Tämä työkaveri sai melkein kaikilta leiriläisiltä kehuja upeista tanssimooveistaan. Jeesus-diskomme oli leirin epäonnistuneimpia hetkiä, koska nuoret pitivät sitä nolona. Sen vuoksi lohduttauduimme sillä, että ainakin nuoret näkivät, miten kesäteologilla voi olla coolit tanssiliikkeet, ja miten ohjaajat uskaltavat irrotella mossaamalla keskellä kirkasta päivää.

Nuoret kehuivat palautelapussa minua siitä, että olen aina iloinen, pirteä ja positiivinen. Pojat kiittelivät lisäksi asiantuntevuutta ja syvällisyyttä, kun taas monet tytöt olivat nauttineet keskusteluista kanssani. Hauskin palaute oli erään pojan: "mukava ohjaaja, scwiss :)". Huomasin yhdessä iltaohjelmassa, miten muutamat pojat alkoivat leikissä naureskella, kun sanoin scwiss ja tein siihen kuuluvan liikkeen. Nuorempana olisin varmaan hämmentynyt, mutta tällaisessa äiti-iässä vain innostuin lisää ja tein liikkeen vielä lennokkaammin, jotta pojilla olisi enemmän naurettavaa. Palautelappu muistuttaa nyt minua harmaina talvipäivänä siitä, kuinka hauskaa oli leikkiä upeiden nuorten kanssa lämpimässä kesäillassa. Scwiss :)

Nostalgiset verhot

Huomenna on Pellossa yksi kesän kohokohdista, kun pitkäaikainen laulajasuosikkini Juha Tapio esiintyy Pyrevä-puistossa keskellä kylää. Paikallislehdessä oli jo kauan sitten melkein aukeaman juttu keikasta. Uutta lavaa oli kuulemma artistin toiveesta nostettu 70 cm. Paikkakunnan työnantajia kehotettiin ostamaan lippuja työntekijöille lahjaksi. Melkein nelikymppisen naisen näkökulmasta oli mukavaa, että otsikossa Juha Tapiota tituleerattiin lupaukseksi. Ehkä minustakin tulee vielä jotakin, kun olen vain vuoden nuorempi :). En ole kuitenkaan menossa Pelloon keikalle, vaan kummipojan synttäreille. Keikasta tekee minulle merkittävän se, että Pyrevä-puisto on ensimmäisen lapsuudenkotini paikalla. Kirjoitukseni "Nostalgiset verhot" on hieman editoitu versio Elinan blogissa seitsemän vuotta sitten julkaistusta kirjoituksestani.

Kodistamme on tullut nyt pappila. Se tapahtui viikonloppuna, kun äitini viimeisteli ja ripusti olohuoneeseemme vaaleat verhot, jotka ovat palvelleet Pellon pappilassa yli 30 vuotta. Hän pelasti omansa viime hetkellä keskustassa sijaitsevasta rakennuksesta, josta on enää kaunis muisto jäljellä. Pappila purettiin muutamassa päivässä viime viikolla. Samalla tuhoutui ensimmäinen kotini.

Asuin pappilassa elämäni seitsemän ensimmäistä vuotta. Siltä ajalta on monia mukavia muistoja. Muistan, kuinka lauantaiaamuisin köllöttelimme ja juttelimme isän ja äidin sängyssä. En voi unohtaa päivää, jolloin vanhempiemme sänky räsähti rikki pitäessämme kulmakunnan lasten kanssa pomppimiskilpailuja. Muistan sunnuntaiaamut, jolloin jotkut pyhäkoululaiset tulivat herättämään meitä. Muistan myös sunnuntain kiireisen tunnelman, kun koko perhe etsi ahtaassa eteisessä ulkovaatteita sännätäkseen pyhäkoulusta jumalanpalvelukseen Pellon kirkkoon. Minulla on mukavia muistoja myös ison lapsilauman leikeistä kellarissa, kotileikeistä hienossa salissa ja monenlaisesta puuhasta suurella pihamaalla. Pappilassa opin lähes kaiken elämässä tarpeellisen: leikkimään, lukemaan, kirjoittamaan ja ajamaan pyörällä. 

