Ihmiselle mahdotonta

Tänään heräsin aikaisin, koska meillä oli konfirmaatio. Tässä on konfirmaation saarna. Lyhensin sitä saarnatessani vähän, koska ilma oli todella tukala. Ihmiset pyyhkivät hikeä koko saarnan ajan. Niinpä olin tyytyväinen , että konfirmaatio kesti ehtoollisineen ja todistustenjakoineen vain 1 h ja 15 minuuttia. Tänään nopeus oli valttia helteessä!

Mark. 10: 17-27

Kun Jeesus lähti jatkamaan matkaansa, muuan mies tuli juoksujalkaa, polvistui hänen eteensä ja kysyi: ”Hyvä opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta perisin iankaikkisen elämän?” Jeesus vastasi hänelle: ”Miksi sanot minua hyväksi? Ainoastaan Jumala on hyvä, ei kukaan muu. Käskyt sinä tiedät: älä tapa, älä tee aviorikosta, älä varasta, älä todista valheellisesti, älä riistä toiselta, kunnioita isääsi ja äitiäsi.”

”Opettaja, kaikkea tätä olen noudattanut nuoresta pitäen”, vastasi mies. Jeesus katsahti häneen, rakasti häntä ja sanoi: ”Yksi sinulta puuttuu. Mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille, niin sinulla on aarre taivaassa. Tule sitten ja seuraa minua.” Mies synkistyi näistä sanoista. Hän lähti surullisena pois, sillä hänellä oli paljon omaisuutta.

Jeesus kääntyi, katsoi opetuslapsiinsa ja sanoi: ”Kuinka vaikea onkaan niiden, jotka paljon omistavat, päästä Jumalan valtakuntaan!” Opetuslapset hämmästelivät hänen sanojaan, mutta Jeesus jatkoi: ”Lapseni, Jumalan valtakuntaan on todella vaikea päästä. Helpompi on kamelin mennä neulansilmästä kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan.” Opetuslapset olivat yhä enemmän ihmeissään ja kyselivät toisiltaan: ”Kuka sitten voi pelastua?” Jeesus katsoi heihin ja sanoi: ”Ihmiselle se on mahdotonta, mutta ei Jumalalle. Jumalalle on kaikki mahdollista.”

Leirillämme jumikset eli jumalanpalvelukset olivat upeita. Te leiriläiset saitte isosten johdolla toimia liturgeina, valita musiikit, kirjoittaa rukoukset ja saarnata. Saarnanne eivät olleet millään tavalla kuivia. Niissä näyteltiin, kerrottiin kirkollisen juhlapyhän perinteistä tai vaikkapa tuotiin sanoma esille sarjakuvan avulla. Minäkin pääsin saarnaamaan kerran leirillä, ensimmäisenä iltana. En paasannut enkä opettanut, vaan johdin teidät lempipsalmini 139 äärelle. Tutustuimme sen sanomaan liikkeiden avulla.Siinä sanottiin mm. Sinä tiedät kaiken. Se on ihmeellistä. Ei sitä tajua.

Psalmi 139 puhuu kauniisti siitä, miten Jumala tietää meistä aivan kaiken. Toisille ihmisille voimme esittää jotain sellaista, mitä me emme oikeasti ole. Päivän tekstimme nuori mies halusi antaa itsestään toisille ihmisille ja Jeesukselle hyvän kuvan. Hän kertoi, että oli noudattanut kaikkia käskyjä nuoresta pitäen. Jeesus näki kuitenkin syvemmälle kuin mies itse. Jeesus näki, ettei mies ollut pystynyt noudattamaan edes ensimmäistä käskyä: ”Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.” Jeesus rakasti miestä ja tahtoi, että tämä pääsisi taivaaseen, iankaikkiseen elämään toiveensa mukaan. Sen vuoksi Jeesuksen piti sanoa miehelle kipeä totuus: rahasta oli tullut miehen elämässä ykkösasia.

Jeesus ei halunnut miehelle mitään pahaa. Hän toivoi, että mies voisi elää onnellista elämää. Rahasta oli kuitenkin tullut miehelle epäjumala. Se oli hänelle tärkeämpi kuin rakkauden kaksoiskäskyn noudattaminen. ”Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”. Sen vuoksi Jeesus osoitti miehelle, mikä oli tämän elämän ongelma. Hän rakasti enemmän rahaa kuin lähimmäisiä. Ehkä hän rakasti rahaa enemmän kuin itseään. Yrittikö hän ehkä rahalla kalastaa muiden ihmisten silmissä suosiota? Ajatteliko hän, ettei hän kelpaa sellaisenaan ilman rahan tuomaa asemaa ja mainetta?

Jeesus uskalsi olla aina rehellinen eikä välittänyt muiden mielipiteistä. Te luitte rippikoulua varten jo kotona Markuksen evankeliumin. Eräässä lukupäiväkirjassa yksi konfirmoitava kirjoitti näin: ”Tämä teksti herättää minussa yhä suurempaa kunnioitusta Jeesusta kohtaan, koska hänen rakkautensa Jumalaa kohti on niin voimakas ettei hän välitä muiden mielipiteistä. Tämä on monelle vaikeaa, koska muiden käsitys meistä on meille hyvin tärkeää. Me kaikki muut haluamme olla rakastettuja ja ihailtuja, koska olemme syntisiä ihmisiä, mutta Jeesukselle riittää aina pelkkä Jumalan rakkaus.”

Leirillä saimme elää rakkauden kaksoiskäskyn mukaan.Osoitimme Jumalalle rakkautta kokoontuessamme kolme kertaa päivässä hartauksiin: aamuisin kuuntelimme raamatunkertomuksia Jaakko Heinimäen mainion Suomen Lasten Raamatun –mukaan, päivällä vietimme jumista ja illalla vielä hiljennyimme iltahartaudessa. Välillä oli kyllä hartaus niistä tilanteista kaukana: suurin osa porukoista nauraa räkätti ja repeili kertoessani omaa tarinaani ihastuksista ja rakkaudesta. Minuakin nauratti. Se ei haitannut mitään, koska hartauselämä ja Jumalan rakastaminen ei ole mitään ryppyotsaista ja ikävää toimintaa. Jumala on kiinnostunut koko meidän elämästämme, rakkauselämästämmekin. Paavali sanoi hienosti: ”Hänessä me elämme, olemme ja liikumme.” Siksi Jumalan rakastaminen on parhaimmillaan sitä, että Jumala saa tilaa kaikille elämänalueillamme. Jumala ei tahdo olla vain täällä kirkossa meitä lähellä, vaan hänelle saamme rukouksessa tuoda kaikki asiamme: työ- tai opiskeluhuolet, perheen pulmalliset tilanteet, ystävyyssuhteet ja myös taloudelliset asiat.

Ennen rippikoululeiriämme olin toisella krstillisellä leirillä, jossa oli vieraana anglikaanipappeja Englannista. Yhden raamattutunnin aikana kutsuttiin eteen rukoiltavaksi niitä, jotka toimivat liike-elämän palveluksessa. Heitä ei suinkaan tuomittu siitä, että he saavat elantonsa rahamaailmassa. Heidän rehelliselle työlleen pyydettiin siunausta, jotta heidän työnsä toisi hyvää tulosta. Pastori sanoi, miten tämä maailma tarvitsee ihmisiä, jotka tuovat verotuloja, joilla maksetaan hyvinvointi: koulut, sairaanhoito ja köyhempien ihmisten auttaminen. Hyvätuloisten ei tarvitse kantaa huonoa omaatuntoa siitä, että heillä on rahaa. Raha on vain väline.

