Kahden seurakunnan loukussa ;)

Radion iltahartaudessa puhuin minulle tärkeästä yhteisöllisyydestä kotiseurakunnassani Järvenpäässä sekä työpaikassani Paavalin seurakunnassa. Tässä alkupeäinen teksti kuvitettuna. 

Olen kahden seurakunnan loukussa. Aamuisin ajelen punaisella Borallani Lahden moottoritietä maaseutumaiselta asuinalueeltamme pääkaupungin vilinään, Paavalin seurakuntaan. Seurakuntamme on saanut julkisuutta siitä, että meillä on Suomen pienin kirkkoonkuulumisprosentti. Siitä huolimatta saan tehdä työtä seurakunnassa, jossa on paljon elämää. Seurakuntamme on nimennyt itsensä ystävyyden yhteisöksi.  Lapsi- ja perhetyön pappina olen kiitollinen siitä, että toimintamme luo yhteisöllisyyttä alueellamme, jossa monet ihmiset ovat yksinäisiä eivätkä tunne edes naapureitaan. Muskareissamme on tilaa 135 perheelle. Lisäksi on erilaisia perhekerhoja. Erään päiväkodin työntekijä oli antanut seurakunnallemme ruusuja siitä, miten hyvää yhteisöllistä työtä me teemme. Päiväkodissa lasten vanhemmat ovat jo tuttuja keskenään, koska he ovat olleet mukana seurakuntamme toiminnassa.

Minä teen yhteisöllistä työtä ensimmäisen lapsen saaneiden äitien parissa. Äiten hyvinvointi on ollut sydämelläni koko työurani. Neljän lapsen äitinä tiedän, miten tärkeää on se, että vanhempainlomalla äiti saa vertaistukea. Niinpä perustin tullessani Paavalin seurakuntaan uuden toimintamuodon, Sylivauvat. Aloitan uuden ryhmän aina syksyllä ja keväällä. Puolen vuoden tai vuoden vierihoidon jälkeen äidit jatkavat toimintaa vertaisryhmänä ilman ohjaajaa tiloissamme. Minulla ei ole ryhmälle valmista suunnitelmaa, vaan lähden osallistujien toiveista ja tarpeista. Sen vuoksi jokainen Sylivauvat-ryhmä on erilainen. Nautin siitä, että saan tehdä töitä fiksujen, ajattelevien ja monitaitoisten naisten parissa. Rehelliset ja avoimet keskustelut äitinä kasvamisesta, vauvanhoidosta ja kasvatuksesta, parisuhteesta sekä suhteesta omiin vanhempiin ja appivanhempin ovat antoisia ja inspiroivia minullekin. En kyllästy niihin ollenkaan! Välillä saan vain seurata vierestä, kun naiset opastavat toisiaan vauvahieronnan, vauvaviittomien, kantoliinojen, värikylvyn tai nykyaikaisen sormiruokailun maailmaan. 

Suljetussa Facebook-ryhmässä äidit sopivat vaunukävelyitä ja lounastreffejä sekä jakavat mielenkiintoisia artikkeleita. Yhdessä ryhmistämme perustimme kriisissä olevan äidin tueksi oman YYA-ryhmän, jotta hän selviäisi haastavasta elämäntilanteesta. Avun vastaanottaminen ei ole äidille ihan helppoa. Toinen äiti lohdutti kauniisti: "Kyllä sinäkin vielä jossakin elämäntilanteessa voit auttaa meitä muita". Autoimme myös Karjalan, Viron ja Senegalin äitejä kokoamalla 15 äitiyspakkausta vauvakassi-keräykseen. Vaatteiden ja tavaroiden kokoamisen ohessa suunnittelimme yhdessä sitä, miten kastejuhlan järjestämisestä voisi tulla alueemme ihmisille houkutteleva ja tärkeä. Seurakuntaamme huolestuttaa se, että niin moni kirkkoon kuuluva jättää kastamatta lapsensa.

Kokoontumisissamme on tapana myös hiljentyä, jos 15 äidin ja vauvan hartaushetkeä voi kutsua hiljentymiseksi. Laulujen lisäksi olen kertonut tapauksia elävästä elämästä, lukenut pätkiä puhuttelevista naisten hartuaskirjoista sekä rukoillut omin sanoin tai useimmiten Katja Kailan sanoin kirjasta “Taivaan täydeltä sormenjälkiä. Äidin rukouskirja.” Katjan luvalla luen yhden rukouksen.

Jumala, Auta minua muistamaan,

että sinä itse olet kutsunut minut

tämän lapsen äidiksi.

Auta minua hyväksymään se,

mihin en riitä. Auta minua luottamaan siihen,

että hyvää on riittävästi.

Auta minua iloitsemaan ihmeestä,

jota todistan joka päivä, kun katson lastani.

Auta minua kasvamaan yhdessä lapseni kanssa. Auta minua turvautumaan kaikessa sinuun.

Iltapäivällä kerhon jälkeen ajelen neljän ruuhkassa 45 minuuttia päästäkseni takaisin Järvenpäähän, jossa minut tunnetaan kirkkoherran rouvana. Paavalinkirkon alueella jotkut äidit ovat hiekkalaatikolla joutuneet selittämään sitä, miksi ihmeessä he kuuluvat kirkkoon. Järvenpäässä kirkko on vielä keskellä kaupunkia. Mieheni saa olla usein kaupunginjohtajan rinnalla edustamassa. Kirjastossa oli lastenosastolla kerran näyttely, jonka nimi oli "Äiti, kerro minulle Jeesuksesta". Kirjaston työntekijät olivat laittaneet esille erilaisia lasten raamattuja ja muita hengellisiä lasten kirjoja. Olin syvästi liikuttunut siitä, että evankeliumia saa pitää esillä Järvenpäässä. 

Iltoihini ja viikonloppuihini kuuluu usein omien töiden ja perheen lisäksi vapaaehtoistyötä Järvenpään seurakunnassa, jonne olemme luoneet vapaaehtoisten porukalla Jatkot-yhteisön 20-50-vuotiaille. Olen nauttinut siitä, miten ruuhkavuosia elävät naiset ja miehet ovat lähteneet palvelemaan seurakuntaa omilla lahjoillaan löydettyään itselleen sopivan kasvupaikan. 

Minulle mieluisin vapaaehtoistehtävä on etsiä kahden ystäväni kanssa puhuttelevia ajatuksia, rukouksia ja raamatunkohtia seurakunnan viestipalveluun, josta se lähetetään yli 500 seurakuntalaiselle sähköpostitse.

Niissä hetkissä tunnen erityisesti Jumalan läsnäoloa ja johdatusta, kun muutamassa tunnissa löydämme mielettömän määrän puhuttelevia tekstejä. Jumala yllättää meidät joka kerta! Tällä viikolla kilahti sähköpostiin muun muuassa oppi-isämme Martti Lutherin ajatelma: “Kaikki asiat on jätettävä Jumalalle. Hän järjestää ne parhain päin.” Sinäkin voit tilata tervehdyksemme maanantaiaamun piristykseksi Järvenpään seurakunnan nettisivuilta viestipalvelu-painikkeen alta. 

Miten suorittajasta ja perfektionistista tuli suurpiirteisempi nautiskelija?

