Kahden seurakunnan loukussa ;)

Radion iltahartaudessa puhuin minulle tärkeästä yhteisöllisyydestä kotiseurakunnassani Järvenpäässä sekä työpaikassani Paavalin seurakunnassa. Tässä alkupeäinen teksti kuvitettuna. 

Olen kahden seurakunnan loukussa. Aamuisin ajelen punaisella Borallani Lahden moottoritietä maaseutumaiselta asuinalueeltamme pääkaupungin vilinään, Paavalin seurakuntaan. Seurakuntamme on saanut julkisuutta siitä, että meillä on Suomen pienin kirkkoonkuulumisprosentti. Siitä huolimatta saan tehdä työtä seurakunnassa, jossa on paljon elämää. Seurakuntamme on nimennyt itsensä ystävyyden yhteisöksi.  Lapsi- ja perhetyön pappina olen kiitollinen siitä, että toimintamme luo yhteisöllisyyttä alueellamme, jossa monet ihmiset ovat yksinäisiä eivätkä tunne edes naapureitaan. Muskareissamme on tilaa 135 perheelle. Lisäksi on erilaisia perhekerhoja. Erään päiväkodin työntekijä oli antanut seurakunnallemme ruusuja siitä, miten hyvää yhteisöllistä työtä me teemme. Päiväkodissa lasten vanhemmat ovat jo tuttuja keskenään, koska he ovat olleet mukana seurakuntamme toiminnassa.

Minä teen yhteisöllistä työtä ensimmäisen lapsen saaneiden äitien parissa. Äiten hyvinvointi on ollut sydämelläni koko työurani. Neljän lapsen äitinä tiedän, miten tärkeää on se, että vanhempainlomalla äiti saa vertaistukea. Niinpä perustin tullessani Paavalin seurakuntaan uuden toimintamuodon, Sylivauvat. Aloitan uuden ryhmän aina syksyllä ja keväällä. Puolen vuoden tai vuoden vierihoidon jälkeen äidit jatkavat toimintaa vertaisryhmänä ilman ohjaajaa tiloissamme. Minulla ei ole ryhmälle valmista suunnitelmaa, vaan lähden osallistujien toiveista ja tarpeista. Sen vuoksi jokainen Sylivauvat-ryhmä on erilainen. Nautin siitä, että saan tehdä töitä fiksujen, ajattelevien ja monitaitoisten naisten parissa. Rehelliset ja avoimet keskustelut äitinä kasvamisesta, vauvanhoidosta ja kasvatuksesta, parisuhteesta sekä suhteesta omiin vanhempiin ja appivanhempin ovat antoisia ja inspiroivia minullekin. En kyllästy niihin ollenkaan! Välillä saan vain seurata vierestä, kun naiset opastavat toisiaan vauvahieronnan, vauvaviittomien, kantoliinojen, värikylvyn tai nykyaikaisen sormiruokailun maailmaan. 

Suljetussa Facebook-ryhmässä äidit sopivat vaunukävelyitä ja lounastreffejä sekä jakavat mielenkiintoisia artikkeleita. Yhdessä ryhmistämme perustimme kriisissä olevan äidin tueksi oman YYA-ryhmän, jotta hän selviäisi haastavasta elämäntilanteesta. Avun vastaanottaminen ei ole äidille ihan helppoa. Toinen äiti lohdutti kauniisti: "Kyllä sinäkin vielä jossakin elämäntilanteessa voit auttaa meitä muita". Autoimme myös Karjalan, Viron ja Senegalin äitejä kokoamalla 15 äitiyspakkausta vauvakassi-keräykseen. Vaatteiden ja tavaroiden kokoamisen ohessa suunnittelimme yhdessä sitä, miten kastejuhlan järjestämisestä voisi tulla alueemme ihmisille houkutteleva ja tärkeä. Seurakuntaamme huolestuttaa se, että niin moni kirkkoon kuuluva jättää kastamatta lapsensa.

Kokoontumisissamme on tapana myös hiljentyä, jos 15 äidin ja vauvan hartaushetkeä voi kutsua hiljentymiseksi. Laulujen lisäksi olen kertonut tapauksia elävästä elämästä, lukenut pätkiä puhuttelevista naisten hartuaskirjoista sekä rukoillut omin sanoin tai useimmiten Katja Kailan sanoin kirjasta “Taivaan täydeltä sormenjälkiä. Äidin rukouskirja.” Katjan luvalla luen yhden rukouksen.

Jumala, Auta minua muistamaan,

että sinä itse olet kutsunut minut

tämän lapsen äidiksi.

Auta minua hyväksymään se,

mihin en riitä. Auta minua luottamaan siihen,

että hyvää on riittävästi.

Auta minua iloitsemaan ihmeestä,

jota todistan joka päivä, kun katson lastani.

Auta minua kasvamaan yhdessä lapseni kanssa. Auta minua turvautumaan kaikessa sinuun.

Iltapäivällä kerhon jälkeen ajelen neljän ruuhkassa 45 minuuttia päästäkseni takaisin Järvenpäähän, jossa minut tunnetaan kirkkoherran rouvana. Paavalinkirkon alueella jotkut äidit ovat hiekkalaatikolla joutuneet selittämään sitä, miksi ihmeessä he kuuluvat kirkkoon. Järvenpäässä kirkko on vielä keskellä kaupunkia. Mieheni saa olla usein kaupunginjohtajan rinnalla edustamassa. Kirjastossa oli lastenosastolla kerran näyttely, jonka nimi oli "Äiti, kerro minulle Jeesuksesta". Kirjaston työntekijät olivat laittaneet esille erilaisia lasten raamattuja ja muita hengellisiä lasten kirjoja. Olin syvästi liikuttunut siitä, että evankeliumia saa pitää esillä Järvenpäässä. 

Iltoihini ja viikonloppuihini kuuluu usein omien töiden ja perheen lisäksi vapaaehtoistyötä Järvenpään seurakunnassa, jonne olemme luoneet vapaaehtoisten porukalla Jatkot-yhteisön 20-50-vuotiaille. Olen nauttinut siitä, miten ruuhkavuosia elävät naiset ja miehet ovat lähteneet palvelemaan seurakuntaa omilla lahjoillaan löydettyään itselleen sopivan kasvupaikan. 

Minulle mieluisin vapaaehtoistehtävä on etsiä kahden ystäväni kanssa puhuttelevia ajatuksia, rukouksia ja raamatunkohtia seurakunnan viestipalveluun, josta se lähetetään yli 500 seurakuntalaiselle sähköpostitse.

Niissä hetkissä tunnen erityisesti Jumalan läsnäoloa ja johdatusta, kun muutamassa tunnissa löydämme mielettömän määrän puhuttelevia tekstejä. Jumala yllättää meidät joka kerta! Tällä viikolla kilahti sähköpostiin muun muuassa oppi-isämme Martti Lutherin ajatelma: “Kaikki asiat on jätettävä Jumalalle. Hän järjestää ne parhain päin.” Sinäkin voit tilata tervehdyksemme maanantaiaamun piristykseksi Järvenpään seurakunnan nettisivuilta viestipalvelu-painikkeen alta.