Ahneus taas voi olla sekä köyhän että rikkaan ongelma. Ahneus vaikuttaa koko ihmisen persoonaan. Ahneus ei tule esille vaan rahankäytössä, vaan myös suhteessa lähimmäisiin. Ihminen, joka ei ole valmis jakamaan rahoistaan toisille ihmisille, on usein itsekäs ja laskelmoiva  ajankäytössään. Tällöin ihminen miettii, kenestä ihmisestä on hänelle hyötyä ja kenestä ei. Ahne ihminen on usein saita myös osoittamaan toisille myötätuntoa eikä ole välttämättä kiinnostunut lähimmäistensä elämästä.

Jeesus ei vastusta rikkautta eikä menestystä, vaan väärää asennetta. Facebookissa kiersi vauvan kuva, johon oli liitetty englanninkielinen teksti. Siinä sanottiin, miten alun perin tarkoitettiin, että ihmisiä rakastetaan ja tavaroita ja rahaa käytetään hyväksi. Maailma on kuitenkin sen vuoksi sekaisin, että nykyään ihmisiä käytetään hyväksi, kun taas rahaa ja tavaraa rakastetaan. Rahanhimo on väärin silloin, kun se johtaa toisten ihmisten hyväksikäyttöön. Ihmisten pitäisi aina olla tärkeämpiä kuin tavaran ja omaisuuden.

Meidän leirillä tuntui siltä, että ihmisiä rakastettiin. Luulen, että meistä moni koki, että leirillä sai olla oma itsensä. Sanoimme ohjaajien kanssa monta kertaa ääneen sen, miten upea ryhmä te olette. Kehuimme teitä niin paljon, että rapissakin laulettiin, miten ette voi sille mitään, että ohjaajat kehuvat teitä. Te vanhemmat ja muut läheiset olette selvästikin rakastaneet ja arvostaneet näitä nuoria. Se näkyi siinä, miten hyvin te nuoret kohtelitte toisianne ja meitä ohjaajia. Oli mahtavaa viimeisenä aamuna, kuinka kauniita kommentteja te kirjoititte toistenne lappuihin. Olitte nähneet pintaa syvemmälle ja uskalsitte kehua toisianne oikein kunnolla. Anteliaisuutenne tuli esille siinäkin, miten tytöt vaihtelivat vaatteita keskenään. Miksi pitäisi omistaa itse valtavasti vaatteita, kun vaihtelua voi hakea tuollakin tavalla? Keskusteluissa teidän kanssanne tuli esille myös se, miten monissa perheissä arvoihin kuuluu hyväntekeväisyys. Parhaimmillaan raha onkin väline tuoda toisten ihmisten elämään iloa ja apua. Sananlaskuissa sanotaan (11:24):"Antelias antaa ja rikastuu yhä, saituri kitsastelee ja köyhtyy."

Rippileirillä vähän jopa pelätty ja jännitetty loppukoe olikin teille nuorille mukava kokemus. Saitte tehdä pareittain lopputyön. Yksi teema oli pelastuksen käsikirja. Siinä todettiin, ettei kymmenen käskyn ja rakkauden kaksoiskäskyn noudattaminen loppujen lopuksi riitä pelastukseen, vaan tarvitaan armoa, ansiotonta rakkautta minun osakseni. Yhdessä lukupäiväkirjassa evankeliumi eli ilosanoma Jeesuksesta oli tiivistetty upeasti: ”Tämän tekstin tärkein sanoma on Jeesuksen suuri uhraus jonka hän teki kaikkien uskovien puolesta. Hän uhrasi itsensä, ettei kukaan syntejään katuva joutuisi helvettiin, vaan saisi ikuisen elämän taivaassa. Tässä tekstissä minuun teki vaikutuksen Jumalan ja Jeesuksen täysi epäitsekkyys. Jumala antoi ainoan poikansa, että ihmiskunta ei joutuisi kadotukseen, ja Jeesus uhrasi itsensä antaakseen meille ikuisen elämän. Koko kristitty yhteiskunta on ikuisesti kiitollinen Jeesuksen uhrauksesta, koska ilman sitä kukaan, vaikka kuinka uskovainen, ei pääsisi taivaaseen.”

Personal Trainer

Minulta kysytään aina välillä, mikä on onnellisuuteni ja energisyyteni salaisuus. Olen vastannut eri asioita eri ihmisille, mutta tällä riparilla olen keksinyt erittäin hyvän vastauksen. Salaisuuteni on oma Personal Trainer. Sain PT:n jo ihan pienenä. Hän antoi minulle neuvoja ja ohjasi minua lapsuudessa. Viisitoistakesäisenä aloin luottaa yhtä enemmän hänen viisaisiin ohjeisiinsa. Usein kuitenkin kuuntelin enemmän lähellä eläviäni ihmisiä: kavereita ja vanhempia. Silloin kun uskalsin kuunnella henkilökohtaisen valmentajani ääntä, elämäni meni aina hyvään suuntaan. Tein silloin usein sellaisia ratkaisuja, jotka tuntuivat kipeiltä siinä hetkessä, mutta toivat pitkällä tähtäimellä elämääni rauhaa, iloa ja rakkautta.

Kolmenkympin kriisissä koin olevani aika yksin. Silloin aloin yhä tietoisemmin turvautua Personal Trainerin ohjeisiin ja johdatukseen. Olin avoin hänen edessään enkä enää salannut häneltä mitään elämänalueita. Aloin myös käyttää entistä enemmän aikaa PT:n kanssa seurusteluun. Vietin hänen kanssaan aikaani säännöllisesti myös silloin, kun minulla oli stressiä. Hyvinä hetkinäkin otin hänet mukaan arkeen ja juhlaan.

Ehkä jo arvasit, kuka minun Personal Trainer on. Hän on Pyhä Henki, Jumalan kolmas persoona. Kasteessa sain elämääni Pyhän Hengen oppaaksi ja uskon ylläpitäjäksi. Sitäkin ennen Hän oli vaikuttanut elämääni luomisessani sekä vanhempieni ja muiden ihmisten rukousten välityksellä.

Olli Valtonen kirjoitti upeasti viimeisessä Askel-lehdestä otsikolla "Pyhä mentori":
"Pyhällä Hengellä on nimi Parakletos ja monta tehtävää. Hän on auttaja ja puolustusasianajaja. Navigaattori. Inspiraattori. Mentori. Personal Trainer. Kehottaja. Lohduttaja. Terapeutti. Hän on koko ajan läsnä. Aina valmiina. Ihmisen uskollinen palvelija.- -Pyhä Henki on tasapuolisesti kaikkien meidän vierellämme. Hän tekee kaikkea samaa kuin Jeesus. Mutta siis hyvin henkilökohtaisesti ja joka hetki, sekunti sekunnilta."

Toimin sielunhoitajana, mentorina, kotipsykologina ja -terapeuttina monille ihmisille. Tiedän sen, miten puutteellinen olen näissä tehtävissä. Ihmistuntemukseni on vajavaista enkä epäsäännöllisissä kohtaamisissa voi mitenkään saada haltuuni ihmisen koko elämää (puhumattakaan siitä, miten vähän tiedän heidän menneisyydestään ja tulevaisuudestaan). Sen vuoksi on helpottavaa, että voin viedä näitä ihmisiä rukouksissa Pyhän mentorin, parhaimman terapeutin ja rakkaudellisimman Personal Trainerin hoitoon. Hänen suunnitelmansa ovat rakkaudellisia, täydellisiä ja viisaita. Kaiken lisäksi hänen palveluksensa ovat täysin ilmaisia. Eläköön Personal Trainer, Pyhä Henki! Sinua suosittelen lämpimästi kaikille ihmisille kokoaikaiseksi opastajaksi ja auttajaksi!

