love

love

Olen..

Rakastan..
Kultaa, kullanmuruja, kahvia, kolmiyhteistä Jumalaa.
Kavereita, kirjoja, keskusteluja, kuntoilua, kulttuuria ja kauneutta.
Kuulun Ristinummen Rouviin. Olet lämpimästi tervetullut seuraamaan blogiani!

maanantai 20. lokakuuta 2014

Perheaterialla

Saapuessani eilen töistä kotiin minut yllätti ihana makaronilaatikon tuoksu. Seiskaluokkalainen oli tehnyt koulun jälkeen ruoan valmiiksi. Oli ilo kattaa pöytä ja kutsua koko perhe syömään. Oman lapsen tekemä makaronilaatikko perheen kanssa syötynä maistui taivaallisen hyvältä.

Monien tutkimusten mukaan perheessä syödyillä yhteisillä aterioilla on suora yhteys lapsen hyvinvointiin. Tutkijat ovat havainneet, että perheaterioilla lapsi kokee yhteyttä toisiin perheenjäseniin sekä voi luontevasti opetella keskustelua, kauniita ruokatapoja, toisten palvelemista sekä kompromissien tekoa. Niissä perheissä, jossa syödään yhdessä säännöllisesti yhdessä, on lapsilla vähemmän erilaista riskikäyttäytymistä.

Tutkimustiedot ovat rohkaisevia, koska välillä yhteiset ruokailut ovat ainakin meidän perheessämme melkoista sähläilyä. Perheen kokoaminen yhteen on jo oma projektinsa. Aika usein jollakin perheenjäsenellä on kiire johonkin harrastukseen. Keskustelut eivät ole kovinkaan syvällisiä, mutta silti yhteisen ruokapöydän äärellä kohtaaminen on tärkeää.  Meillä on tapana lukea lyhyt ruokarukous: ”Siunaa Jeesus ruokamme, ole aina luonamme”.  Se muistuttaa minua siitä, miten ruoka ja perhe ovat Jumalan antamia suuria lahjoja. Helposti näen arjessa niitä asioita, jotka ovat huonosti. Kiitollisuus avaa silmät siihen, mikä on perheessämme hyvää ja kaunista.

Ehtoollinen on kristittyjen perheateria. Leipä ja viini näyttävät itsessään vaatimattomalta aterialta, mutta ne tarjoavat palan taivasta. Ottaessani vastaan leivän ja viinin otan vastaan Jeesuksen ruumiin ja veren. Olen kokenut, että ehtoolliselta saan uutta voimaa, lohdutusta ja anteeksiantoa. Ehtoollispöytään saan tulla juuri sellaisena kuin olen, jättää taakat ja lähteä arkeen uusin voimin.

Ehtoollinen on Jumalan tarjoama perheateria. Jeesus asetti lapsen esikuvaksi. Sen vuoksi lasten kanssa voi tulla rohkeasti ehtoolliselle. Vanhemman ei tarvitse suorittaa eikä jännittää, miten lapset käyttäytyvät. Omille lapsilleni olen halunnut opettaa ehtoollisella käyntiä. Jossain vaiheessa lastemme mielileikkeihin kuului ehtoollisenvietto keksillä ja mehulla. Perheessämme lapset ovat saaneet päättää itse, haluavatko he ehtoollisen vai siunauksen. Uskon siihen, että perheaterialla lapset saavat kokea Jumalan läsnäoloa ja hoitoa sekä ehtoollisen että siunauksen kautta.

Elina Koivisto  





2 kommenttia:

  1. Poikani on 7 luokalla ja hänen koulussaan on kurssimuotoinen opiskelu. Hänellä alkoi viimeviikolla kotitalous. Kotona olemme tehneet yhdessä ruokaa jo 8 vuotta. Hänen pravuurinsa on kastikkeet, maustaminen ja perunaruuat.. Meillä yhteiset hetket ovat rakkaita, kun törmäilemme toisiimme keittiössä ja teemme hyvää ruokaa.. Olen siitä kiittänyt taivaanIsää, että hän on antanut minulle Pojan, joka jaksaa touhuta äitinsä kanssa, olemmehan kahden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaapa kivalta, että teillä on yhteinen harrastus ♥

      Poista