love

love

Olen..

Rakastan..
Kultaa, kullanmuruja, kahvia, kolmiyhteistä Jumalaa.
Kavereita, kirjoja, keskusteluja, kuntoilua, kulttuuria ja kauneutta.
Kuulun Ristinummen Rouviin. Olet lämpimästi tervetullut seuraamaan blogiani!

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Mahtuuko Jeesus-lapsi mukaan teidän perheenne joulunviettoon?

Facebook-ystäväni oli kansalaisopiston englannin keskusteluryhmässä jutellut joulusta ja jouluvalmisteluista Kiinasta lähtöisin olevan vierustoverinsa kanssa. Suomessa pitkään asunut kiinatar ei ollut aiemmin kuullut, että joulua juhlitaan Jeesuksen syntymän johdosta. Monet suomalaisetkin mieltävät joulun enemmän joulupukin kuin Jeesuksen juhlaksi. Yhteiskunnan muuttuessa monikulttuurisemmaksi päiväkodissa ja kouluissa ei välttämättä enää tutustuta joulun kristilliseen sanomaan eikä kristillisiin juhlaperinteisiin yhtä syvällisesti kuin aikaisemmin. Se tarkoittaa sitä, että vanhempien, isovanhempien tai vaikkapa kummien rooli joulun kristillisen puolen välittäjänä tulee tärkeämmäksi.

Kristilliseen jouluun liittyy paljon upeita perinteitä ja syvällistä sanomaa, joista jokainen voi valita omalle perheelleen sopivat jutut. Joululaulut tuovat ihanaa tunnelmaa kotiin kuunneltuna tai yhdessä laulettuna. Lasten kanssa voi osallistua kirkossa vaikkapa Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksiin. Paavalinkirkossa on tarjolla lapsiperheille oma tilaisuus, mutta yhtä hyvin lasten kanssa voi mennä myös tavallisiin tilaisuuksiin. Kirkot ovat joulukuussa täynnä joulukonsertteja, joista voi hakea joulumieltä. Adventin Hoosianna-kirkkoon sekä joulukirkkoihin voi mennä ihan kaikenikäisten lasten kanssa.

Meidän perheessämme on ollut perinteenä laittaa kotiin ensimmäiset joulukoristeet ennen ensimmäistä adventtia. Jouluseimeä rakennettaessa ja joulukoristeita ripustettaessa on ollut luontevaa puhua lasten kanssa joulun tapahtumista. Perheessämme jouluseimi on usein päässyt lasten leikkeihin mukaan. Eräänä jouluna Jeesukselle ei ollut tilaa enää tallissakaan, koska siitä oli tullut autotalli :). Luulen, ettei Jeesus suuttunut, vaan viihtyi hyvin perheemme joulunvietossa.

Pimeän joulukuun keskellä adventtikynttilöiden sytyttämisestä voi tehdä yhteisen juhlahetken joko sunnuntaisin tai ihan joka päivä. Monika Vikstörm-Jokelan kirjassa "Kirkkovuosi lapsen kanssa" on lyhyitä kivoja tarinoita ja rukouksia adventtiaikaan. Kirjastoista ja kirjakaupoista löytyy monia hyviä lastenkirjoja, joissa on joulun sanomaa ja perinteitä vaikkapa iltalukemiseksi.


Joulun sanoma on enkelien iloinen uutinen: "Älkää pelätkö, teille on syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra." Jeesus kuiskaa pelkojen, väsymyksen, surun tai syksyisen pimeyden keskelle: "Ei hätää, minä olen tässä!" Hän ei ole läsnä vain vaikeuksien ja surun keskellä, vaan myös ilossa ja riemussa. Hän tahtoo tuoda jokaiseen kotiin ihanaa joulumieltä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti