Olen aina ollut juhlaihminen. Lapsena suunnittelin synttäreitäni kuukausikaupalla. Vietin myös nimipäivää ja välillä toisen nimenkin päivää, jotta sain juhlia perheen kanssa. Juhlat kavereiden kanssa olivat parasta, mitä tiesin. Opiskeluaikanakin järjestin juhlia ainakin Runebergin ja Martti Lutherin kunniaksi, laskiaisena sekä vappuna. Maineikkaaseen uraani juhlien järjestäjänä kuuluu vappujuhlien järjestäminen melkein yksin 100 opiskelijalle. Pilkoin perunasalaatin, paistoin munkit sekä valmistin siman. Minulla ei käynyt mielessäkään, että olisin voinut ostaa esimerkiksi perunasalaatin valmiina. No, nuorena jaksaa!
Kolmekymppiset ovat olleet elämäni juhlista suurin pettymys. Asuimme Vaasassa, jossa minulla ei siinä vaiheessa ollut kovinkaan paljon ystäviä. Lapsistamme kolmas oli vauva. Kutsuin juhliini paljon ystäviä Etelä-Suomesta, mutta vain sisareni ja kaksi ystävätärtä perheineen pääsivät tulemaan. Juhlat olivat kivat ja onnistuneet pienellä porukalla, mutta sosiaalisena ihmisenä olin kriisissä. Olin pettynyt siihen, että minulla ei ollut sen enempää ystäviä, jotka halusivat priorisoida minun juhlapäiväni. Elin kolmenkympin kriisiä, joka ilmeni minun tapauksessani ystäväsuhteiden "kriisinä", ja ehkä myös synnytyksen jälkeistä alakuloa. Suositusta ja sosiaalisesta nuoresta naisesta oli tullut tylsä perheenäiti.
Aloitin nelikymppisten suunnittelun jo monta vuotta sitten. Se johtui siitä, että 35-vuotisjuhlien pitäminenkin jäi minulta väliin Kuopuksen ollessa vain 15 päivää. Ihana pikkuveljeni on kiusoitellut minua siitä, miten meille tulee varmasti taas vauva, niin että suuret juhlasuunnitelmani menevät mönkään. Eilen saatoin todeta hänen olleen väärässä. Tapasin 40-vuotispäivänä monta suloista vauvaa, mutta kukaan heistä ei ollut minun vastuullani.
40-vuotisjuhlista on tullut minulle symboli jostain suuremmasta. Ystävät ovat olleet minulle aina tosi tärkeitä. Niinpä halusin kutsua kokoon rakkaita ystäviä eri elämänvaiheista lapsuudesta tähän päivään asti. Juhlasuunnitelmani ovat muuttuneet monta kertaa. Ensin oli tarkoitus luoda hienot kulissit ja viettää ulkoisesti upeaa juhlaa. Askel askeleelta suunnitelmat ovat yksinkertaistuneet monista eri syistä; samalla juhlista on tulossa enemmän minun näköiseni.
Neljän yön päästä saan juhlia rakkaiden ystävien kanssa. Reilusta 30 kutsutusta naisesta paikalle pääsee suurin osa. Naiset tulevat lähiseutujen lisäksi Luulajasta, Rovaniemeltä, Torniosta, Oulusta ja Vaasasta asti. Se on niin suuri ilonaihe minulle, ettei juhlista voi tulla kuin ihanat ja onnistuneet ♥ Sitä ennen saan vielä juhlia pienimuotoisesti suvun kanssa. Olen onnellinen nelikymppinen nainen ♥
Mikä erottaaa optimistin ja realistin? Entä seiskan ja viitosen? No se, että kuihtuneiden 30-vuotisjuhlien jälkeen optimisti alkaa suunnitella jo nelikymppisiään ja se toinen taas ei juhli edes viisikymppisiä. Toisin sanoen a i v a n samanlainen kokemus minulla noista kolmekymppisistä. Olen tosin ymmärtänyt, että ne sijoittuvat juuri niihin kuuluisiin ruuhkavuosiin; monella ystävätär-äidillä on sellainen elämäntilanne että kaikkeen mikä vaatii ylimääräistä ponnistelua, ei jaksa tai kerkeä ryhtyä. Sinulla, Elina se oli maantieteellinen etäisyys, minulla vuodenaika (juuri ennen joulua). Mutta jätetään traumat taakse, iloitaan tästä päivästä ja juhlitaan! Onnea, iloa, myötätuulta ja siunausta, upea Elina!
VastaaPoistaIhanaa, että tämäkin trauma meitä yhdistää :). Näihin juhliin otinkin sen asenteen heti alusta että ne tulevat, jotka pääsevät. Estyneiden tilalle olen sitten kutsunut uusia :). Sinun täytyy ottaa sitten kaikki ilo irti kuusikymppisistä tai karonkasta ♥♥♥
Poista