Viime perjantaina pidin ensimmäisen radion iltahartauden Suomessa. Ruotsin vuosina teimme Vesan kanssa paljonkin radiotyötä, mutta tämä oli ensimmäinen hartaus ikinä Suomen kamaralla. 8,5 minuuttia on sangen lyhyt aika. Niinpä jouduin vielä nauhoituksessa karsimaan ja karsimaan. Tässä hieman pidempi versio iltahartaudesta kirjoitettuna ja kuvitettuna. 

Synnyin Pellossa kirkkoherran ja uskonnonopettajan perheeseen. Lapsuuteni oli monella tapaa idyllinen. Asuimme pappilassa keskellä kylää. Leikimme usein kirkollisia leikkejä: pidimme kastejuhlia nukeille ja hautajaisia linnuille. Välillä kurkistimme saliin, kun isä kastoi tai vihki seurakuntalaisia. Äiti piti sunnuntaisin pyhäkoulua. Pyhäkoulun jälkeen kiiruhdimme koko perheellä kirkkoon. Sunnuntai-iltaisin menimme vielä usein seuroihin. Lapset saivat leikkiä keskenään päiväkerhotilassa. Oli hienoa kasvaa yhteisössä, jossa ympärilläni oli turvallisia aikuisia ja kivoja kavereita.

Iltaisin rukoilin:

"Tule Jeesus lapses luo,

armos, siunauksesi suo.

Tue pientä horjuvaa,

johda tietä oikeaa.Aamen."
Sitten muistin nimeltä perheenjäseniä, isovanhempia, kummeja, kavereita ja seurakuntamme lähetystyöntekijöitä.

Siirtyessäni yläasteelle kirkkoherran ja uskonnonopettajan tyttären rooli tuntui ankealta. Pojat kyselivät köksäntunnilla, kuinka usein käyn kirkossa. Valehtelin sujuvasti. Rippikoulun alkaminen oli minulle pelastus. Rippileirillä sain papikseni upean Matti-papin. Hän antoi meidän tyttöjen pulista yöllä pitkään syvällisiä. Oppitunneilla ahmin tietoa. Tärkeintä oli kuitenkin se, että minusta tuli rippileirillä syntinen. Ymmärsin, etten pelastu vanhempieni uskolla, vaan tarvitsen Jeesusta, syntieni sovittajaa. Kasteessa saamani usko sai vahvistua ikimuistoisen viikon aikana. Kotiin palatessani olin vähän pettynyt siitä, ettei perheeni yhtään tuntunut ymmärtävän, mitä minulle oli tapahtunut. Jeesus oli saanut sydämessäni suuren sijan!

Rippikoulun jälkeen rakastuin Raamattuun. Luin sitä ahkerasti joka ilta. Minulla oli raamatunlukuohjelma, jossa sai aina laittaa rastin, kun oli lukenut yhden luvun. Rastittamiseen tuli melkein himo! Niinpä luin yleensä Raamatun läpi vuodessa, välillä kaksikin kertaa vuodessa.Lukioaikana olin mukana rukousillassa, jossa rukoiltiin henkilökohtaisesti kaikkien puolesta. "Jumala haluaa sinut kokoaikaiseen työhönsä", minulle sanottiin. En ottanut profetiaa vakavasti. Suunnittelin lääkärin uraa. Kahden teologin teini-ikäisenä tyttärenä en arvostanut teologiaa.Vähitellen Jumala teki sydämessäni työtä, niin että teologian opiskelu alkoi kiinnostaa minua. Ennakkoluuloni osoittautuivat vääriksi. Pääsykoekirjoja lukiessani jopa itkin, kun en ymmärtänyt mitään filosofisesta tekstistä. 

Pääsin telogiseen opiskelemaan, mutta en edelleenkään halunnut papiksi. Kaiken lisäksi samassa opiskelija-asuntolassa asui kiihkeitä naispappeuden vastustajia, tosi mukavia nuoria miehiä. Pyrin kaksi kertaa uskonnonopettajaksi, mutta minua ei valittu koulutukseen. Olin todella vihainen Jumalalle. Hän oli mielestäni pettänyt minut. Ensin hän oli houkutellut minut opiskelemaan teologiaa ja sitten sulki tien uskonnonopettajaksi. Miehelleni oli rankka paikka katsoa kärsimystäni. Hän alkoi ehdottaa minulle papiksi alkamista; olinhan viihtynyt hyvin kesäteologina.

Aloitin vaikean prosessiin. Luin paljon Raamattua, rukoilin ja keskustelin. Tiesin, että naispappeuteni olisi kova pala monille tuttavilleni. Olin aina halunnut miellyttää ihmisiä ja olla niin sanottu helppo ihminen, jonka seurassa kenellekään ei tule paha mieli. Pitkän pohdinnan jälkeen päätin pyrkiä papiksi. Asian kunnollinen prosessoiminen oli kannattavaa. Sen ansioista olen pystynyt suhtautumaan rakkaudella myös niihin ihmisiin, jotka eivät hyväksy naispappeutta.

Sain rakentaa 20 vuotta onnistujan ja menestyjän identiteettiä, olin todellinen kympin tyttö. Silloin kun menestyin nuoruudessa, pelkäsin. Ajattelin, että kohta kaikki huomaavat, etten oikeasti olekaan hyvä. Kun aloin kohdata pettymyksiä, tajusin, ettei elämä ole niin vakavaa. Riitän sellaisena kuin olen ilman suorituksia ja menestystä. Muuttaessamme Ruotsin jouduin luopumaan täydellisyyden tavoittelusta, koska en hallinnut kieltä. Sain uudella, syvällisemmällä tavalla turvautua Jumalan apuun.

Kuudentoista papisvuoden aikana uskoni Jumalaan on vahvistunut. Kohdatessani kirkollisissa toimituksissa ihmisiä kerron heille rakastavasta Jumalasta ja rukouksen mahdollisuudesta. Yhden lempiteologini John Ortbergin ajatus siitä, miten Jumala ei ole kiinnostunut meidän hengellisestä elämästämme, vaan koko elämästämme on vienyt uskoani ja elämääni uuteen suuntaan. Jokainen päivä on minulle kuin seikkailu, koska saan kulkea Kaikkivaltiaan johdatuksessa. Aika usein saan kokea sitä, miten inhimillisesti ajateltuna asiat menevät aivan pieleen. Olen oppinut, että se ei ole vaarallista. Kaikki asiat ovat Jumalan käsissä. Siksi elämässäni on uudenlainen rauha ja ilo. Minun ei tarvitse yrittää itse niin paljon, vaan saan levätä Jumalan voimakkailla käsivarsilla. 

Rippikoulusta lähtien olen turvautunut Jeremian kirjan 29. luvun sanoihin: Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. Silloin te huudatte minua avuksenne, te käännytte rukoillen minun puoleeni, ja minä kuulen teitä. Te etsitte minua, ja te löydätte minut! Koko sydämestänne te minua etsitte, ja minä annan

teidän löytää itseni, sanoo Herra."

