love

love

Olen..

Rakastan..
Kultaa, kullanmuruja, kahvia, kolmiyhteistä Jumalaa.
Kavereita, kirjoja, keskusteluja, kuntoilua, kulttuuria ja kauneutta.
Kuulun Ristinummen Rouviin. Olet lämpimästi tervetullut seuraamaan blogiani!

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Jumikset - leirin hauskat juhlahetket

Tällä riparilla on hyvä olla, koska yhteistyö sujuu niin mainiosti sekä leiriläisten, isosten, ohjaajien että keittiön väen kanssa. Täällä on paljon innokkaita, innostuvia ja ihania ihmisiä. Riparilaiset saavat tehdä itse monia asioita. Viime vuosien riparipalautteessa seurakunnassamme on kehuttu iltaohjelmien lisäksi jumiksia. Se johtunee siitä, että leiriläiset saavat itse suunnitella viikon jumalanpalvelukset.

Arkipäivinä yksi isosryhmä on vuorollaan vastuussa jumiksen valmistelusta ja toteuttamisesta. Suunnittelimme nämä jumikset jo ensimmäisenä leiripäivänä rastiradalla. Ryhmä kiersi ohjaajalta/apparilta toiselle ja suunnitteli omaa vuoroaan varten musiikin, rukoukset, liturgiat, saarnan ja tilan suunnittelun. Jumisten toteuttaminen on ollut helppoa, koska valmistelut ovat olleet melkein valmiina. Ennen h-hetkeä on vain kerrattu tilaisuuden kulku sekä rakennettu alttari. 

Tänään sunnuntaina vietimme yhteistä messua. Leiriläiset hoitivat taas melkein kaikki tehtävät; minun tehtävänäni oli ainoastaan ehtoollisen toimittaminen. Keittiö oli valmistanut sitä varten herkullista ehtoollisleipää.  Saarnaryhmään hinkuivat yllättävän monet. He tekivät loistavan näytelmän siitä, miten Jeesuksen neuvojen avulla opetuslapset saivat runsaan kalasaaliin. Puvustuskin oli kohdallaan! Musiikkiryhmä oli valinnut hyviä lauluja ja virsiä, suntioryhmä oli somistanut ulkokirkkomme kauniiksi punaisella ja liturgiryhmä hoiti tehtävänsä mallikkaasti. Nuoret tekivät jumiksesta taas juhlan.

Minun tehtävänäni oli ohjata rukousryhmää. Valitsimme esirukoukseen klassikon Franciscus Assisilaisen rukouksen, johon löysimme hyvät liikkeet Liikuttava rukous -kirjasta. Koko leiriporukka sai olla mukana tekemässä liikkeitä samalla, kun vuorotellen ryhmäläisten kanssa sanoimme rukouksen ajatuksia. Luulen, että tämän esirukouksen ajatukset saattoivat jäädä monellekin nuorelle mieleen.

Herra, anna minun välittää rauhaasi maailmassa. (peace-merkki)
Anna minun viedä rakkauttani sinne, missä on vihaa. (sydän)
Anna minun välittää anteeksiantamustasi katkeruuteen. (lentosuukko)
Anna minun luoda ymmärrystäni sinne, missä on riitaa. (käsi nyrkissä)
Anna minun tuoda ilmi totuus valheen keskellä. (kädet suun edessä)
Anna minun vahvistaa uskoa siellä, missä on epäilystä. (kädet ristiin)
Anna minun kantaa toivoa sinne, missä on epätoivoa. (kädet auki edessä)
Anna minun sytyttää valosi pimeyteen. (kädet silmien eteen estämään häikäisyä)
Anna minun herättää iloa siellä, missä on surua. (vedä käsillä suu hymyyn)







1 kommentti:

  1. Onpa messu ollut mahtava kauniine puitteineen!

    VastaaPoista