Lepopäivä

Rippileiri on intensiivinen sekä leiriläisille että vetäjätiimille. Opettajalla on kuitenkin välillä päiviä, jolloin vastuutehtäviä ei ole kovinkaan paljon. Tänään minulla on varsinainen lepopäivä: ei oppitunteja eikä hartauksia. Olisin halunnut tavata perhettäni tänään, mutta valitettavasti Miehellä on töitä aamusta iltaan eikä minulla ole mukana autoa. Siksi keskityn leiriläisten kanssa olemiseen ja elämästä nauttimiseen.

Aamulla nuorten opiskellessa oppitunneilla lähdin helteiselle aamukävelylle. Minua harmitti lomallani, etten saanut nauttia kesän lämmöstä kovinkaan paljon. Nyt saan aurinkoa ja kuumia kävelylenkkejä sitäkin enemmän. Virsivartissa lenkin jälkeen pääsin bailaamaan. Pyrimme koko ajan kuuntelemaan nuorten kommentteja. Kuulimme sattumalta erään rippikoululaisen haukkuvan kotiväelle virsivartteja ankeiksi. Niinpä tänään emme laulaneet itse virsiä, vaan kuuntelimme rouheita virsisovituksia metallimessusta ja reggae-versioina. Samuli Edelmannkin pääsi mukaan virsihetkeemme. Toisen opettajan kanssa villiinnyimme mossaamaan heavyn tahdissa; muutaman tytön kanssa tanssahtelimme ylistysvirsien säestyksellä. Olisipa mukava joskus saada riparille Gospel-lattareita.

Ennen lounasta ehdin vielä yksin uimaan, vain linnut olivat seuranani. Vesi on jo todella lämmintä, mikä tekee uimisesta nautinnollista ja rentouttavaa. Lounaan jälkeen oli päivän kohokohta, kun sain keskustella leirin priimusten kanssa syvällisiä. He pääsivät kallioille juttelemaan mukavia, koska ovat jo suorittaneet kaiken tarpeellisen ja aika paljon enemmänkin.

Rakastan näitä fiksuja, vastuuntuntoisia, älykkäitä ja ihania nuoria. Sanoin leirin alussa, että tavoiteenamme on antaa rippikoululaisille sellaisia valmiuksia kristillisen uskon omaksumiseen, että he eivät joudu luopumaan niistä tullessaan huipputiedenaisiksi ja -miehiksi tai muihin tärkeisiin tehtäviin. Silloin minulla ei ollut vielä aavistustakaan siitä, kuinka mahtava porukka meillä on. Täällä tuntuu siltä, että Suomen nuoriso on todella upeaa! Nytkin kuuntelen, miten pojat tekevät englanniksi esittelyvideota riparista. Seurakuntayhtymän ympäristöasiantuntija on nimittäin täällä vierailulla. Hän vie Vihreä Ripari -aiheisia terveisiämme sekä Kirkon ympäristöpäiville että New Yorkiin. Vautsi vau, sanon minä.

Jumikset - leirin hauskat juhlahetket

Tällä riparilla on hyvä olla, koska yhteistyö sujuu niin mainiosti sekä leiriläisten, isosten, ohjaajien että keittiön väen kanssa. Täällä on paljon innokkaita, innostuvia ja ihania ihmisiä. Riparilaiset saavat tehdä itse monia asioita. Viime vuosien riparipalautteessa seurakunnassamme on kehuttu iltaohjelmien lisäksi jumiksia. Se johtunee siitä, että leiriläiset saavat itse suunnitella viikon jumalanpalvelukset.

Arkipäivinä yksi isosryhmä on vuorollaan vastuussa jumiksen valmistelusta ja toteuttamisesta. Suunnittelimme nämä jumikset jo ensimmäisenä leiripäivänä rastiradalla. Ryhmä kiersi ohjaajalta/apparilta toiselle ja suunnitteli omaa vuoroaan varten musiikin, rukoukset, liturgiat, saarnan ja tilan suunnittelun. Jumisten toteuttaminen on ollut helppoa, koska valmistelut ovat olleet melkein valmiina. Ennen h-hetkeä on vain kerrattu tilaisuuden kulku sekä rakennettu alttari. 

Tänään sunnuntaina vietimme yhteistä messua. Leiriläiset hoitivat taas melkein kaikki tehtävät; minun tehtävänäni oli ainoastaan ehtoollisen toimittaminen. Keittiö oli valmistanut sitä varten herkullista ehtoollisleipää.  Saarnaryhmään hinkuivat yllättävän monet. He tekivät loistavan näytelmän siitä, miten Jeesuksen neuvojen avulla opetuslapset saivat runsaan kalasaaliin. Puvustuskin oli kohdallaan! Musiikkiryhmä oli valinnut hyviä lauluja ja virsiä, suntioryhmä oli somistanut ulkokirkkomme kauniiksi punaisella ja liturgiryhmä hoiti tehtävänsä mallikkaasti. Nuoret tekivät jumiksesta taas juhlan.

Minun tehtävänäni oli ohjata rukousryhmää. Valitsimme esirukoukseen klassikon Franciscus Assisilaisen rukouksen, johon löysimme hyvät liikkeet Liikuttava rukous -kirjasta. Koko leiriporukka sai olla mukana tekemässä liikkeitä samalla, kun vuorotellen ryhmäläisten kanssa sanoimme rukouksen ajatuksia. Luulen, että tämän esirukouksen ajatukset saattoivat jäädä monellekin nuorelle mieleen.

Herra, anna minun välittää rauhaasi maailmassa. (peace-merkki)
Anna minun viedä rakkauttani sinne, missä on vihaa. (sydän)
Anna minun välittää anteeksiantamustasi katkeruuteen. (lentosuukko)
Anna minun luoda ymmärrystäni sinne, missä on riitaa. (käsi nyrkissä)
Anna minun tuoda ilmi totuus valheen keskellä. (kädet suun edessä)
Anna minun vahvistaa uskoa siellä, missä on epäilystä. (kädet ristiin)
Anna minun kantaa toivoa sinne, missä on epätoivoa. (kädet auki edessä)
Anna minun sytyttää valosi pimeyteen. (kädet silmien eteen estämään häikäisyä)
Anna minun herättää iloa siellä, missä on surua. (vedä käsillä suu hymyyn)

Eka selfie

Rippikoulussa yhtenä tavoitteenani on kertoa nuorille sanoin ja teoin, että kelpaamme sellaisina kuin olemme sekä Jumalalle että ihmisille. Meikkaan nykyään arjessakin melkein läpi vuoden. En tee sitä muiden vuoksi, vaan itseni vuoksi. Nautin siitä, että hoidan itseäni ja saan puunata rauhassa yksin vessassa. Miestä varten minun ei tarvitse meikata. Hän ei yleensä edes huomaa, olenko meikannut vai en.

Täällä leirillä olen kuitenkin meikittä, jotta en olisi huonona esimerkkinä niille, jotka meikkaavat kelvatakseen muille. Vaatteitakin otin puolet vähemmän mukaan kuin New Wine -leirille, vaikka tämä on kaksi kertaa pidempi leiri. Leiriolosuhteissa luonnollisuus on valttia. Hassua on kuitenkin se, että minulla on lenkilläkin korvissa juhlakorvikseni, jotka ostin Esikoisen rippijuhliin. Se johtuu siitä, että en ehtinyt ostaa toisia korviksiä enkä saa vuoteen olla ilman korviksia. Jotenkin niin minun tapaistani :).