Hartauden lopuksi soitin teiniajan idolini Samuli Edelmannin versiona Anna-Maija Raittilan upean virren "Suurempi kuin sydämeni". Pidän Anna-Maija Raittilaa yhtenä oppiäitinäni, koska hän lähetteli minulle kortteja ollessani 4-5-vuotias. Ehkä hän myös rukoili puolestani ♥

Suurempi kuin sydämeni

Pettymysten kaupunki sulatti sydämeni - I love Vaasa ♥

Muutin 13 vuotta sitten Vaasaan vastentahtoisesti. En olisi halunnut kolmatta kertaa viiden vuoden sisällä muuttaa kaupunkiin, jossa minulla ei ollut yhtään ystävää eikä yhtään sukulaista. Minulla ei kuitenkaan ollut vaihtoehtoja: Mies valittiin yllättäen sinne kappalaiseksi, ja muutimme tietysti koko perheellä Luulajasta Vaasaan. Minulle oli pettymys sekin, että en saanut kaupungista töitä pappina, vaikka hain kahdesta hiippakunnasta. En jäänyt kuitenkaan toimettomaksi. Ennen muuttoamme kävin pääsykokeissa ja sain opiskelupaikan Peffanilta ruotsinkielisestä uskonnonopettajakoulutuksesta. Se oli balsamia haavoille, koska olin hakenut Helsingissä kaksi kertaa suomenkieliseen uskonnonopettajakoulutukseen, mutta en ollut pettymyksekseni päässyt sisälle. Yllättäen paikka irtosi Vaasassa, vaikka en puhunutkaan täysin sujuvaa ruotsia. En kuitenkaan aloittanut opiskeluja saatuani työpaikan Vaasan ruotsalaisesta seurakunnasta lapsityönohjaajana.

Vaasan vuodet olivat elämässäni huonosta lähtökohtatilanteesta huolimatta todella hyviä vuosia. Elämä oli sangen helppoa asuessamme kerrostalokolmiossa työsuhdeasunnossa. Aamutorkulle ihmiselle oli luksusta mennä töihin samaan taloon. Miehen työpaikka oli ehkä noin 20 askeleen päässä kodistamme. Minun piti ponnistella vähän enemmän: portaat alas, käytävä ja portaat ylös. Kaiken lisäksi lastemme harrastukset: muskarit, pianotunti, päiväkerho ja pyhäkoulu, löytyivät nekin samasta talosta, vieläpä kahdella kielellä. Asuimme keskellä kaupunkia, jossa oli lähellä paljon puistoja kauppojen ja muiden palveluiden lisäksi. Etsimme koko Vaasan ajan omaa asuntoa, mutta näin jälkeenpäin olen todella onnellinen, ettemme sitä löytäneet. Elämisen helppous sopi mahtavasti pikkulapsivaiheeseen.

Aina välillä harmittelen sitä, että muutimme Vaasasta pois, vaikka viihdynkin Järvenpäässä todella hyvin. Vaasa on sydämessäni Järvenpään ja Pellon ohella top 3-listalla, kun mietin elämäni tärkeimpiä paikkakuntia. Se on minulle paljon tärkeämpi paikkakunta kuin Helsinki, jossa olen asunut kolme vuotta ja ollut töissä kohta kahdeksan vuotta. Niinpä lähden lomilla mielelläni Vaasaan tapaamaan ystäviä sekä nauttimaan kaupungin kauneudesta ja ilmapiiristä. Tänä viikonloppuna olin Vaasassa lasten ja ystävättärien seurassa. Syynä oli Pikkuherran lentopalloturnaus Power Cup, joka piti minut kiireisenä. Katsoin kolmen päivän aikana kaikki poikani kahdeksan ottelua, minkä vuoksi en ehtinyt shoppailla lempikaupoissani enkä tavata ystäviä. Siinäpä kaksi hyvää syytä palata Vaasaan mahdollisimman pian.

Panosta tärkeimpään ihmissuhteeseen!

Parisuhteen arki on välillä kauniita sanoja ja herkkiä hetkiä, romanttisia tekstiviestejä ja rakkauden osoittamista hyvillä teoilla. Yhtä usein parisuhteen arki on kuitenkin tiukkoja aikatauluja, konflikteja, työtä ja vaivaa. Siksi on välillä hyvä pysähtyä yhdessä miettimään, mitä meidän parisuhteellemme kuuluu. Parisuhteen palikat on yksi tapa käsitellä parisuhdetta.

 Palikkatalon pohjana on harmaa kivijalka, joka kuvaa sitoutumista. Sitoutuminen on

tahtomista ja mielialoista riippumaton valinta pysyä yhdessä. Sitoutuminen on ollut edellisille sukupolville itsestäänselvyys. Meidän ikäpolvillemme sitoutuminen on haaste. Sitoutuminen puolisoon on kuitenkin ehdoton edellytys onnelliselle parisuhteelle.

Keltainen tunnepalikka  on kuin parisuhteen lämpökeskus. Sen molemmilla puolilla olevat palikat,riidat ja seksuaalisuus, edustavat tunnealueen voimakkaimpia alueita.

Parisuhde on kaikista läheisin ihimissuhde. Siksi se aktivoi tunteiden koko kirjon. Tunteiden tunnistaminen ja tunnustaminen ovat parisuhteessa avaimia molemminpuoliseen ymmärtämiseen.

Kaikenlaisten tunteiden ilmaisu on ihmisen hyvinvoinnille tärkeää. Tunteisiin kiinni pääseminen voi tuntua vaikealta, jos niiden alkuperää ei oikein tiedä. Esimerkiksi vihan tai tunteen alla piilossa voikin olla ihan toisenlaisia tunteita: pettymystä, ahdistusta, syyllisyyttä, kyllästymistä, nälkää, väsymystä, mustasukkaisuutta tai  huolta. Tunteiden viestin ymmärtäminen edellyttää niiden tunnistamista  ja nimeämistä.

Tunnepalikan viereen tulee oranssi seksuaalisuuden palikka, koska seksuaalisuus on tunnealueen voimakkaimpia puolia. Hellyys, intohimo ja huumori ovat tärkeitä läheisessä parisuhteessa. Rikas ja tasapainoinen seksuaalielämä ei ole itsestääselvyys, mutta se on mahdollista saavuttaa, ja sen eteen kannattaa nähdä vaivaa. Asiantuntijat sanovat, että olisi tärkeä opetella puhumaan avoimesti seksiin liittyvistä toiveista, ilosta, peloista ja huolista. Jos puhumisen alkaminen tuntuu hankalalta, voi keskustelun avuksi ottaa aiheeseen liityvän kirjan tai mennä ammattiauttajan luo puhumaan.

Tunnepalikan toisella puolella on punainen riita-palikka. Palikkatalon riidat-palikasta sanotaan näin: ”Ristiriidat kuuluvat parisuhteeseen. Avoin ristiriitojen kohtaaminen mahdollistaa suhteen syvenemisen.”  Suosituimmat riidan aiheet liittyvät kotitöiden jakoon, rahan käytöön, lastenkasvatukseen sekä erilaisiin arvoihin, joista monet tulevatlapsuudenkodeista.