En kuitenkaan jäänyt kauheasti kaipaamaan pappilaa muuttaessamme Tornionjoen rannalle Laskuun. Uusi kaunis koti ja oma huone, johon sain itse valita tapetit, voittivat oranssinväriset keittiönkaapit ja jyrkät portaat mennen tullen. Sen muistan, että yksi ystäväni  ei voinut yhtään ymmärtää, miksi muutimme jännittävästä pappilasta tavalliseen omakotitaloon.

Pappila oli minulle tärkeä paikka  nuoruudessa. Kävelin sinne  kaverin kanssa pikakiitoa  kaksi kertaa viikossa nuorteniltaan ja raamikseen. Vihreät massiiviset sohvat loivat vanhanaikaisen, mutta kodikkaan tunnelman saliin.  Siellä me lauloimme, leikimme, pureuduimme Raamattuun ja koimme kristittyjen yhteyttä. Ikkunoissa riippuivat vaaleat verhot, jotka äitini oli sinne tarpeettomina jättänyt.  Sohvatkin taisivat olla perheemme jäämistöä. 

Eräs ystäväni ja sisareni olivat keskustelleet muutama viikko sitten pappilan purkamisesta. He olivat suunnitelleet kahlitsevansa itsensä työkoneisiin protestiksi rakkaan rakennuksen tuhoamisesta. He olivat ajatelleet pyytävänsä myös minua mukaan, koska olivat täysin varmoja siitä, etten julkisuudenkipeänä ihmisenä voisi vastustaa kiusausta olla mukana tempauksessa, joka voisi herättää lehdistön mielenkiinnon. Nauroin makeasti tyttöjen suunnitelmille.

Nyt on kuitenkin pappila purettu ilman suurempia protesteja. Tytöt eivät toteuttaneet tempaustaan, vaikka yllytyshulluna ihmisenä olisin varmasti mennyt mukaan. Jäljellä on enää muistoja, vanhoja kuvia ja verhot. Toivottavasti verhot tuovat siunauksen ja rukouksen ilmapiirin uuteen kotiimme. Pappilat tulevat ja menevät, mutta Jumalan rakkaus pysyy.

Sealed With A Kiss

Olen joutunut olemaan Miehestä erossa 17 päivän ajan. Se johtuu siitä, että rippikoulujemme ajoitukset eivät menneet ihan putkeen. Seitsemäntoista päivää on pisin aika, jonka olemme olleet erossa avioliittomme aikana. Seurusteluaikana olimme erossa kokonaisen kesän minun toimiessani kesäteologina Ylitorniolla ja Miehen hoitaessa Riihimäen seurakunnassa kesäisännän vaativaa toimea.

Pitkä ero raastoi nuoren rakastuneen tytön mieltä, mutta silläkin oli varmasti tarkoituksensa. Parisuhteemme sai vankemman pohjan, kun jouduimme työstämään sitä omilla tahoillamme kesän ajan. Lisäksi Miehen ansiokas työ mm. jätevesipuhdistamon hoitajana johti siihen, että hän sai kaksi vuotta myöhemmin papin viran Riihimäeltä. Me muutimme silloin yhdessä Riihimäelle, josta saimme elämäämme ja työurallemme paljon hyviä aineksia. Olimme mukana Pekka Simojoen johtamassa EtCetera-kuorossa sekä  teimme työtä monien monilahjakkaiden vanhempien seurakunnan työntekijöiden rinnalla. Imimme itseemme vanhempien kollegoiden tietotaitoa, osaamista ja tuoretta työotetta.

Kesällä 1995 tein työtä Ylitorniolla kesäteologina ja asuin Aavasaksalla ihanan ja rakkaan Kaisa-musterin luona. Vapaa-aikana leivoin, kuntoilin ja kirjoittelin poikaystävälleni kirjeitä. Tänä yönä kaivoin kirjeet esiin, kun uni ei tullut silmään. Oli mahtavaa saada väläys kesästä, jolloin olin 20-vuotias. Kirjoitin poikaystävälleni avoimesti, laveasti, elävästi ja syvällisesti. Tekstin väleihin olin kirjoitellut runoja, raamatunkohtia, laulunpätkiä ja ajatelmia.