Olen oma itseni myös siinä mielessä, että näytän avoimesti leiriläisille heikkouksiani. Tänään mokailin tekniikan kanssa oppitunnillani, mutta se ei haitannut minua ollenkaan. Ne kuvat, joita en saanut yhdestä testistä esille PowerPointista, kirjoitin fläppitaululle. Olihan se vähän säätämistä, mutta siitä huolimatta ehdimme pureutua Pyhään Henkeen syvällisemmin kuin aikaisemmilla rippileireilläni.

Olen innoissani siitä, että opin täällä nuorekkaassa ilmapiirissä koko ajan uusia asioita. Työtoverini on harvinaisen kärsivällinen ja innokas vanhempien kollegoiden opettaja tekniikan kiehtovassa, mutta ah niin vaikeassa maailmassa. Olen oppinut mm. käyttämään tietokonetta kännykän avulla sekä tekemään paremmin PowerPointteja. Isoset näyttivat minulle tänään, miten otetaan selfie. Minulla ei ollut aavistustakaan, että kännykässäni on olemassa etukamera. Nyt tiedän. Eläköön fiksu nuoriso!

Upeaa pedagogiikkaa

Valitsin opinnoissani pääaineeksi uskonnonpedagogiikan, koska halusin isona nuorisotyöhön. Graduseminaarini yleisteemana oli Nuoret, arvot ja uskonto. Minä tutkin seurakunnan nuorten toimintaan osallistuneiden nuorten aikuisten suhdetta seurakuntaan. Kesäisin olin rippileireillä ja pidin nuorteniltoja innokkaasti. Järjestinpä ihan itsenäisesti yhden nuortenleirinkin spontaanisti. Oli upeaa olla kesäteologina pienessä seurakunnassa, jossa oltiin joustavia ja kannustavia sekä kasvatettiin vastuuseen. Asikkalan upeilta työntekijöiltä, Petriltä ja Päiviltä, imin 90-luvun lopulla sitä, millaista on tehdä töitä aidosti tiimissä sekä luoda toimivaa ja nykyaikaista rippikoulukulttuuria.

Elämäni upein rippikoulu oli vuonna 1998, kun olin yhdessä Miehen ja taitavan nuorisotyöntekijän Panun kanssa vaellusriparilla Lapissa. Olimme kaikki kaksikymppisiä, innokkaita, rohkeita, luovia ja taitavia. Miehen kanssa valmistelimme projektia huolellisesti, koska yhteinen tekeminen oli hauskaa. Vaelluksella kuljimme aina kaksi päivää pienryhmässä, johon kuului pieni joukko rippikoululaisia, pari isosta ja yksi vetäjä; minulla oli lisäksi suunnistustukena ihana Eeva-serkkuni. Joka toinen ilta kokoonnuimme yhteen koko porukalla. Aamulla me vetäjät vaihdoimme ryhmää ja lähdimme opettamaan samoja asioita uuden ryhmän kanssa. Tuntui siltä, että toimintamme oli hyvin lähellä Jeesuksen ja opetuslasten toimintaa. Me elimme yhdessä tosi lähellä toisiamme. Opetus oli yksinkertaisissa oloissa käytännöllistä ja nuoria lähelle tulevaa. Me opettajat saimme opettaa niistä asioista, jotka olivat omaa sydäntämme lähellä. Minä opetin muistaakseni kaksi päivää ihmissuhteista ja ihmisenä kasvamisesta.

Vaelluksen jälkeen menimme lapsuuteni ja nuoruuteni leirikeskukseen, Moinalahteen. Sielläkään emme antaneet perinteistä opetusta, vaan pyrimme kokemuksellisuuteen ja elämyksellisyyteen. Järjestimme erilaisia ratoja ja kokemuksellisia juttuja niin paljon, että isosia alkoi jo väsyttää. Jokainen yksityiskohtakin oli mietitty ja harkittu. Uskonnonpedagogina nautin siitä valtavasti.

Kuudentoista vuoden tauon jälkeen olen päässyt mukaan sellaiselle leirille, jossa on samanlaista pedagogista henkeä kuin aikoinaan Asikkalassa ja vaellusriparillamme. Seurakuntani nuorisotyöstä vastaavat ovat luoneet upean pedagogisen konseptin "Usko, toivo, rento". Riparilla ei tyydytä vaan siihen, että nuorille opetettaisiin kristillisestä uskosta oppitunneilla. Päivän aikana kristillinen usko tulee esiin uskomattoman monipuolisissa oppimiskokemuksissa. Jokainen yksityiskohta on mietitty ja harkittu.

Tänään olen nauttinut siitä, että Jeesus-päivän kunniaksi olemme kohdanneet Jeesukseen liittyviä asioita ja perinteitä monin tavoin. Aamulla kuulimme Suomen lasten Raamatusta kertomuksen enkelin vierailusta Marian luona. Aamupalalla söimme joulun kunniaksi riisipuuroa. Lounaalla ruokalaulu laulettiin Enkeli taivaan -sävelmällä. Nuorten valmistamassa jumiksessa oli teemana tietysti joulu. Tallin tunnelmaan sopi hyvin se, että Jeesus-vauva nukkui kottikärryssä. Jouluvirret sopivat ihmeen hyvin kesäiseen tunnelmaan. Kirkkokahveilla oli kahvin lisäksi tarjolla glögiä, manteleita, rusinoita ja piparkakkuja. Kiljuin riemusta! Rakastan tällaista pedagogiikkaa!

Huomaan sen, miten  opettaminen on minusta vielä mukavampaa kuin 16 vuotta sitten. Iän tuoma kokemus näkyy siinä, ettei minun tarvitse enää valmistella niin paljon. Suuri ilonaihe on myös melko tuore oppikirjasarja "Ihan sama", joka tuntuu tosi toimivalta.  Asenteeni on paljon rennompi ja kohtaan nuoret vielä aidommin ja rehellisemmin. En edelleenkään panosta upeisiin PowerPoint-esityksiin, vaan luotan vanhanaikaisiin tapoihin kuten fläppitauluun.

Tämä leiri on minulle lähes täydellinen. Haaveekseni on kuitenkin noussut se, että vielä joskus pääsisin riparille Miehen kanssa. Olisimme täydellinen työpari, kun hän voisi tehdä hienot tekniset jutut ja käytännön järjestelyt minun keskittyessäni ilmapiirin luomiseen, kohtaamiseen ja rohkaisemiseen. Unikaveri olisi mukava lisä pitkällä leirillä. Aina voi haaveilla!

Palkallinen loma

Olen hehkuttanut ystävilleni ennen rippileirille lähtöä, miten aion ottaa viikon loman kannalta. Suuren perheen vuoksi olen työurallani osallistunut todella vähän koulutuksiin, konferensseihin, neuvottelupäiville ja retriitteihin. Minusta olisi ihana käydä säännöllisesti retriiteissä, mutta olen kokenut, että vielä ei ole sen aika. Nyt minun tärkein tehtäväni on olla äiti.

Perhe-elämäämme on helpottanut huomattavasti se, että Mieskin on usein priorisoinut perhettä erilaisten työhön liittyvien reissujen ja koulutusten sijaan. En silti koe, että olisimme jotenkin jymähtäneet ammatillisesti paikoillemme. Olemme hakeneet uusia tuulia ja ideoita työhön muilla tavoin: kirjoista, netin välityksellä ja keskusteluista eri ihmisten kanssa. Viime viikon New Wine -leiri ja kesäkuun Sanan Suvipäivät olivat minulle koulutus- ja virkistystilaisuuksia, joista sain valtavasti ideoita tulevaan työkauteen. Parasta oli se, ettei minun täytynyt olla erossa perheestäni, vaan lapset olivat mukanani nauttimassa laadukkaasta hengellisestä annista.