Sinisestä sanat-palikasta sanotaan näin: ”Puhumalla ja kuuntelemalla tiedämme enemmän ja luulemme vähemmän. Ihmisen syvimpiä tarpeita ovat nähdyksi, kuulluksi ja rakastetuksi tuleminen.” Parisuhteessa puhuminen ja kuunteleminen on ainoa tapa tulla tietoiseksi puolison ajatuksista ja tunteista. Puhumiseen ja kuunteluun liittyy  monenlaisia esteitä. Siihen, mitä kuulemme toisen sanovan, vaikuttavat omat odotuksemme, ennakkoluulomme, aikaisemmat kokemuksemme, arvomme, uskomuksemme ja tunteemme. Kuuntelemisessa on tärkeää se, että malttaa kuunnella, mitä puoliso oikeasti yrittää kertoa. Kuuntelemisessa on tärkeää myös asettua toisen asemaan, ja tunnistaa toisen tunteet. Puhumisessa on tärkeää käyttää minä-viestejä ja vältää syyttelyä sekä toisen puolesta puhumista.

Harjapalkkiin kuuluvat kaksi asiaa: luottamus ja anteeksianto. Hyvä parisuhde perustuu sitoutumiseen, luottamukseen ja anteeksiantoon.”Kunnioitus ja uskollisuus ovat parisuhteen luottamuksen perusta. Luottamus tuo turvallisuutta ja vakautta.”  Kunnioitukseen kuuluu esimerkiksi se, että hyväksyy toisen persoonan ja temperamentin vaikka ei tietenkään tarvitse hyväksyä sitä, mikä on tuhoavaa suhteelle. Fyysinen, mutta myös henkinen uskollisuus on erittäin tärkeää terveelle parisuhteelle. Ei kannata edes mielessä helliä ajatuksia muista kuin omasta puolisosta, koska se voi nakertaa omaa parisuhdetta.

Harjapalkin toinen puoli on anteeksianto, joka on ensiarvoisen tärkeä onnellisessa parisuhteessa.  Palikasta sanotaan näin: ”Väärinkäsityksiä ja virheitä tapahtuu päivittäin. On vaikeaa voida hyvin ilman hiertävän asian selvittelyä. Anteeksiantaminen ja anteeksipyytäminen puhdistavat ilmapiiriä.” Rehellisyys on  tärkeä edellytys anteeksiannolle. On uskallettava  tunnustaa virheemme ja pyytää niitä anteeksi sekä pyrittävä antamaan anteeksi. Anteeksiantamus on on ennen kaikkea valinta eikä tunne.  Anteeksiantamus on kuitenkin prosessi, joka vie aikaa. Anteeksiantamus ei tarkoita myöskään väärän teovähättelyä. Anteeksiantamuksesta hyödyn itse eniten, koska vapaudun katkeruuden kahleista.

Parisuhteen palikkatalon kattona on rakkaus. Siitä sanotaan näin: ”Rakkaus tuntuu näkymättöminä säikeinä kahden ihmisen välillä. Yhtä tärkeää kuin saada rakkautta on antaa sitä. Rakkaus vaatii huolenpitoa kasvaakseen.”

"Minä uskaltaudun uusille teille
päästäkseni sinun luoksesi,
ennen kulkemattomille teille,
jotka vain luottamukseni sinuun voi nähdä.

Minä haluan avata keskustelun uudelleen
ja varustan koko mielikuvitukseni matkalle
löytääkseni sinut.

Minä uskon suhteemme pysyvyyteen,
syvän jakamisen mahdollisuuksiin.

Emme ole vielä yrittäneet kaikkea.
Emme ole vielä panneet peliin koko elämäämme.
Emme ole vielä suostuneet ehdottoman haavoittuviksi."

Onnea äidit (biologiset, henkiset ja hengelliset äidit) ♥

Facebookissa on Iltarukous-ryhmä, jonka on perustanut Pellosta lähtöisin oleva Satu Kreivi-Palosaari. Eilen tämä oululainen pastori julkaisi ryhmässä tällaisen rukouksen. 

Kiitos Jumala kaikesta siitä äitiydestä, 

joka on saanut toteutua ja siitä äitiydestä, 

joka etsii tapaansa toteutua. 

Anna äitien olla juuri niin ihania, raivostuttavia, 

liikuttavia ja pelokkaita ja tavallisia äitejä kuin he ovat. 

Kiitos, että äitiys ei synny vain synnyttämällä.

Että rakkaus lapseen saadaan lahjaksi. Aina. 

Auta äitiä, joka on epäonnistunut. 

Auta lasta, jonka on vaikea rakastaa äitiään.

Kutsu esiin hoivaa ja välittämistä, 

kaikista meistä. Ihmisistä. Amen

Äitienpäivä on ihana ja kipeä päivä. Eilen vietettiin lapsettomien lauantaita niiden perheiden kunniaksi, jotka eivät ole saaneet lasta. Minulla kävi perjantai-iltana arvovieraita, Pellossa asuvat vanhempani ja Aavasaksalla asuva tätini piipahtivat meillä oltuamme ensin yhdessä kuuntelmassa tyttäreni pianoesitystä Aino-salissa. Annoin kahveilla äidilleni äitienpäiväkahvia ja äitienpäiväkortin. Halusin antaa Kaisa-musterillekin jonkun lahjan. Kaivoin lahjalaatikkoa ja löysin sieltä Psalmilaulu-CD:n. Hän tuli iloiseksi saamastaan lahjasta.

Tätini on upea esimerkki siitä, miten nainen voi elää täyttä elämää, vaikkei perustakaan perhettä. Hän on niitä ihmisiä, joiden perhe on paljon suurempi kuin ydinperhe. Hän on koko suuren suvun keskushenkilö, joka saa kutsun juhliin silloinkin, kun paikalle kutsutaan vain lähisuku. Hän kuuluu kaikkien perheiden lähisukuun. Hän muistaa syntymäpäivät ja ylioppilasjuhlat. Hän tietää ensimmäisenä vauvauutiset. Hän on kiinnostunut suvun kuulumisista ja hän on kaikille rakas ja tärkeä.

Kokonainen elämä ei tarkoita sitä, että sen pitäisi mennä tietyn muotin mukaan. Raamatussa on paljon esimerkkejä siitä, että ihmiset elivät onnellista elämää, vaikka heillä ei ollutkaan perhettä.  Paavali oli jopa sitä mieltä, että on parempi elää naimattomana ja keskittyä enemmän Jumalan ja toisten ihmisten palvelemiseen. Anna-Mari Kaskinen kirjoitti eilen Facebookissa hienon tervehdyksen niille, jotka ovat olleet hengellisiä tai henkisiä äitejä rohkaisullaan.

Hyvää äitienpäivää kaikille teille,
jotka olette katsoneet katseella, joka kohottaa, ei latista,
puhuneet sanoilla, jotka rohkaisevat, eivät nujerra,
ojentaneet käden, joka silittää eikä lyö,
avanneet polkuja pelosta ja häpeästä 

kohti luottamusta ja valoa.
Sillä äitiys on enemmän kuin biologiaa
Äitiys on suuri sydän,
sydän joka ei tunne rajoja,
sydän joka murtuu myötätunnosta ja rakkaudesta
mutta jaksaa toivoa, aina toivoa.

Rukoussunnuntai sopii hyvin äitienpäiväksi. "Jaksaa toivoa, aina toivoa" on kuin suoraan päivän evankeliumitekstistä. Ihminen menee keskellä yötä pyytämään leipää ystävältään, joka ei jaksa kuunnella hänen hellittämätöntä pyytämistä. Raamatussa ei tuomita ihmistä, joka jankuttaa tarpeistaan Jumalalle, vaan Jeesus rohkaisee meitä pyytämään Jumalalta paljon. Jumala ei ole saita Jumala. Hänellä on kaikki maailmankaikkeuden varannot käytössään. Siksi meidän ei tarvitse ajatella, että Jumalalla ei olisi meille annettavaa. Hän voi täyttää tarpeemme paljon paremmin kuin kukaan ihminen. 

