love

love

Olen..

Rakastan..
Kultaa, kullanmuruja, kahvia, kolmiyhteistä Jumalaa.
Kavereita, kirjoja, keskusteluja, kuntoilua, kulttuuria ja kauneutta.
Kuulun Ristinummen Rouviin. Olet lämpimästi tervetullut seuraamaan blogiani!

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Lepopäivä







Rippileiri on intensiivinen sekä leiriläisille että vetäjätiimille. Opettajalla on kuitenkin välillä päiviä, jolloin vastuutehtäviä ei ole kovinkaan paljon. Tänään minulla on varsinainen lepopäivä: ei oppitunteja eikä hartauksia. Olisin halunnut tavata perhettäni tänään, mutta valitettavasti Miehellä on töitä aamusta iltaan eikä minulla ole mukana autoa. Siksi keskityn leiriläisten kanssa olemiseen ja elämästä nauttimiseen.

Aamulla nuorten opiskellessa oppitunneilla lähdin helteiselle aamukävelylle. Minua harmitti lomallani, etten saanut nauttia kesän lämmöstä kovinkaan paljon. Nyt saan aurinkoa ja kuumia kävelylenkkejä sitäkin enemmän. Virsivartissa lenkin jälkeen pääsin bailaamaan. Pyrimme koko ajan kuuntelemaan nuorten kommentteja. Kuulimme sattumalta erään rippikoululaisen haukkuvan kotiväelle virsivartteja ankeiksi. Niinpä tänään emme laulaneet itse virsiä, vaan kuuntelimme rouheita virsisovituksia metallimessusta ja reggae-versioina. Samuli Edelmannkin pääsi mukaan virsihetkeemme. Toisen opettajan kanssa villiinnyimme mossaamaan heavyn tahdissa; muutaman tytön kanssa tanssahtelimme ylistysvirsien säestyksellä. Olisipa mukava joskus saada riparille Gospel-lattareita.

Ennen lounasta ehdin vielä yksin uimaan, vain linnut olivat seuranani. Vesi on jo todella lämmintä, mikä tekee uimisesta nautinnollista ja rentouttavaa. Lounaan jälkeen oli päivän kohokohta, kun sain keskustella leirin priimusten kanssa syvällisiä. He pääsivät kallioille juttelemaan mukavia, koska ovat jo suorittaneet kaiken tarpeellisen ja aika paljon enemmänkin.

Rakastan näitä fiksuja, vastuuntuntoisia, älykkäitä ja ihania nuoria. Sanoin leirin alussa, että tavoiteenamme on antaa rippikoululaisille sellaisia valmiuksia kristillisen uskon omaksumiseen, että he eivät joudu luopumaan niistä tullessaan huipputiedenaisiksi ja -miehiksi tai muihin tärkeisiin tehtäviin. Silloin minulla ei ollut vielä aavistustakaan siitä, kuinka mahtava porukka meillä on. Täällä tuntuu siltä, että Suomen nuoriso on todella upeaa! Nytkin kuuntelen, miten pojat tekevät englanniksi esittelyvideota riparista. Seurakuntayhtymän ympäristöasiantuntija on nimittäin täällä vierailulla. Hän vie Vihreä Ripari -aiheisia terveisiämme sekä Kirkon ympäristöpäiville että New Yorkiin. Vautsi vau, sanon minä.



1 kommentti:

  1. Miten upeasti sanottu: "Antaa sellaisia valmiuksia kristillisen uskon omaksumiseen, että he eivät joudu luopumaan niistä tullessaan huipputiedenaisiksi ja -miehiksi tai muihin tärkeisiin tehtäviin." Ja miten hienoa, miten kannustava ilmapiiri teillä siellä on. Moni nuori tarvitsee nimenomaan vahvistusta sille, miten fiksu, älykäs ja ihana onkaan. "Sinä riität, ihan tuollaisena." <3

    VastaaPoista