Rippileirillä koen olevani melkein kuin retriitisssä. Säännöllinen hartauselämä hoitaa minua syvältä. Rukouskävelyt yksin keskellä päivää voimaannuttavat ja virkistävät. Keskustelut oppitunneilla sekä vetäjien ja isosten kanssa antavat uusia näkökulmia. Koen suurena Jumalan lahjana myös sen, että saan nauttia valmiista herkullisesta ruoasta, ihanasta ilmasta, hauskanpidosta nuorten kanssa sekä kauniista maisemasta. Olin oikeassa: täällä olen kuin lomalla!

Ripari rulettaa

Viiden vuoden tauon jälkeen pääsin riparille. Olen pikkutytöstä asti viihtynyt leireillä erinomaisesti. Omasta rippileiristäni lähtien olen nauttinut ripareista erityisen paljon. Perhesyistä johtuen olen kuitenkin ollut aika harvoin ripareilla, kun ei ole ollut pakko lähteä. Kahdeksan päivää poissa kotoa on pitkä aika perheenäidille. En kiljunut riemusta, kun kuulin keväällä, että työtehtäviini kuuluu tänä kesänä rippikoulu. Nyt se kuitenkin tuntuu todella kivalta. Täällä on jo ensimmäisenä päivänä tosi mukavaa. Voin vain kuvitella, että tämän ryhmän ja vetäjätiimin kanssa leiristä tulee taas ikimuistoinen. Perhekin lähetti jo leppoisia uintikuvia. Heilläkin näyttää menevän hyvin.

Eilen aloitimme rippikoulun kaupungissa minulle aika uudella metodilla, lattiakuvalla. Työtoverini johdolla sukelsimme kasteen maailmaan kokemuksellisesti. Palasimme siihen hetkeen, jossa Jumala on kutsunut meidät nimeltä. Riparilaisilla siitä hetkestä on noin 15 vuotta, minulla aika paljon enemmän.

"Kasteessa meidät otettiin Jumalan suuren perheen jäseniksi. Otsaamme ja rintaamme tehtiin ristinmerkki, Jeesuksen ystävien merkki. Päähämme valettiin vettä kolme kertaa ja nimemme sanottiin aivan erityisellä tavalla. Olimme tervetulleita. Kasteessa Jumala lupasi kulkea kanssamme koko elämämme ajan."

Minua puhutteli kasteen kokemuksellinen muisteleminen. Kaunis tekemäni etunimeni E-kirjain valitsemallani violetilla kankaalla sekä violetit kynttilät, jotka johdattivat kastemaljan luo lisäsivät luottamustani siihen, että olen Jumalalle rakas. Kastettu Jumalan omaksi ja Jeesuksen ystäväksi! Kasteessa meidän nimemme mainittiin aivan erityisellä tavalla. Elina Johanna minä kastan sinut Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Samalla meidän päähämme valettiin vettä kolme kertaa.

"Hyvä Jumala. Sinullakin on nimi. Se on hieno nimi, sillä se tarkoittaa: olen aina teidän luonanne. Sinä olet sydämissämme. Sinä tunnet meidät kaikki nimeltä. Jo ennen kuin olimme äitimme kohdussa, sinä tunsit meidät. Sinä rakastat meitä ja teet meidät iloisiksi. Me kiitämme sinua, Jumalamme. Aamen."

Pala taivasta

Olen aina kärsinyt siitä, että minulla ei ole ollut hengellistä yhteisöä, johon olisin samaistunut. Lapsuudessa kävin vanhempieni kanssa Rauhan Sanan seuroissa, mutta en ole ikinä kokenut itseäni rauhansanalaiseksi. Nuoruudessa kävin Kansanlähetyksen ja evankelisten nuortentapahtumissa, mutta en voinut samaistua liikkeisiin. Opiskeluaikana osallistuin EO:n ja OPKO:n toimintaan, mutta en ajatellut, että olisin evankelinen tai opkolainen. Aikuisena olen osallistunut eniten Kansan Raamattuseuran toimintaan, mutta kräsäläiseksi en itseäni ole koskaan kokenut. Olen ollut mukana myös suomenruotsalaisen Kyrkans Ungdomin toiminnassa, mutta sielläkin olen ollut sangen ulkopuolinen.

Nyt olen päässyt tapahtumaan, jossa en koe ollenkaan ulkopuolisuutta. New Wine on liike, jonka tarkoituksena ei ole olla sisäpiiri. Sen slogan on "New Wine - Local Churches Changing Nations". Täällä erilaisuus on aidosti rikkaus. Puhujat ovat Englannista ja Suomesta, mutta edustavat monia eri yhteisöjä. Minulla on täällä mukana paljon sukua: lasteni lisäksi vanhempani, kummisetäni, serkkuja sekä lasteni serkkuja. Nyt olen jo törmännyt vanhoihin opiskelukavereihin, valtavaan määrään Vaasan ystäviä, Järvenpään ystäviin, lasten opettajiin sekä Facebook-ystäviin.

Olen aina rakastanut hauskanpitoa ja tanssimista. En kuitenkaan viihdy humaltuneiden seurassa. Sen vuoksi olen käynyt todella vähän bilettämässsä ravintoloissa. Täällä saan bilettää ilman, että kukaan tulee häiritsemään. Eilen illalla oli ihanaa ylistystä hyvän bändin säestyksellä. Tänään aloitin Jumalan ylistämisen laulaen ja tanssien jo puoli yhdeltätoista aamulla. Miehen poissaolon huomaan siitä, ettei kukaan ole antamassa pukeutumisohjeita. Luulin, että tänäänkin on helle ja puin itseni sekä lapset sen mukaan. Oikeasti olikin kovan tuulen vuoksi  melko kylmä. Se ei kuitenkaan haitannut, koska lämpenin jo heiluessani innokkaasti ylistysmusan tahdissa. Kuinka nautinkaan siitä, että täällä on suurin osa rakkaimmista ystävistäni paikalla. Puolen vuorokauden aikana on jo ollut niin monta hyvää kohtaamista. Lapset viihtyvät, kun heillä on täällä äidin, isovanhempien ja serkkujen lisäki liuta hyviä kavereita. Olen täynnä iloa ja kiitosta! Herra on hyvä ja rakastava!

Mielenkiintoinen löytö

Keittiön kaappeja ja laatikoita siivotessani tein löydön: värikkään reseptikirjan, joka osoittautuikin vanhaksi rukousvihkokseni. Olin sitä käyttänyt Vaasassa ollessani kotiäitinä. Rukousvihko paljasti minulle taas sen, miten tylsää minulla oli silloin. Viihdyin hyvin kolmen lapseni kanssa kotona, mutta elämässäni ei ollut tarpeeksi stimulaatiota. Minulla oli sosiaalisiin tarpeisiin nähden aivan liian vähän ystäviä eikä mitään vastuutehtäviä. Rukoilin Jumalalta paljon sitä, että löytäisin uusia ystäviä. Jostain syystä koin, ettei rukoukseeni oikein vastattu. Jälkeenpäin olen tulkinnut asian niin, että erittäin sosiaalisena ihmisenä tarvitsin ajan, jolloin keskityin enemmän oman sisimpäni työstämiseen ja Jumalan kuuntelemiseen. Jos Jumala olisi vastannut rukouksiini heti, en olisi kypsynyt ihmisenä enkä kristittynä. Hän tiesi, että tarvitsin rauhoittumista ja akkujen lataamista hiljaisuudessa, kirjojen lukemista sekä rukousta.