Jotkut kristityt ovat sitä mieltä, ettei Jumalaa kannata vaivata omilla pienillä murheilla, kun maailmassa on niin paljon suurempia ongelmia. Se ei kuitenkaan ole raamatullista. Raamatussa Jumala kehottaa meitä pyytämään, jotta saisimme. Hän kehottaa meitä kolkuttamaan, jotta saisimme. Jos rukoilemme Jumalalta jotain asiaa ja saamme sen, ei se tarkoita, että se olisi joltain muulta pois. Meidän hyvinvointimme on Jumalalle tärkeä asia, minkä vuoksi hän mielellään kuuntelee toiveitamme ja tarpeitamme. 

Ajatelkaapas miltä teistä tuntuisi äitinä tai isänä, jos lapsi olisi vaikka viikon nälkäisenä eikä kertoisi teille siitä mitään. En usko, että kukaan vanhempi kehuisi lasta siitä, miten hän oli hyvä tyttö tai kunnon poika, koska kärsi nälkää eikä pyytänyt apua. Sen sijaan vanhempi olisi tosi pettynyt ja surullinen siitä, ettei lapsi ole pyytänyt ruokaa pursuilevasta jääkaapista. Äitinä minulle tulisi tunne, että olen epäonnistunut vanhempana, jos lapseni ei uskaltaisi kertoa minulle toiveistaan, unelmistaan ja tarpeistaan. Miksi me sitten niin usein ajattelemme, ettei Jumala välitä meidän toiveistamme?  

Ihmisten rakkaus on aina sangen keskeneräistä ja vaillinnaista, mutta Jumalan rakkaus on täydellistä. Siinä ei ole pisaraakaan kateutta ei itsekkyyttä eikä vääränlaista halua hallita, vaan Jumalan rakkaus on puhdasta ja hyvää.

Äitinä yritän kasvattaa lapsissani hyvää hedelmää. Sen vuoksi en aina anna heille heti sitä, mitä he pyytävät. Jos he saisivat kaiken heti, eivät he oppisi samalla tavalla arvostamaan saamiaan asioita. Viimeisimmällä Prisma-käynnillä poikani halusi ostaa Star Wars -elokuvia. Hänelle tuli vähän paha mieli sanoessani, etten osta DVD-levyjä ihan tavallisella kauppamatkalla. Ehdotin, että poika voi pyytää sitä synttäri- tai joululahjaksi tai kerätä rahat tekemällä jotain ylimääräisiä kotitöitä. Uskon, että vaivannäkö asian hyväksi kasvattaa lasta ja hänen luonnettaan.

Samalla tavalla Taivaallinen Isä kasvattaa meidän luonnettamme. Usein hän ei vastaa rukouksiimme kovinkaan nopeasti. Yksi syy voi olla siinä, että hän kasvattaa luonnettamme ja kärsivällisyyttämme. Toinen syy voi olla siinä, että emme aina ole riittävän sitkeitä rukouksessa. Tämän päivän tekstissähän Jeesus nostaa rukouksen esikuvaksi periksiantamattoman pyytäjän. Kolmas syy voi olla siinä, että aika ei ole vielä kypsä. Omassa elämässäni on olut paljon prosesseja, joissa rukousvastaus on viipynyt vuosikausia. Jumala ei anna lapsilleen mitään huonoja asioita, vaan hän antaa meille hyviä asioita oikealla hetkellä. Monet asiat, jotka tuntuvat ensin huonoilta, voivat muuttua Jumalan käsitelyssä siunauksiksi. Jumala rakentaa aivan kuin suurta mosaiikkiteosta, jossa jokaisella osalla on oma tarkoituksensa. Silloin, kun teos ei ole vielä valmis, osien tarkoitusta on välillä todella vaikea tajuta. 

Jumalan rukousvastaukset voivat viipyä myös sen vuoksi, että hän ei yleesä hoida oireita vaan itse ongelmaa. Hän pyrkii ohjaamaan meitä niin, että emme pyytäisi hänen apuaan vain silloin, kun kaikki menee pieleen. Jumala ohjaa ihmisiä ottamaan vastuuta omasta elämästä. Sen vuoksi välillä voi tuntua siltä, että Jumala antaa lapsilleen käärmeen, kun tämä pyytää kalaa. Viimeistään taivaassa saamme kuitenkin huomata, että kaikissa Jumalan suunnitelmissa oli takana valtava rakkaus ja hyvyys.

Kelttiläinen rukous kertoo Jumalan rakkaudesta:  

Niin kuin käsi on tehty pitelemään ja silmä katselemaan,

niin olet luonut minut iloitsemaan, Jumala.

Ota minut kanssasi löytämään iloa kaikkialta:

orvokin kauneudesta, leivosen laulusta, lapsen kasvoista, 

äidin rakkaudesta, Jeesuksen puhtaudesta. Aamen. 

Päivän raamatunteksti: 

Luuk. 11: 5-13

Jeesus sanoo:
    ”Kuvitelkaa, että joku teistä menee keskellä yötä ystävänsä luo ja sanoo: ’Veli hyvä, lainaa minulle kolme leipää. Eräs ystäväni poikkesi matkallaan luokseni, eikä minulla ole tarjota hänelle mitään.’ Toinen vastaa sisältä: ’Älä häiritse minua. Ovi on jo lukossa, ja minä olen nukkumassa lasten kanssa. En minä voi nousta antamaan mitään.’ Mutta minä sanon teille: vaikka hän ei nousisikaan antamaan toiselle leipää pelkkää ystävyyttään, hän kuitenkin tekee sen, kun tämä hellittämättä pyytää, ja hän antaa niin paljon kuin toinen tarvitsee.
    Niinpä sanon teille: Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä pyytävä saa, etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan. Ei kai kukaan teistä ole sellainen isä, että antaa pojalleen käärmeen, kun poika pyytää kalaa? Tai skorpionin, kun hän pyytää munaa? Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin totta kai teidän Isänne paljon ennemmin antaa taivaasta Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä pyytävät.”

Mahtava aarrearkku

Ystäväni antoivat minulle 40-vuotislahjaksi maailman parhaimman lahjan: kauniin ja tuunatun hatturasian, joka oli täynnä aarteita. Vieraat olivat laittaneet rasiaan symbolisia lahjoja, jotka kuvasivat minun ja antajan suhdetta. Aarrearkun avaaminen oli sykähdyttävä kokemus. Iloitsin valtavasti siitä, miten erilaisia, ihania ja upeita ystäviä minulla on. Monet lahjoista ja saamistani teksteistä ovat sellaisia, etten halua niitä jakaa. Ne ovat niin rakkaita, henkilökohtaisia ja tärkeitä. Muistelen niitä varmaan vielä 40 vuoden päästäkin. Yhteinen saateteksti kuului näin:

"Elina, olet meille rakas aarre! Ystävät ovat kuin erivärisiä ja -muotoisia jalokiviä, joita löydämme elämämme matkan eri vaiheissa. Vaikka ystävät kulkevat rinnakkain ehkä vain hetken, tosi ystävyyden jalokivi säilyy. Tähän aarrearkkuun olemme tallettaneet muistoja, joiden vuoksi olet meille korvaamaton."