Lapista tulleiden kirjeiden lukeminen on varmasti ollut etelässä kasvaneesta poikaystävästä sangen eksoottista. Lenkillä kerron juosseeni yhdessä poron kanssa. Pellon murre näkyy kirjeissäni vielä selvästi; olinhan ollut opiskelemassa Helsingissä vasta yhden vuoden. Kirjeissäni tuon usein esille sitä, miten kypsymättömänä ja nuorena pidän itseäni, vaikka näin keski-ikäisen näkökulmasta tuntuu, että kaksikymppisenä olen monissa asioissa ollut varsin kypsä. En koe, että olisin loppujen lopuksi ihan hirvittävän paljon kehittynyt aikuisiällä. Kirjeissäni valittelen myös sitä, miten huonoa käsialani on. Nykyiseen käsialaan verratuna se on ihmeen selkeää.

Muistan ensimmäisestä oikeasta kesätyöpaikastani sen, miten minusta tuntui, etten tee tarpeeksi työtä 4000 markan kuukausipalkan eteen. Kirjeistä näen sen, miten valtavan monipuolista työta tein. Leirien lisäksi olin mukana kaiken maailman kissanristiäisissä, toimitin jumalanpalveuksia, tein kanttorinsijaisuuksia ja käynnistelin itse jotain toimintaa. Olin selvästikin innokas ja idearikas jo silloin. Välillä otin liikaa stressiä omille kapeille hartioilleni. Viiden nuoren kuolema kesän aikana laittoi minut pienelle paikalle. Vaikka en tuntenut kuolleita nuoria, pienen paikkakunnan suunnattoman suuri suru leimasi kesääni. Onneksi olin jo silloin rukouksen ihminen: jätin huoliani ja murheitani Herran hoitoon. Muuten en olisi kyllä jaksanut.

Kirjeissäni on paljon hurmaavia pieniä kertomuksia. Yksi huvittavimmista on kertomus muistotilaisuudesta, jonne jouduin tuuramaan naapuriseurakunnassa kirkkoherrana toiminutta isääni. Minun piti laittaa muistotilaisuudessa pyörimään nauhalta isäni puhe. Lopputulos oli se, että vedin koko muistotilaisuuden. Istuin omaisten pöydässä, luin puheen, valitsin virret spontaanisti ja säestin ne sekä juonsin koko tilaisuuden. Kirjessä kuvailen värikkäästi, miten kaikista kamalinta oli se, että minut laitettiin hakemaan ruokaa ensimmäisenä 70 hengen porukasta, vaikka en tiennyt vainajasta mitään.

"Jutun opetukset:
1. Kaikkea voi sattua, jos olet Paavo Korteniemen tyttö
2. Seurakunnan työt voivat olla moninaiset (nuori teologireppana papinsijais-kanttori-juontajana)
3. EN HALUA PAPIKSI!
Kokemus kyllä taas vahvisti sitä, etten halua papiksi. En tunne kyllä oloani kovin kotoisaksi tuomosissa muistotilaisuuksissa. Vielä tunnetta lisäsi se, kun kuulin, että kirkkoherra oli aamulla herätetty onnettomuuden jälkeen ja oli joutunut viemään poliisin kanssa tiedon nuorten kuolemista heidän koteihinsa. Minusta ei kyllä olis semmoseen! Et ole siekään helppoon ammattiin suuntautumassa...Lupaan olla hyvänä tukena, jos naimisiin asti päästään."

Naimisiin päästiin vuoden päästä. Mies vihittiin papiksi vajaan kahden vuoden päästä kirjeestäni. Minut vihittiin papiksi reilun vuoden päästä Miehen pappisvihkimyksestä. Kaikesta olen selvinnyt! Siitä kuuluu kiitos Herralle!

Jason Donovan: Sealed With a Kiss
Though we've got to say goodbye for the summer
Darling I promise you this
I'll send you all my love
Every day in a letter
Sealed with a kiss

Yes it's gonna be a cold lonely summer
But I'll fill the emptiness
I'll send you all my dreams
Every day in a letter
Sealed with a kiss

I'll see you in the sunlight
I'll hear your voice everywhere
I'll run to tenderly hold you
But darling you won't be there

I don't want to say goodbye for the summer
Knowing the love will miss
Oh let us make a pledge
To meet in September
And seal it with a kiss

Yes It's gonna be a cold lonely summer
But I'll fill the emptiness
I'll send you all my love
Every day in a letter

Ihmiselle mahdotonta

Tänään heräsin aikaisin, koska meillä oli konfirmaatio. Tässä on konfirmaation saarna. Lyhensin sitä saarnatessani vähän, koska ilma oli todella tukala. Ihmiset pyyhkivät hikeä koko saarnan ajan. Niinpä olin tyytyväinen , että konfirmaatio kesti ehtoollisineen ja todistustenjakoineen vain 1 h ja 15 minuuttia. Tänään nopeus oli valttia helteessä!