Tein tuona vuonna rukoilemisesta itselleni oikein tähdellisen vastuutehtävän. Löytämästäni reseptikirjasta huomasin, että olin jakanut rukousaiheet eri päiville. Rukoilin yksittäisten ihmisten lisäksi perusteellisesti Vaasan suomalaisen ja ruotsalaisen seurakunnan sekä entisten kotiseurakuntieni puolesta. Seurakuntayhtymänkin olin muistanut ottaa listallani mukaan. Ystävien lisäksi rukouslistaltani löytyi myös ystävien ystävät. Lisäksi rukoilin joka päivä sen kuntokeskuksen puolesta, jossa kävin jumppaamassa, vaikka se minua vähän naurattikin.

Töihin palatessani sain huomata, miten rukoukseni eivät olleet menneet hukkaan. Huomasin nimittäin, että törmäsin työssäni jatkuvasti häissä ja ristiäisissä ihmisiin, jotka olivat minulle tuttuja kuntokeskuksesta. Lisäksi järjestin yhteistyöprojektin jumppapaikkani kanssa. Sain olla siellä mainostamassa seurakunnan toimintaa ja järjestää Tuomasmessun yhteistyössä. Kaikkein hienointa oli kuitenkin se, että he lahjoittivat projektimme yhteydessä rahaa hyväntekeväisyyteen.  

Säännöllinen ja uskollinen rukoileminen on todellakin opettanut minua luottamaan rukouksen voimaan. Elämässäni tapahtuu jatkuvasti sitä, että törmään ihmisiin inhimillisesti katsottuna sattumalta, mutta minun mielestäni johdatuksena. Keväällä kävin tapaamassa ystävääni Helsingissä. Meidän molempien aikataulut menivät järjellisesti ajateltuna vähän pieleen, mutta hengellisesti katsottuna ajoitukset olivat täydellisiä. Törmäsin nimittäin lapseni kummiin, jonka puolesta rukoilemme päivittäin, sekä vanhaan työtoveriin, jonka nimi löytyi rukouslistaltani. Eilen Korkeasaaressa törmäsin ihan sattumalta vanhoihin naapureihin, jotka myös olivat monia vuosia rukouslistallani. Kerran rukoilin ystävieni juhlien puolesta intensiivisesti puoli vuotta. Niiden juhlien vieraita on tullut vastaani sen jälkeen mitä ihmeellisimmillä tavoilla.

Rukous on vaikuttanut myös niin, että monet omista suunnitelmistani eivät ole toteutuneet. Olen aina halunnut rukoilla "tapahtukoon sinun tahtosi". Jälkeenpäin olen monesti harmitellut sitä, kun omat haaveet eivät ole toteutuneet. Kuitenkin uskon ja luotan siihen, että Jumalan viisaus on paljon suurempaa kuin minun viisauteni ja hänen näkökykynsä yltää tästä hetkestä paljon kauemmas. En voi ajatella aina vain itsekkäästi sitä, mikä minusta tuntuisi hyvältä ja hauskalta. Tärkeämpää on se, että olen valmis palvelemaan sillä paikalla, missä Jumala ja lähimmäiset tarvitsevat minua.

Tällä hetkellä minulla on kaikki se, mistä haaveilin ollessani yksinäinen äitiyslomalainen. On oma kaunis koti, ihana perhe, paljon ystäviä, mielenkiintoinen työ ja  myös muita vastuutehtäviä, harrastuksia ja kivaa tekemistä aivan riittävästi ja välillä liikaakin. Koen, että elämässäni on tullut todeksi Jeesuksen ohje Vuorisaarnasta: "Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet." Elämä Jumalan ohjauksessa on todella jännittävä seikkailu!

Miksi sinun AINA täytyy olla...?

Mielessäni on vahvana muisto, kun vanhin lapseni oli ehkä kolme vuotta. Poika oli minun mielestäni tehnyt taas kerran jotain kiellettyä. Olin aivan väsynyt jatkuvaan kieltämiseen. Aloin torua häntä: "Miksi sinun AINA täytyy olla..." Siinä vaiheessa ymmärsin purkavani lapseeni omia negatiivisia tunteitani. Jatkoin lausetta: …niin IHANA!" Esikoisella oli todella muikea ilme, ja aloimme molemmat nauraa iloisesti. Tottelemattomuus taisi jäädä siihen paikkaan, kun välillemme syntyi hyvä yhteys.

Erään tutkimuksen mukaan lapset saavat keskimäärin kuusi kertaa enemmän negatiivista kuin positiivista palautetta. Kuinka helppoa onkaan kiireisen arjen ja väsymyksen keskellä nähdä negatiivisia asioita ja motkottaa lapsille ja ehkä myös puolisolle. Vanhemman tehtävänä on toki laittaa rajoja lapselle ja tuottaa pettymyksiäkin. Miten sen voisi kuitenkin tehdä niin, että kodin ilmapiiri voisi pääasiassa olla hyvä ja positiivinen?

Sosiaalipsykologi ja perheneuvoja Saara Kinnunen on todennut osuvasti, että tärkeintä kasvatuksessa on suhde. Silloin kun lapsi on tottelematon ja hankala, kannattaa panostaa lapsen ja vanhemman suhteeseen. Ross Cambell on klassikkoteoksessaan ”Rakkaudesta lapseen” kerännyt yksinkertaisia keinoja, miten lapseen saa luotua rakkaudellista suhdetta. Campbellin mukaan vanhempi voi osoittaa parhaiten rakkauttaan lapseen jakamattomalla huomiolla, katsekontaktilla sekä kosketuksen avulla.

Aina välillä on hyvä pysähtyä miettimään, olenko katsonut lastani silmiin rakastavasti. Vai katsonko häntä silmiin vain silloin, kun haluan hänen tottelevan? Onko arjessamme tilanteita, jossa kosketan lastani rakastavasti? Monilapsisen perheen vanhemman on myös hyvä pohtia sitä, miten jokainen lapsista voisi saada ainakin välillä kokea jakamatonta huomiota. Olen huomannut, että kahdenkeskiset jutut yhden lapsen kanssa tuovat iloa myös vanhemman elämään. Silloin voi huomata ihan uudella tavalla, miten ihana persoona lapseni onkaan.

Toisen ihmisen rakastamisen edellytyksenä on oman itsensä rakastaminen ja hyväksyminen. Kun vanhempi voi itse hyvin, hän jaksaa ottaa paremmin vastaan lasten kiukut sekä osoittaa heille aidosti rakkautta ja välittämistä. Rakkauden kaksoiskäskyn voi tulkitakin kolmoiskäskyksi: ihmisen tulisi rakastaa Jumalan ja lähimmäisen lisäksi myös itseään. Itsensä rakastaminen puolestaan lähtee siitä, että Jumala rakastaa minua juuri sellaisena kuin olen. Sinä olet ihme! Lapsesi on ihme! Mitä kaunista sinä voisit tänään sanoa itsellesi ja lapsellesi?

Maailman paras vapaaehtoistyö?

Illalla sain olla taas mukana seurakunnan vapaaehtoistyössä. En kerännyt kolehtia enkä keittänyt kahvia. Luulen, että minulla on maailman paras vapaaehtoistyö, johon kuuluu kolme ystävää, kahvia ja kasa kirjoja. Etsimme ystävieni kanssa vuoden jokaiselle viikolle kirkkovuoden teemaan sopivan ajatuksen, rukouksen sekä raamatunkohdan, virrensäkeen tai laulunpätkän. Seurakunnan tiedottaja lähettää tuotoksemme niille seurakuntalaisille, jotka ovat tilanneet viestin sähköpostiinsa. Hän liittää myös mukaan menovinkkejä seurakunnan toiminnasta.