Yhden teksteistä haluan jakaa, koska se oli niin uskomattoman kaunis. Tiedän, etten ole pystynyt olemaan tällainen ystävä kaikille ihmisille. En kutsunut juhliini kaikkia niitä ihmisiä, joita kutsuin 30-vuotisjuhliin. On kipeää, että jotkut ystävyydet ovat katkenneet. Mutta se tuntuu hyvältä, että monet ystävät ovat kokeneet minut kannustavana ja rakastavana. Upea teksti rohkaisee minua olemaan vielä parempi ystävä jatkossa.

Elina, 

sinuun katsoessani katsoinkin peiliin,

erilaiseen peiliin, mihin olin tottunut.

En nähnyt arvioitsijaa, arvostelijaa tai tuomitsijaa.

Näin sensijaan peilissä aidon,

läsnäolevan katseen.

Kasvot, jotka säteilevät iloa ja rakkautta.

Näen kasvoillasi lempeän, kannustavan ja siunaavan hymyn.

Sinä oletkin Taivaan Isän lähettämä!

Hän itsensä kasvoina, hymynä ja siunauksena täällä.

Olen sinun kohtaamisestasi iloinen ja kiitollinen.

Ilosi tarttuu!

Olet kaunis kasvoiltasi ja sydämeltäsi.

Kiitos Elina ♥ Paljon onnea!

Välillä on siunattua, kun on saanut olla Rakkauden Jumalan välikappaleena, kaikista virheistä huolimatta ♥ 

Laura Ashleyn mekkojen lumoissa

Lapsuudessani ja nuoruudessani vietin paljon aikaa isosiskoni ja hänen ystäviensä kanssa. Se johtui alunperin siitä, ettei naapuristossamme asunut minun ikäisiäni tyttöjä. Totuttuani sisareni kavereiden seuraan valitsin mieluusti isojen mielenkiintoiset ja jännittävät jutut, jos en saanut olla parhaiden kavereideni seurassa. Kerran äiti lahjoi minut rahalla kylästelemään naapuruston tytön luona, mutten viihtynyt ollenkaan. Helpolla saadusta rahasta olin tietysti tyytyväinen. Isosisarukset olivat sillä kerralla kateellisia, mutta isosiskollani ei siihen olisi ollut oikein varaa. Hän sai aikoinaan isältäni 100 markkaa pelkästään siitä syystä, että oli sitä mieltä, että vauvan syntyminen perheeseen olisi tosi kiva juttu. Ei ihme, että Mies on välillä ihmeissään tavastani luvata lapsille rahaa hänen mielestään oudoista asioista. Sukuvika!

Muistan lapsuudestani ja nuoruudestani hämmästyttävän paljon asioita. Muistan erityisen paljon sisareni asioita. Olen kuunnellut hänen tarinoitaan niin innokkaasti, että muistot tuntuvat melkein omilta. Ylioppilaskirjoituksen jälkeen siskoni ja hänen kaverinsa lähtivät kahdestaan Lontooseen. He löysivät sieltä Laura Ashleyn liikkeestä UPEAT mekot juhliin. Ne olivat oikeasti todella kauniit, koska puvut voisi laittaa juhliin vaikkapa tänä vuonna. Se on harvinaista, kun on kyse 90-luvun vaatteista.

Tyttöjen puvuissa oli vain yksi ongelma. Ne olivat lähes hihattomina mekkoina aivan liian uskaliaita vuoden 1990 ylioppilasjuhliin, joiden pukukoodina oli jakkupuku. Puhelinlangat kävivät kuumina, kun suvun naiset pähkäilivät asiaa. Monenlaisia ratkaisumalleja oli olemassa ennen kuin päädyttiin siihen, että sisareni kukkapukuun teetetään valkoinen lyhyt bolero. Kaverin mekkokaan ei kelvannut sellaisenaan. Upean pitsimekon helmaa pidennettiin säädylliseksi. Juhlissa tytöt näyttivät Laura Ashleyn mekoissa niin upeilta, että keski-ikäiset naapuruston miehet kertoivat jo juhliin tullessaan kuulleensa huhuja kauniista ylioppilaista :).

Sisareni puvusta lähtien olen haaveillut Laura Ashleyn mekoista. Jostain kumman syystä olen vain haaveillut enkä marssinut vaatekauppaan sovittamaan mekkoja. Monissa muissa Helsingin upeissa merkkiliikkeissä olen ehtinyt käydä ihastelemassa kauniita mekkoja. Tällä viikolla menin Laura Ashleyn liikkeen ohi  ihan sattumalta. Vilkaisin näyteikkunaa ja olin myyty. Kaunis sininen kukkamekko katso minua kutsuvasti. Minulle tuli palava halu laittaa se mekko lauantain synttäreille, vaikka olin päättänyt, etten osta uutta mekkoa. Olen nimittäin yleensä aika säästäväinen, mutta mekot ovat paheeni. Päätin kuitenkin poiketa liikkeessä paluumatkalla.

Minun on yleensä vaikea löytää istuvia mekkoja, jotka eivät ole trikoota. Näyteikkunassa ollut mekko sopi malliltaan minulle tosi hyvin. Väri oli mieleinen ja myyjä löysi siihen heti sopivan boleron. Kaiken lisäksi liikkeessä oli menossa kaikkien mekkojen alennusmyynti. Kymmenen minuutin vierailu täytti pienen tytön unelman: sain vihdoinkin Laura Ashleyn kukkamekon. Hehkutin myyjälle sitä, kuinka mekon ostaminen tuntui aivan ihanalta. Minulle tuli tunne, että Taivaan Isä halusi antaa tyttärelleen kauniin lahjan. Hän tiesi, että paras juhlamieli tulee minulle siitä, että saan olla kauniina uudessa mekossa ♥ Jumala tuntee minut paremmin kuin minä itse ♥ Nyt juhlamekko roikkuu olohuoneen lampussa kannustaen minua olemaan ahkera!

Sushia sunnuntaina, tortillaa torstaina vai lautapelejä lauantaina?

Täytin tänään pyöreitä. Sain aamulla perheeltäni onnittelulaulun, lahjoja, kortteja ja ylellisen aamupalan. Tuntui hyvältä, että mieheni lisäksi myös teini-ikäinen tyttäreni oli nähnyt vaivaa  lahjojeni eteen. Hän oli jopa koulussa puhunut ääneen äidin synttäripäivästä ja saanut opettajalta vinkin, ettei ruusua kannata ostaa monta päivää ennen juhlia.

Muistan luennon, jonka perheneuvoja piti eräässä perhekerhossa 10 vuotta sitten. Hän kertoi siitä, miten tärkeää on, että perheessä on omia traditioita, jotka yhdistävät perhettä, ja jotka luovat me-henkeä. Perheneuvojan  mielestä perinteiden sisällöllä ei ole niin suurta merkitystä. Vihkikeskusteluissa kuulen pariskunnilta usein heidän perinteistään. Jossain perheessä syödään sushia sunnuntaisin tai tortillaa torstaisin. Perheen perinteet voivat liittyä mummolavierailuihin, yhteiseen harrastukseen, matkailuun, mökkeilyyn tai vaikkapa kulttuurielämyksiin.