Mark. 10: 17-27

Kun Jeesus lähti jatkamaan matkaansa, muuan mies tuli juoksujalkaa, polvistui hänen eteensä ja kysyi: ”Hyvä opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta perisin iankaikkisen elämän?” Jeesus vastasi hänelle: ”Miksi sanot minua hyväksi? Ainoastaan Jumala on hyvä, ei kukaan muu. Käskyt sinä tiedät: älä tapa, älä tee aviorikosta, älä varasta, älä todista valheellisesti, älä riistä toiselta, kunnioita isääsi ja äitiäsi.”

”Opettaja, kaikkea tätä olen noudattanut nuoresta pitäen”, vastasi mies. Jeesus katsahti häneen, rakasti häntä ja sanoi: ”Yksi sinulta puuttuu. Mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille, niin sinulla on aarre taivaassa. Tule sitten ja seuraa minua.” Mies synkistyi näistä sanoista. Hän lähti surullisena pois, sillä hänellä oli paljon omaisuutta.

Jeesus kääntyi, katsoi opetuslapsiinsa ja sanoi: ”Kuinka vaikea onkaan niiden, jotka paljon omistavat, päästä Jumalan valtakuntaan!” Opetuslapset hämmästelivät hänen sanojaan, mutta Jeesus jatkoi: ”Lapseni, Jumalan valtakuntaan on todella vaikea päästä. Helpompi on kamelin mennä neulansilmästä kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan.” Opetuslapset olivat yhä enemmän ihmeissään ja kyselivät toisiltaan: ”Kuka sitten voi pelastua?” Jeesus katsoi heihin ja sanoi: ”Ihmiselle se on mahdotonta, mutta ei Jumalalle. Jumalalle on kaikki mahdollista.”

Leirillämme jumikset eli jumalanpalvelukset olivat upeita. Te leiriläiset saitte isosten johdolla toimia liturgeina, valita musiikit, kirjoittaa rukoukset ja saarnata. Saarnanne eivät olleet millään tavalla kuivia. Niissä näyteltiin, kerrottiin kirkollisen juhlapyhän perinteistä tai vaikkapa tuotiin sanoma esille sarjakuvan avulla. Minäkin pääsin saarnaamaan kerran leirillä, ensimmäisenä iltana. En paasannut enkä opettanut, vaan johdin teidät lempipsalmini 139 äärelle. Tutustuimme sen sanomaan liikkeiden avulla.Siinä sanottiin mm. Sinä tiedät kaiken. Se on ihmeellistä. Ei sitä tajua.

Psalmi 139 puhuu kauniisti siitä, miten Jumala tietää meistä aivan kaiken. Toisille ihmisille voimme esittää jotain sellaista, mitä me emme oikeasti ole. Päivän tekstimme nuori mies halusi antaa itsestään toisille ihmisille ja Jeesukselle hyvän kuvan. Hän kertoi, että oli noudattanut kaikkia käskyjä nuoresta pitäen. Jeesus näki kuitenkin syvemmälle kuin mies itse. Jeesus näki, ettei mies ollut pystynyt noudattamaan edes ensimmäistä käskyä: ”Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.” Jeesus rakasti miestä ja tahtoi, että tämä pääsisi taivaaseen, iankaikkiseen elämään toiveensa mukaan. Sen vuoksi Jeesuksen piti sanoa miehelle kipeä totuus: rahasta oli tullut miehen elämässä ykkösasia.

Jeesus ei halunnut miehelle mitään pahaa. Hän toivoi, että mies voisi elää onnellista elämää. Rahasta oli kuitenkin tullut miehelle epäjumala. Se oli hänelle tärkeämpi kuin rakkauden kaksoiskäskyn noudattaminen. ”Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”. Sen vuoksi Jeesus osoitti miehelle, mikä oli tämän elämän ongelma. Hän rakasti enemmän rahaa kuin lähimmäisiä. Ehkä hän rakasti rahaa enemmän kuin itseään. Yrittikö hän ehkä rahalla kalastaa muiden ihmisten silmissä suosiota? Ajatteliko hän, ettei hän kelpaa sellaisenaan ilman rahan tuomaa asemaa ja mainetta?