Tapaamisemme ovat riemullisia, antoisia ja tehokkaita. Nautimme kaikki siitä, että kirjoista löytyy varsinaisia aarteita. Ihmettelemme aina sitä, miten nopeasti löydämme sattuvia ajatuksia, koskettavia rukouksia ja teemaan liittyviä raamatunkohtia. Meistä tuntuu siltä, että Jumala on vahvasti läsnä kokoontumisissamme.

Viime syksynä toimintamme oli hetken aikaa vaarassa erään työntekijän tajutessa, että meillä pitää olla kirjailijoilta lupa julkaista tekstit. En olisi millään jaksanut tarttua toimeen ja pyytää lupaa eri ihmisiltä. Sitten kun otin yhteyttä kirjailijoihin, he ilahtuivat siitä, että heidän tekstinsä saavat olla mukana tuottamassa iloa niin monelle ihmiselle. Joku kirjoittajista totesi, että hän tarvitsi juuri sellaista rohkaisua päiväänsä. Minulle vaikea asia kääntyikin parhain päin.

Sinäkin voit saada meiltä postia joka maanantaiaamu.Viikko voi alkaa mukavammissa merkeissä, kun saa hyviä matkaeväitä. Voit liittyä viestipalveluun tästä linkistä. http://www.jarvenpaanseurakunta.fi/viesti.asp

Tässä tekstit, jotka olimme valinneet tälle maanantaille.

RUKOUS

Tänään, Herra,

vapauta minut ylimääräisestä painolastista,

suhteettomasta kuormasta,

kohtuuttomasta itsekritiikistä.

Tänään, Herra,

vapauta minut jättäytymään sinun varaasi,

kellumaan sinun kanssasi,

lepäämään sinun hoidossasi.

Aamen.

(Katja Kaila)

AJATUS

Viimeisin voimin taas luoksesi tuon

päivän jokaisen askeleen.

Viimeisen voimin taas luoksesi tuon

pienen ihmisen särkyneen.

(Pekka Simojoki)

RAAMATUNJAE

Näin sanoo Herra:

Älkää enää menneitä muistelko,

älkää muinaisia miettikö!

Katso: minä luon uutta.

Nyt se puhkeaa esiin -ettekö huomaa?

Minä teen tien autiomaahan

ja joet kuivuuden keskelle.

Jes. 43:18-19

Juhlahumussa

Valmistauduin Esikoisen konfirmaatioon hyvin, mutta en täydellisesti. Onneksi mukana oli isosisko, jolla oli nessuja. Itku tuli nimittäin jo ensimmäisen laulun aikana. Rakas lapsi albassa yhdeksän päivän eron jälkeen sekä suosikkilauluni "Meille aurinko paistaa" EtCetera-kuoron ajalta sekä partioleireiltä saivat minut kyynelehtimään oikein kunnolla.

Jumala koskettaa minua usein erityisesti musiikin välityksellä. Messun laulut olivat aivan mahtavia: nuorekkaita, iloisia ja Jumalan valtavasta rakkaudesta kertovia. Osasin ne kaikki tosi hyvin. Lauloin sen vuoksi niin innokkasti, että Neitiä välillä hävetti. Esikoinenkin oli kuullut ääneni etupenkkiin. Lohdutin lapsia kertomalla siitä, miten heidän isänsä kiinnitti aikoinaan huomionsa minuun juuri sen vuoksi, että lauloin niin antaumuksella kuoron eturivissä.

Konfirmaatiossa koin vahvasti sen, miten Jumalan suunnitelmat ovat minun parhaakseni, vaikka minun on välillä vaikeaa hyväksyä niitä. Make Perttilän laulun sanoin halusin taas sanoa rakkaideni kanssa Jumalalle: "Meitä kuljeta tahtosi tiellä, vaikka outo on joskus se tie. Loista armosi valoa siellä, minne täältä se ikinä vie."

Kirkkoon sai tulla vain rajattu märä vieraita, minkä vuoksi pikkupoikamme olivat hoidossa. Se oli toisaalta aika ihanaa, koska saimme rauhassa keskittyä Miehen kanssa upeaan tilaisuuteen. Neiti puolestaan viihdytti itseään ja meitä kuvaamalla sekä tekemällä hauskoja huomioita. Kyllä olen iloinnut hänestä niin paljon valmistellessamme näitä juhlia: hän on ollut upea apulainen!

Mukanamme kirkossa oli lähisukua ja kummeja. Oli upeaa jakaa yhteinen hetki heidän kanssaan. Isovanhemmat ja kummit oavt olleet meidän nuorten ja kokemattomien vanhempien tukena niin monin tavoin näiden vuosien aikana. Rakkaus ja rukous ovat siivittäneet lapsemme elämää. Olen Esikoisestamme tosi kiitollinen ja ylpeä!

Iloinen yllätys

Suunnittelimme Esikoisen kanssa, että hänen rippijuhliinsa tehdään täytekakku oman maan mansikoista. Kesän alussa pidimme itsestään selvänä, että Eino Leinon, runon ja suven päivänä on jo makoisa mansikkasato. Kesäkuussa uskomme mansikoiden kypsymiseen horjui pahasti. Oli niin kylmää ja märkää, että Miehen puutarha näytti melkein kuolleelta. Muutama päivä sitten Mies kuitenkin löysi ensimmäiset mansikat ja suojasimme mansikkamaan.

Tänä aamuna heräsimme jo seitsemältä. Mies meni heti poimimaan mansikoita. Mansikkaa oli niin paljon, että sitä riitti sekä kakun väliin että päälle. Kesärytmiin tottuneena tuntui uroteolta, kun sain täytekakun valmiiksi vähän yli kahdeksan. Juhlan sankari on edelleen rippileirillä. Hän ilahtuu varmasti kovasti siitä, että täytekakku saatiin tehtyä oman maan mansikoista.

Kukkakedolla

Ihana kesäyön hetki Neidin kanssa lähiseudulla kukkia hakemassa huomista juhlaa varten. Kesä ♥

Kesäinen sporttimimmi

Kesällä minusta tulee urheiluhullu. Lämpiminä kesäpäivinä voisin olla liikkeellä vaikka koko ajan.  Tämän kesän kylmyyskään ei ole vienyt minulta intoa kuntoilla. Ainoa ongelma on se, että kesäisin isossa perhessä on niin paljon liikkuvia osia, ettei säännöllisiin liikuntaharrastuksiin ole oikein mahdollisuutta. Viime kesänä suunnittelin aloittavani puistopilateksen, mutta loppujen lopuksi koko kesänä ei ollut yhtään mahdollisuutta mennä tiistaina tai keskiviikkona tunnille. Tänä kesänä ajattelin aloittaa poikien kanssa soutuharratuksen, koska ensimmäinen harjoitus kirkkoveneellä toukokuussa oli todella innostava ja mukava.  Toisin kävi: nyt eletään jo heinäkuuta enkä ole päässyt kertaakaan treeneihin. Ehkä jatkan hyvin alkanutta harrastusta syyskuussa arkiaikataulujen palatessa.

Olen kuitenkin löytänyt itselleni sopivan tavan kuntoilla. Lähden liikkeelle iltaisin yhdeksän jälkeen joko yksin tai ystävän kanssa. Ystävien kanssa harrastamme terapiakävelyä. Yksikseni teen pyörälenkkejä tai potkuttelen kickbikella. Miehen kanssa olemme päässeet muutaman kerran kahdestaankin kickbike-lenkille.