Välillä pienet asiatkin ovat merkittäviä. Omassa lapsuudessani vietimme harvoin aikaa koko perheellä isäni työaikojen vuoksi. Meille lapsille jäi mieleen, miten AINA kävimme isän vapaapäivänä koko perheellä uimahallissa ja mummolassa iltakahvilla. Juttelin äitini kanssa aikuisena asiasta ja hänellä oli sellainen mielikuva, ettei uimahallireissuja ollut kovinkaan usein. Lapsen mielessä perjantai-illan traditio oli saanut paljon suuremman merkityksen.

Kristinuskossa perinteillä on tärkeä merkitys. Iltarukous, iltalaulu, lasten Raamatun lukeminen, perhekerhot ja -leirit sekä yhteiset kirkkohetket vahvistavat lapsen uskoa.  Jouluevankeliumi, pääsiäismunat ja suvivirsi luovat yhteiskunnallisestikin tunnelmaa ja yhteisöllisyyttä. Tämän kirjeen teemana on helluntai, seurakunnan syntymäpäivä sekä Pyhän Hengen merkkipäivä. Helluntai on jäänyt kirkossamme ja kulttuurissamme aika värittömäksi juhlapyhäksi. Näin ei kuitenkaan tarvitsisi olla, koska helluntain hengellinen sisältö on rikas ja inspiroiva. Pyhä Henki sytyttää ihmisen sydämen uskomaan Jeesukseen. Pyhällä Hengellä on myös muita hyviä ominaisuuksia: hän jakaa armolahjoja (Lue lisää 1. Kor 12) ja kasvattaa uskovissa Hengen hedelmiä. Paavali kirjoittaa: ”Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen (Gal. 5:22-23).  

Tehtäisiinkö helluntain juhlasta tänä vuonna ilon, rakkauden ja ystävällisyyden juhla? Toukokuun stressaavat asiat ja velvoitteet saisivat väistyä hetkeksi, kun perhe, suku tai seurakunnan porukka iloitsisivat yhdessäolosta ja juhlafiiliksestä. Jos keksit hyviä tapoja helluntain viettoon, lähetä ideasi minulle osoitteeseen elina.koivisto@evl.fi. Ideat voidaan julkaista Paavalin ja Mikaelin seurakunnan nettisivuilla. Jos ideasi on todella hyvä, vien sen eteenpäin hyödyttämään koko kirkon elämää. Siunattua helluntaita (ja siunattua vappua, äitienpäivää ja helatorstaita)! 

Odotetut juhlat!

Olen aina ollut juhlaihminen. Lapsena suunnittelin synttäreitäni kuukausikaupalla. Vietin myös nimipäivää ja välillä toisen nimenkin päivää, jotta sain juhlia perheen kanssa. Juhlat kavereiden kanssa olivat parasta, mitä tiesin. Opiskeluaikanakin järjestin juhlia ainakin Runebergin ja Martti Lutherin kunniaksi, laskiaisena sekä vappuna. Maineikkaaseen uraani juhlien järjestäjänä kuuluu vappujuhlien järjestäminen melkein yksin 100 opiskelijalle. Pilkoin perunasalaatin, paistoin munkit sekä valmistin siman. Minulla ei käynyt mielessäkään, että olisin voinut ostaa esimerkiksi perunasalaatin valmiina. No, nuorena jaksaa! 

Kolmekymppiset ovat olleet elämäni juhlista suurin pettymys. Asuimme Vaasassa, jossa minulla ei siinä vaiheessa ollut kovinkaan paljon ystäviä. Lapsistamme kolmas oli vauva. Kutsuin juhliini paljon ystäviä Etelä-Suomesta, mutta vain sisareni ja kaksi ystävätärtä perheineen pääsivät tulemaan. Juhlat olivat  kivat ja onnistuneet pienellä porukalla, mutta sosiaalisena ihmisenä olin kriisissä. Olin pettynyt siihen, että minulla ei ollut sen enempää ystäviä, jotka halusivat priorisoida minun juhlapäiväni. Elin kolmenkympin kriisiä, joka ilmeni minun tapauksessani ystäväsuhteiden "kriisinä", ja ehkä myös synnytyksen jälkeistä alakuloa. Suositusta ja sosiaalisesta nuoresta naisesta oli tullut tylsä perheenäiti.

Aloitin nelikymppisten suunnittelun jo monta vuotta sitten. Se johtui siitä, että 35-vuotisjuhlien pitäminenkin jäi minulta väliin Kuopuksen ollessa vain 15 päivää. Ihana pikkuveljeni on  kiusoitellut minua siitä, miten meille tulee varmasti taas vauva, niin että suuret juhlasuunnitelmani menevät mönkään. Eilen saatoin todeta hänen olleen väärässä. Tapasin 40-vuotispäivänä monta suloista vauvaa, mutta kukaan heistä ei ollut minun vastuullani.

40-vuotisjuhlista on tullut minulle symboli jostain suuremmasta. Ystävät ovat olleet minulle aina tosi tärkeitä. Niinpä halusin kutsua kokoon rakkaita ystäviä eri elämänvaiheista lapsuudesta tähän päivään asti. Juhlasuunnitelmani ovat muuttuneet monta kertaa. Ensin oli tarkoitus luoda hienot kulissit ja viettää ulkoisesti upeaa juhlaa. Askel askeleelta suunnitelmat ovat yksinkertaistuneet monista eri syistä; samalla juhlista on tulossa enemmän minun näköiseni.

Neljän yön päästä saan juhlia rakkaiden ystävien kanssa. Reilusta 30 kutsutusta naisesta paikalle pääsee suurin osa. Naiset tulevat lähiseutujen lisäksi Luulajasta, Rovaniemeltä, Torniosta, Oulusta ja Vaasasta asti. Se on niin suuri ilonaihe minulle, ettei juhlista voi tulla kuin ihanat ja onnistuneet ♥ Sitä ennen saan vielä juhlia pienimuotoisesti suvun kanssa. Olen onnellinen nelikymppinen nainen ♥

Tie, totuus ja elämä!

Itä-Pasilan päiväpiirissä luimme tämän evankeliumitekstin. Eräs osallistujista kertoi perineensä äidiltään Raamatun. Äiti oli laittanut kauniin kirjanmerkin juuri tähän kohtaan. Hän oli vielä alleviivannut koko tekstin, koska se oli hänen mielestään niin tärkeä.

Olen tämän äidin kanssa aivan samaa mieltä. Lukemani evankeliumiteksti on yksi Raamatun tärkeimpiä kohtia. Siinä sanotaan se, mikä on kaikkein  olennaisinta kristinuskossa. Niinpä luen sen melkein aina hautajaisissa. En kyllästy siihen koskaan, vaan se sopii minun mielestäni kaikenikäisten ja kaikenlaisissa elämäntilanteissa kuolleiden hautaan siunaamiseen.