Jeesus uskalsi olla aina rehellinen eikä välittänyt muiden mielipiteistä. Te luitte rippikoulua varten jo kotona Markuksen evankeliumin. Eräässä lukupäiväkirjassa yksi konfirmoitava kirjoitti näin: ”Tämä teksti herättää minussa yhä suurempaa kunnioitusta Jeesusta kohtaan, koska hänen rakkautensa Jumalaa kohti on niin voimakas ettei hän välitä muiden mielipiteistä. Tämä on monelle vaikeaa, koska muiden käsitys meistä on meille hyvin tärkeää. Me kaikki muut haluamme olla rakastettuja ja ihailtuja, koska olemme syntisiä ihmisiä, mutta Jeesukselle riittää aina pelkkä Jumalan rakkaus.”

Leirillä saimme elää rakkauden kaksoiskäskyn mukaan.Osoitimme Jumalalle rakkautta kokoontuessamme kolme kertaa päivässä hartauksiin: aamuisin kuuntelimme raamatunkertomuksia Jaakko Heinimäen mainion Suomen Lasten Raamatun –mukaan, päivällä vietimme jumista ja illalla vielä hiljennyimme iltahartaudessa. Välillä oli kyllä hartaus niistä tilanteista kaukana: suurin osa porukoista nauraa räkätti ja repeili kertoessani omaa tarinaani ihastuksista ja rakkaudesta. Minuakin nauratti. Se ei haitannut mitään, koska hartauselämä ja Jumalan rakastaminen ei ole mitään ryppyotsaista ja ikävää toimintaa. Jumala on kiinnostunut koko meidän elämästämme, rakkauselämästämmekin. Paavali sanoi hienosti: ”Hänessä me elämme, olemme ja liikumme.” Siksi Jumalan rakastaminen on parhaimmillaan sitä, että Jumala saa tilaa kaikille elämänalueillamme. Jumala ei tahdo olla vain täällä kirkossa meitä lähellä, vaan hänelle saamme rukouksessa tuoda kaikki asiamme: työ- tai opiskeluhuolet, perheen pulmalliset tilanteet, ystävyyssuhteet ja myös taloudelliset asiat.

Ennen rippikoululeiriämme olin toisella krstillisellä leirillä, jossa oli vieraana anglikaanipappeja Englannista. Yhden raamattutunnin aikana kutsuttiin eteen rukoiltavaksi niitä, jotka toimivat liike-elämän palveluksessa. Heitä ei suinkaan tuomittu siitä, että he saavat elantonsa rahamaailmassa. Heidän rehelliselle työlleen pyydettiin siunausta, jotta heidän työnsä toisi hyvää tulosta. Pastori sanoi, miten tämä maailma tarvitsee ihmisiä, jotka tuovat verotuloja, joilla maksetaan hyvinvointi: koulut, sairaanhoito ja köyhempien ihmisten auttaminen. Hyvätuloisten ei tarvitse kantaa huonoa omaatuntoa siitä, että heillä on rahaa. Raha on vain väline.

Ahneus taas voi olla sekä köyhän että rikkaan ongelma. Ahneus vaikuttaa koko ihmisen persoonaan. Ahneus ei tule esille vaan rahankäytössä, vaan myös suhteessa lähimmäisiin. Ihminen, joka ei ole valmis jakamaan rahoistaan toisille ihmisille, on usein itsekäs ja laskelmoiva  ajankäytössään. Tällöin ihminen miettii, kenestä ihmisestä on hänelle hyötyä ja kenestä ei. Ahne ihminen on usein saita myös osoittamaan toisille myötätuntoa eikä ole välttämättä kiinnostunut lähimmäistensä elämästä.

Jeesus ei vastusta rikkautta eikä menestystä, vaan väärää asennetta. Facebookissa kiersi vauvan kuva, johon oli liitetty englanninkielinen teksti. Siinä sanottiin, miten alun perin tarkoitettiin, että ihmisiä rakastetaan ja tavaroita ja rahaa käytetään hyväksi. Maailma on kuitenkin sen vuoksi sekaisin, että nykyään ihmisiä käytetään hyväksi, kun taas rahaa ja tavaraa rakastetaan. Rahanhimo on väärin silloin, kun se johtaa toisten ihmisten hyväksikäyttöön. Ihmisten pitäisi aina olla tärkeämpiä kuin tavaran ja omaisuuden.