Viime aikoina olen innostunut myös aamulenkeistä. Siihen minua innotti Prismasta löytynyt uusi terveyskirja Bodylicious, jossa kaksi ruotsalaista kaunista blondia kertoo kuntoilu- ja ruokailuvinkkejä. He suosittelivat aamulenkkejä. Kokeilin ja ihastuin todella paljon. Jos olisi mahdollista, lähtisin aamukävelylle kesäisin ihan joka päivä. Nautin linnunlaulusta, luonnon kauneudesta, järven liplatuksesta, omasta rauhasta sekä mahdollisuudesta joko miettiä omia asioita tai rukoilla. Terapiakävelyt ystävien kanssa ovat aivan ihania, mutta välillä kaipaan myös sitä, että saan kävellä aivan yksin.

Tänä aamuna lähdin kävelylle heti herättyäni. En pessyt edes hampaita, vaan laitoin vaatteet päälle ja join lasin vettä. Ilman kuumuus tuntui ihanalta. Nautin joka askeleesta. Kotiin tullessa vastaanotto oli sangen sydämellinen. Kuopus huusi rappusilla: "Äiti, äiti"  Ruotsin lippu kädessä. Mies oli tehnyt taas puuron valmiiksi. Sen jälkeen venyttelin vähän terassilla auringonpaisteessa. Ei hassumpi aloitus kauniille lauantaille!

Leppoisaa rippijuhlien valmistelua

Puhuin ystävän kanssa puhelimessa. Hän oli ihmeissään siitä, että kuulostin niin rennolta, vaikka meillä on ylihuomenna Esikoisen rippijuhlat. Itsekin olen aika ihmeissäni siitä, että olen pystynyt ottamaan tämänkin päivän tosi rennosti juhlavalmisteluista huolimatta. Päivään on kuulunut mm. blogin perustaminen yöllä, blogin FB-sivun perustaminen päivällä, hetki auringonottoa (Rouvan rusketus on tärkeä prioriteetti), pieni puistohetki, pyöräily etsimään yhden lapsen jalkapalloa, normaaleja kotitöitä ja juhlavalmisteluja. Ystäväni pyysi minua kertomaan blogissani vinkkejä, miten juhliin voi valmistautua näin hyvällä mielellä.

1. Hyvä suunnittelu. Tein vieraslistan sekä ruokalistan Esikoisen kanssa jo hyvissä ajoin. Valitsin helppoja ja meille vanhastaan tuttuja tarjottavia. Teimme silloin myös työnjaon. Tyttäreni leipoo juustokakut ja minä mansikkakakun. Anopilta pyysimme maailman parhaita pikkuleipiä. Äitini lupasi leipoa peruspullaa, suolata lohen sekä tuoda leipäjuustoa ja hillaa. Avulias ystävä tarjoutui leipomaan porkkanakakkua. Muut tarjoilut ostamme kaupasta: makoisia pakastetuulihattuja, joita kaikissa juhlissamme on ollut jo 11 vuoden ajan, coctailpiirakoita sekä sipsiä, karkkia, jäätelöä ja  pähkinöitä isolle lapsilaumalle. Kakut teemme huomenna ja sunnuntaina sekä salaatit sunnuntaina.  

2. Rento asenne. Esikoisen konfirmaatio on toisella paikkakunnalla, minkä vuoksi juhlamme alkavat vasta myöhään illalla. Niinpä päätin, ettei kannata koko lomaa pilata stressamalla juhlista, jotka eivät edes kestä kovinkaan montaa tuntia. Lisäksi kutsuimme vain lähimpiä sukulaisia sekä tuttuja lapsiperheitä, jotka ovat tottuneet meidän tapaamme järjestää juhlat. Kaikki ei ole täydellistä eikä ruokalistalla ole mitään kovinkaan maata mullistavaa, mutta yleensä tunnelma on rento ja mukava. Nämä juhlat on rento järjestää myös sen vuoksi, että juhlakalu on niin vaatimaton. Vaatimustaso tulee nousemaan, kun vietämme kahden vuoden päästä Neidin juhlia. Joistakin suunnitelmista myös luovuimme. Putsattuamme vuosien liat kylpyhuoneesta ja saunasta kavereiden höyrypesurilla päätimme, että olohuoneen sohville riittää pesun sijaan imurointi. Joku lapsista jo naureskelikin, vietämmekö juhlia saunassa :).

3. Valmistelujen aloittaminen hyvissä ajoin. Olen tehnyt valmisteluja vähitellen jo kuukauden ajan, koska ostimme Esikoisen kanssa hänelle juhlavaatteet jo päättäjäispäivänä. Syy oli kyllä vähän hassu: olimme molemmat unohtaneet avaimet kotiin emmekä päässeet sisälle edes parvekkeelta (Esikoinen yritti), joten päätimme mennä vaatekauppaan. Olen ostellut vaatteet ja asusteet itselleni sekä vaattet pojille vähitellen kesäkuun aikana. Neiti ja Mies ovat itse suunnitelleet oman vaatetuksensa. Siivouksetkin aloitin hyvissä ajoin. Huonot ilmat ovat kummasti lisänneet siivousintoani!

4. Yhteinen tekeminen. Olen iloinnut siitä, että perheenjäsenet ovat olleet mukana valmisteluissa. Neiti pesi kaikki ikkunat, Esikoinen siivosi huoneensa kunnolla ennen rippikoulua ja Mies on raatanut monenlaisissa valmisteluissa. Hän kävi jo tänään kaupassakin Neidin kanssa ja toi valtavasti tavaraa. Huomenna täytyy hakea enää muutama unohtunut juttu. Kaikista parasta on ollut se, että olemme olleet viime päivät kaikki hyvällä tuulella. Sellaisessa ilmapiirissä jaksaa ihan mitä vaan.

5. Olen Esikoisen kanssa rukoillut hänen rippikoulunsa puolesta tosi pitkään. Kuuluikohan rippijuhlatkin Taivaan Isän mielestä siihen kokonaisuuteen? Tuntuu siltä, että hyvin rukoiltu on puoliksi tehty! Lempiraamatunkohtani mukaan: "Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa."  Fil. 4:6-7

Kuvassa Kuopuksen asu. Veljeni toi hänelle lahjaksi upean paitapuseron Thaimaasta. Löysimme siihen sopivat värilliset farkut. Pari päivää sitten tajusin, että isoveljiltä perityt juhlakengät eivät sovi ollenkaan raikkaseen ja värikkääseen tyyliin. Niinpä olin tänään ikionnellinen, kun Mies oli bongannut kaupasta alennuksesta tällaiset upeat kengät. "Mä oon aina halunnut saada just tällaiset skeittikengät!" totesi onnellinen Kuopus. Isoveli kyllä väitti, että ne on tennarit. Ihan sama, täydelliset joka tapauksessa!                                      

Oli ilo kiillottaa rakkailta sukulaisiltamme lahjaksi saadut hopeat taas pitkästä aikaa. Ne ovat tainneet olla viimeksi kaikki käytössä Kuopuksen ristiäisissä. Lautasliinat ovat muistini mukaan samanlaiset tai ainakin melkein samanlaiset kuin meidän häissämme 18 vuotta sitten.

Halusin helmikoruihini sopivat kengät ja ihan sattumalta viedessäni Neitiä kavereidensa kanssa kauppakeskukseen bongasin nämä ihanuudet. Ihanaa vaihtelua, kun melkein kaikki kenkäni ovat olleet mustia tai lempivärini mukaan sinisiä. Valkoiset hääkenkänikin värjäsin aikoinaan sinisiksi.