Perheaterialla

Saapuessani eilen töistä kotiin minut yllätti ihana makaronilaatikon tuoksu. Seiskaluokkalainen oli tehnyt koulun jälkeen ruoan valmiiksi. Oli ilo kattaa pöytä ja kutsua koko perhe syömään. Oman lapsen tekemä makaronilaatikko perheen kanssa syötynä maistui taivaallisen hyvältä.

Monien tutkimusten mukaan perheessä syödyillä yhteisillä aterioilla on suora yhteys lapsen hyvinvointiin. Tutkijat ovat havainneet, että perheaterioilla lapsi kokee yhteyttä toisiin perheenjäseniin sekä voi luontevasti opetella keskustelua, kauniita ruokatapoja, toisten palvelemista sekä kompromissien tekoa. Niissä perheissä, jossa syödään yhdessä säännöllisesti yhdessä, on lapsilla vähemmän erilaista riskikäyttäytymistä.

Tutkimustiedot ovat rohkaisevia, koska välillä yhteiset ruokailut ovat ainakin meidän perheessämme melkoista sähläilyä. Perheen kokoaminen yhteen on jo oma projektinsa. Aika usein jollakin perheenjäsenellä on kiire johonkin harrastukseen. Keskustelut eivät ole kovinkaan syvällisiä, mutta silti yhteisen ruokapöydän äärellä kohtaaminen on tärkeää.  Meillä on tapana lukea lyhyt ruokarukous: ”Siunaa Jeesus ruokamme, ole aina luonamme”.  Se muistuttaa minua siitä, miten ruoka ja perhe ovat Jumalan antamia suuria lahjoja. Helposti näen arjessa niitä asioita, jotka ovat huonosti. Kiitollisuus avaa silmät siihen, mikä on perheessämme hyvää ja kaunista.

Ehtoollinen on kristittyjen perheateria. Leipä ja viini näyttävät itsessään vaatimattomalta aterialta, mutta ne tarjoavat palan taivasta. Ottaessani vastaan leivän ja viinin otan vastaan Jeesuksen ruumiin ja veren. Olen kokenut, että ehtoolliselta saan uutta voimaa, lohdutusta ja anteeksiantoa. Ehtoollispöytään saan tulla juuri sellaisena kuin olen, jättää taakat ja lähteä arkeen uusin voimin.

Ehtoollinen on Jumalan tarjoama perheateria. Jeesus asetti lapsen esikuvaksi. Sen vuoksi lasten kanssa voi tulla rohkeasti ehtoolliselle. Vanhemman ei tarvitse suorittaa eikä jännittää, miten lapset käyttäytyvät. Omille lapsilleni olen halunnut opettaa ehtoollisella käyntiä. Jossain vaiheessa lastemme mielileikkeihin kuului ehtoollisenvietto keksillä ja mehulla. Perheessämme lapset ovat saaneet päättää itse, haluavatko he ehtoollisen vai siunauksen. Uskon siihen, että perheaterialla lapset saavat kokea Jumalan läsnäoloa ja hoitoa sekä ehtoollisen että siunauksen kautta.

Elina Koivisto  

Turvallisissa käsissä

Muistan hyvin ensimmäisen automatkan esikoisen kanssa sairaalasta kotiin. Olimme mieheni kanssa ihan vauhkoina siitä, miten selviäisimme matkasta. Vastuu painoi nuorten vanhempien harteilla enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Miten voisimme suojella rakasta lastamme automatkalla kaikilta vaaroilta? Miten selviäisimme hänen kanssaan kotielämästä? Miten voisimme suojata koko hänen elämänsä?

Viidentoista vuoden aikana olemme neljän lapsemme kanssa kokeneet monenlaisia tilanteita, joissa on ollut huolta ja pelkoa. Vaikeissa tilanteissa usko Jumalan rakkauteen ja huolenpitoon on tuntunut erityisen tärkeältä. On paljon tilanteita, joissa lapsi joutuu selviämään yksin ilman vanhempien apua, mutta niissäkään tilanteissa hän ei ole yksin. Vanhempina saamme luottaa siihen, että Jumala on sitoutunut kasteessa pitämään huolta lapsistamme. Hän on luvannut lähettää enkeleitä suojelemaan ja varjelemaan heitä. Se ei tarkoita sitä, että elämä olisi täydellistä ja kaikki menisi aina hyvin. Jumala on lähellä myös silloin, kun ihhimillisesti ajateltuna asiat menevät pieleen. Silloinkin saamme turvautua häneen.

En ole itse nähnyt enkeleitä, mutta olen kuullut paljon koskettavia kertomuksia heidän avustaan. Tämä kertomus on niistä kauneimpia: ”Kerrostalossa oli syttynyt tulipalo. Nainen seisoi ulkona hyvin järkyttyneenä. Hän yritti pakottaa palomiehiä menemään kerrostaloon. Hänen pieni tyttärensä oli nukkumassa palavassa talossa. Palomiehet eivät suostuneet äidin pyyntöön. He sanoivat, että mitään ei ollut enää tehtävissä. Äiti meni polvilleen maahan ja huusi apua Jumalalta. Hetken päästä tyttö käveli ulos talosta. Hän oli ihmeissään äitinsä voimakkaasta reaktiosta. Äitihän oli itse tullut herättämään häntä ja sanonut, ettei tytön tarvitse pelätä. Hän oli ottanut tyttöä kädestä kiinni ja johdattanut hänet ulos. Jumalan enkeli oli naamioitunut äidin näköiseksi, niin ettei tyttö pelästynyt enkeliä vaan totteli tämän käskyjä.

Pyhä Jumala, kiitos näkymättömästä todellisuudesta,
joka ympäröi meidät.
Kiitos enkeleistä, jotka lähetät matkamme varrelle.
Kiitos niistä lukemattomista kerroista,
jolloin enkelit ovat varjelleet ja johdattaneet meitä,
vaikka emme ole itse olleet siitä tietoisia.
Oma rakkautemme on rajallinen.
Lähetä enkelisi tänäänkin rakkaidemme ympärille.
Suojele heitä. Auta meitä pysymään sinun lähelläsi. Aamen
Anna-Mari Kaskinen