Meidän leirillä tuntui siltä, että ihmisiä rakastettiin. Luulen, että meistä moni koki, että leirillä sai olla oma itsensä. Sanoimme ohjaajien kanssa monta kertaa ääneen sen, miten upea ryhmä te olette. Kehuimme teitä niin paljon, että rapissakin laulettiin, miten ette voi sille mitään, että ohjaajat kehuvat teitä. Te vanhemmat ja muut läheiset olette selvästikin rakastaneet ja arvostaneet näitä nuoria. Se näkyi siinä, miten hyvin te nuoret kohtelitte toisianne ja meitä ohjaajia. Oli mahtavaa viimeisenä aamuna, kuinka kauniita kommentteja te kirjoititte toistenne lappuihin. Olitte nähneet pintaa syvemmälle ja uskalsitte kehua toisianne oikein kunnolla. Anteliaisuutenne tuli esille siinäkin, miten tytöt vaihtelivat vaatteita keskenään. Miksi pitäisi omistaa itse valtavasti vaatteita, kun vaihtelua voi hakea tuollakin tavalla? Keskusteluissa teidän kanssanne tuli esille myös se, miten monissa perheissä arvoihin kuuluu hyväntekeväisyys. Parhaimmillaan raha onkin väline tuoda toisten ihmisten elämään iloa ja apua. Sananlaskuissa sanotaan (11:24):"Antelias antaa ja rikastuu yhä, saituri kitsastelee ja köyhtyy."

Rippileirillä vähän jopa pelätty ja jännitetty loppukoe olikin teille nuorille mukava kokemus. Saitte tehdä pareittain lopputyön. Yksi teema oli pelastuksen käsikirja. Siinä todettiin, ettei kymmenen käskyn ja rakkauden kaksoiskäskyn noudattaminen loppujen lopuksi riitä pelastukseen, vaan tarvitaan armoa, ansiotonta rakkautta minun osakseni. Yhdessä lukupäiväkirjassa evankeliumi eli ilosanoma Jeesuksesta oli tiivistetty upeasti: ”Tämän tekstin tärkein sanoma on Jeesuksen suuri uhraus jonka hän teki kaikkien uskovien puolesta. Hän uhrasi itsensä, ettei kukaan syntejään katuva joutuisi helvettiin, vaan saisi ikuisen elämän taivaassa. Tässä tekstissä minuun teki vaikutuksen Jumalan ja Jeesuksen täysi epäitsekkyys. Jumala antoi ainoan poikansa, että ihmiskunta ei joutuisi kadotukseen, ja Jeesus uhrasi itsensä antaakseen meille ikuisen elämän. Koko kristitty yhteiskunta on ikuisesti kiitollinen Jeesuksen uhrauksesta, koska ilman sitä kukaan, vaikka kuinka uskovainen, ei pääsisi taivaaseen.”

Personal Trainer

Minulta kysytään aina välillä, mikä on onnellisuuteni ja energisyyteni salaisuus. Olen vastannut eri asioita eri ihmisille, mutta tällä riparilla olen keksinyt erittäin hyvän vastauksen. Salaisuuteni on oma Personal Trainer. Sain PT:n jo ihan pienenä. Hän antoi minulle neuvoja ja ohjasi minua lapsuudessa. Viisitoistakesäisenä aloin luottaa yhtä enemmän hänen viisaisiin ohjeisiinsa. Usein kuitenkin kuuntelin enemmän lähellä eläviäni ihmisiä: kavereita ja vanhempia. Silloin kun uskalsin kuunnella henkilökohtaisen valmentajani ääntä, elämäni meni aina hyvään suuntaan. Tein silloin usein sellaisia ratkaisuja, jotka tuntuivat kipeiltä siinä hetkessä, mutta toivat pitkällä tähtäimellä elämääni rauhaa, iloa ja rakkautta.

Kolmenkympin kriisissä koin olevani aika yksin. Silloin aloin yhä tietoisemmin turvautua Personal Trainerin ohjeisiin ja johdatukseen. Olin avoin hänen edessään enkä enää salannut häneltä mitään elämänalueita. Aloin myös käyttää entistä enemmän aikaa PT:n kanssa seurusteluun. Vietin hänen kanssaan aikaani säännöllisesti myös silloin, kun minulla oli stressiä. Hyvinä hetkinäkin otin hänet mukaan arkeen ja juhlaan.

Ehkä jo arvasit, kuka minun Personal Trainer on. Hän on Pyhä Henki, Jumalan kolmas persoona. Kasteessa sain elämääni Pyhän Hengen oppaaksi ja uskon ylläpitäjäksi. Sitäkin ennen Hän oli vaikuttanut elämääni luomisessani sekä vanhempieni ja muiden ihmisten rukousten välityksellä.

Olli Valtonen kirjoitti upeasti viimeisessä Askel-lehdestä otsikolla "Pyhä mentori":
"Pyhällä Hengellä on nimi Parakletos ja monta tehtävää. Hän on auttaja ja puolustusasianajaja. Navigaattori. Inspiraattori. Mentori. Personal Trainer. Kehottaja. Lohduttaja. Terapeutti. Hän on koko ajan läsnä. Aina valmiina. Ihmisen uskollinen palvelija.- -Pyhä Henki on tasapuolisesti kaikkien meidän vierellämme. Hän tekee kaikkea samaa kuin Jeesus. Mutta siis hyvin henkilökohtaisesti ja joka hetki, sekunti sekunnilta."

Toimin sielunhoitajana, mentorina, kotipsykologina ja -terapeuttina monille ihmisille. Tiedän sen, miten puutteellinen olen näissä tehtävissä. Ihmistuntemukseni on vajavaista enkä epäsäännöllisissä kohtaamisissa voi mitenkään saada haltuuni ihmisen koko elämää (puhumattakaan siitä, miten vähän tiedän heidän menneisyydestään ja tulevaisuudestaan). Sen vuoksi on helpottavaa, että voin viedä näitä ihmisiä rukouksissa Pyhän mentorin, parhaimman terapeutin ja rakkaudellisimman Personal Trainerin hoitoon. Hänen suunnitelmansa ovat rakkaudellisia, täydellisiä ja viisaita. Kaiken lisäksi hänen palveluksensa ovat täysin ilmaisia. Eläköön Personal Trainer, Pyhä Henki! Sinua suosittelen lämpimästi kaikille ihmisille kokoaikaiseksi opastajaksi ja auttajaksi!

Lepopäivä

Rippileiri on intensiivinen sekä leiriläisille että vetäjätiimille. Opettajalla on kuitenkin välillä päiviä, jolloin vastuutehtäviä ei ole kovinkaan paljon. Tänään minulla on varsinainen lepopäivä: ei oppitunteja eikä hartauksia. Olisin halunnut tavata perhettäni tänään, mutta valitettavasti Miehellä on töitä aamusta iltaan eikä minulla ole mukana autoa. Siksi keskityn leiriläisten kanssa olemiseen ja elämästä nauttimiseen.

Aamulla nuorten opiskellessa oppitunneilla lähdin helteiselle aamukävelylle. Minua harmitti lomallani, etten saanut nauttia kesän lämmöstä kovinkaan paljon. Nyt saan aurinkoa ja kuumia kävelylenkkejä sitäkin enemmän. Virsivartissa lenkin jälkeen pääsin bailaamaan. Pyrimme koko ajan kuuntelemaan nuorten kommentteja. Kuulimme sattumalta erään rippikoululaisen haukkuvan kotiväelle virsivartteja ankeiksi. Niinpä tänään emme laulaneet itse virsiä, vaan kuuntelimme rouheita virsisovituksia metallimessusta ja reggae-versioina. Samuli Edelmannkin pääsi mukaan virsihetkeemme. Toisen opettajan kanssa villiinnyimme mossaamaan heavyn tahdissa; muutaman tytön kanssa tanssahtelimme ylistysvirsien säestyksellä. Olisipa mukava joskus saada riparille Gospel-lattareita.

Ennen lounasta ehdin vielä yksin uimaan, vain linnut olivat seuranani. Vesi on jo todella lämmintä, mikä tekee uimisesta nautinnollista ja rentouttavaa. Lounaan jälkeen oli päivän kohokohta, kun sain keskustella leirin priimusten kanssa syvällisiä. He pääsivät kallioille juttelemaan mukavia, koska ovat jo suorittaneet kaiken tarpeellisen ja aika paljon enemmänkin.

Rakastan näitä fiksuja, vastuuntuntoisia, älykkäitä ja ihania nuoria. Sanoin leirin alussa, että tavoiteenamme on antaa rippikoululaisille sellaisia valmiuksia kristillisen uskon omaksumiseen, että he eivät joudu luopumaan niistä tullessaan huipputiedenaisiksi ja -miehiksi tai muihin tärkeisiin tehtäviin. Silloin minulla ei ollut vielä aavistustakaan siitä, kuinka mahtava porukka meillä on. Täällä tuntuu siltä, että Suomen nuoriso on todella upeaa! Nytkin kuuntelen, miten pojat tekevät englanniksi esittelyvideota riparista. Seurakuntayhtymän ympäristöasiantuntija on nimittäin täällä vierailulla. Hän vie Vihreä Ripari -aiheisia terveisiämme sekä Kirkon ympäristöpäiville että New Yorkiin. Vautsi vau, sanon minä.

Jumikset - leirin hauskat juhlahetket

Tällä riparilla on hyvä olla, koska yhteistyö sujuu niin mainiosti sekä leiriläisten, isosten, ohjaajien että keittiön väen kanssa. Täällä on paljon innokkaita, innostuvia ja ihania ihmisiä. Riparilaiset saavat tehdä itse monia asioita. Viime vuosien riparipalautteessa seurakunnassamme on kehuttu iltaohjelmien lisäksi jumiksia. Se johtunee siitä, että leiriläiset saavat itse suunnitella viikon jumalanpalvelukset.

Arkipäivinä yksi isosryhmä on vuorollaan vastuussa jumiksen valmistelusta ja toteuttamisesta. Suunnittelimme nämä jumikset jo ensimmäisenä leiripäivänä rastiradalla. Ryhmä kiersi ohjaajalta/apparilta toiselle ja suunnitteli omaa vuoroaan varten musiikin, rukoukset, liturgiat, saarnan ja tilan suunnittelun. Jumisten toteuttaminen on ollut helppoa, koska valmistelut ovat olleet melkein valmiina. Ennen h-hetkeä on vain kerrattu tilaisuuden kulku sekä rakennettu alttari. 

Tänään sunnuntaina vietimme yhteistä messua. Leiriläiset hoitivat taas melkein kaikki tehtävät; minun tehtävänäni oli ainoastaan ehtoollisen toimittaminen. Keittiö oli valmistanut sitä varten herkullista ehtoollisleipää.  Saarnaryhmään hinkuivat yllättävän monet. He tekivät loistavan näytelmän siitä, miten Jeesuksen neuvojen avulla opetuslapset saivat runsaan kalasaaliin. Puvustuskin oli kohdallaan! Musiikkiryhmä oli valinnut hyviä lauluja ja virsiä, suntioryhmä oli somistanut ulkokirkkomme kauniiksi punaisella ja liturgiryhmä hoiti tehtävänsä mallikkaasti. Nuoret tekivät jumiksesta taas juhlan.

Minun tehtävänäni oli ohjata rukousryhmää. Valitsimme esirukoukseen klassikon Franciscus Assisilaisen rukouksen, johon löysimme hyvät liikkeet Liikuttava rukous -kirjasta. Koko leiriporukka sai olla mukana tekemässä liikkeitä samalla, kun vuorotellen ryhmäläisten kanssa sanoimme rukouksen ajatuksia. Luulen, että tämän esirukouksen ajatukset saattoivat jäädä monellekin nuorelle mieleen.

Herra, anna minun välittää rauhaasi maailmassa. (peace-merkki)
Anna minun viedä rakkauttani sinne, missä on vihaa. (sydän)
Anna minun välittää anteeksiantamustasi katkeruuteen. (lentosuukko)
Anna minun luoda ymmärrystäni sinne, missä on riitaa. (käsi nyrkissä)
Anna minun tuoda ilmi totuus valheen keskellä. (kädet suun edessä)
Anna minun vahvistaa uskoa siellä, missä on epäilystä. (kädet ristiin)
Anna minun kantaa toivoa sinne, missä on epätoivoa. (kädet auki edessä)
Anna minun sytyttää valosi pimeyteen. (kädet silmien eteen estämään häikäisyä)
Anna minun herättää iloa siellä, missä on surua. (vedä käsillä suu hymyyn)