Minua puhuttelee Raamatussa sen rehellisyys. Raamatun ihmisistä ei anneta yhtään parempaa kuvaa, vana heidät kuvataan juuri sellaisina kuin he ovat: inhimillisinä, tietämättöminä ja epätäydellisinä. Jeesuksen lähimpään opetuslapsijoukkoon kuului epäilevä Tuomas, joka oli selvästikin luonteeltaan pohdiskeleva, epäilevä ja epävarma. Nytkin hän kysyi Jeesukselta: "Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?" Silloin Jeesus vastasi kuuluisilla sanoillaan: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse isän luo muuten kuin minun kauttani."

Minä olen tie. Elämme aikaa, jolloin maailmasta on tullut pieni. Kuulemme toisella puolella maailmaa tapahtuvista asioista hyvin nopeasti. Kohtaamme erilaisia uskontoja, kulttuureja ja myös erilaisia kristillisiä liikkeitä ja tapoja. Välillä on vaikea erottaa, mikä on aidosti kristillistä. Mistä tiedän, viekö tämä tai tuo asia minua lähemmäs vai kauemmas Jumalasta. Jeesus antaa meille kuitenkin erittäin selvän tuntomerkin sanoessaan olevansa tie Jumalan luo. Se, mikä vie ihmistä lähemmäs Kristusta on lähtöisin Jumalasta. Kaikki, mikä tuo kunniaa Jeesukselle, on varmasti Jumalan tahdon mukaista.

Helpottavaa on myös se, että kenenkään ei tarvitse yksin pähkäillä, onko oikealla tiellä. Jeesus osoittaa varmasti jokaiselle etsivälle oikean tien, jos vain haluaa kysyä tietä eikä tehdä itse valintoja. Seurakunta luotiin paikaksi, jossa Jeesukseen uskovat voivat yhdessä kysellä oikeaa tietä. Usein asiat selviävät, kun niitä mietitään yhdessä. Silloin, kun joku eksyy oikealta tieltä, toiset kristityt voivat olla lempeästi ja rakkaudella kutsumassa takaisin Jeesuksen seuraan tai ainakin rukoilemassa, että Jeesus itse ohjaisi oikealle tielle.

Minä olen totuus. Luulin lapsena, että kaikki aikuiset puhuvat totta. Aikuisena olen pettynyt monesti siihen, että ihmiset eivät puhukaan aina totta. Enkä minä itsekään ole pystynyt olemaan kaikissa tilanteissa totuudellinen. Jeesus on kuitenkin totuus. On helpottavaa, ettei Jeesus muuta mielipiteitään ja näkemyksiään sen mukaan, mikä on trendikästä ja itselle edullista. Raamatun mukaan Jeesus on sama, eilen, tänään ja iankaikkisesti. Häneen voi luottaa, koska hän ei muutu, vaan pysyy samanlaisena aina. Johanneksen evankeliumin kahdeksannessa luvussa Jeesus sanoo:"Jos te pysytte uskollisina minun sanalleni, te olette todella opetuslapsiani. Te opitte tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teistä vapaita."  

Silloin, kun lopettaa puolivalheiden puhumisen, toisten ihmisten mielistelyn ja taktinoinnin, voi huomata vapautuvansa. Enää ei tarvitse muistella, mitä kerroin tuolle ihmiselle siitä asiasta, vaan voi puhua oikeasti totta. Jeesus tahoo rohkaista seuraajiaan totuuteen, koska se on hänen oma ominaisuutensa. Saatana, Jeesuksen vastustaja, on valheiden Isä, mutta Jeesus on aina totuuden puolella. Matteuksen evankeliumissa Jeesus sanoo: "Älkää siis pelätkö ihmisiä. Ei ole kätköä, joka ei paljastuisim eikä salaisuutta, joka ei tulisi ilmi. Minkä minä sanon teille pimeässä, se julistakaa päivänvalosa, ja mitä kuulette korvaanne kuikattavan, se kuuluttakaa julkikatoilta. Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta eivät kykene tappamaan sielua. Pelätkää sen sijaan häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin."  Totuuden puhuminen ei ole aina kannattavaa lyhyellä tähtäimellä, mutta pitkällä tähtäimellä totuus voittaa aina. Viimeistään viimeisellä tuomiolla oikeudenmukaisen tuomarin edessä käy selville, mikä on totta ja mikä ei.

Minä olen Elämä. Luin englantilaisen kirkkoherran Peter Lawrencen kirjasta Henki, joka parantaa kertomuksen sairaskodista, jonne hän meni vierailulle. Perheenisän vakava sairaus tuntui koko kodissa kuoleman läheisyytenä. Pöydällä oli kukat, jotka olivat aivan lakastuneet. Ne kuvasivat hyvin koko kodin henkeä. Kirkkoherra ei lamaantunut toivottomasta tilanteesta, vaan hän rukoili kuolemansairaan miehen puolesta. Mies meni sairaalaan, mutta hän parantui ihmeellisesti sairaudestaan. Tullessaan kotiin sairaalasta perhe huomasi, että koko kodin ilmapiiri oli muuttunut. Kuoleman henki oli väistynyt Elämän hengen tieltä. Jumala oli parantanut Pyhän Hengen kautta miehen. Mies soitti kirkkoherralle kiittäkseen ihmeestä. Hän kertoi innoissaan siitä,miten miehen sairauden lisäksi kirkkoherran vierilu ja rukous olivtaa herättäneet kuolleet leiikkokukat henkiin. Tuntui siltä, että Jumala halusi osoittaa näyttävksi eläväksi tekevää voimaansa.

Pääsiäisen jälkeinen aika puhuu vahvasti siitä, miten Jeesus on voittanut kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan  kuoleman vallan.  Sen vuoksi Jeesukseen uskovan ei tarvitse pelätä edes kuolemaa. Jeesuksen luottavalle kuolema on vain portti uuteen ja parempaan elämään, iankaikkiseen elämään. 

Minun isäni kodissa on monta huonetta – sanoi Jeesus. Jeesuksen taivas on Isän koti, maailman parhain ja turvallisin paikka. Siellä on tilaa kaikille, jotka tahtovat ottaa paikan vastaan. Jeesuksen taivaaseen päästään Jeesuksen tähden. Raamatun puhe taivaasta, iankaikkisesta elämästä on hyvin rohkaiseva ja lohduttava. Parasta taivaassa on se, että Jumala on itse siellä. Siellä ei ole jäljellä enää mitään pahaa, ei sairautta, ei kipua eikä kärsimystä  vaan siellä vallitsee täydellinen  ilo, rauha ja rakkaus. Jeesukseen uskovinaa saamme kokea jotain tästä ilosta , rauhasta ja rakkaudesta jo nyt, koska elämämme jo iankaikkisuuselämää. Täyttäköön Jumala meidän sydämemme ilolla, rauhalla ja rakkaudella, joka kutsuu muitakin ihmisiä lähemmäs Jumalaa. 

Toivoa toivottomille!

Kuulin eräältä naiselta koskettavan tarinan. Hän menetti kauan sitten kouluikäisen tyttärensä täysin yllättäen. Vanhemmat eivät osanneet valmistautua kuolemaan millään tavalla. Se oli heille ja pikkuveljelle hirvittävä järkytys. Juuri ennen kuolemaansa tyttö oli tehnyt äidilleen, isälleen ja pikkuveljelleen pääsiäiskortit. En muista tarkalleen, mitä korteissa luki, mutta niiden sanoma oli selkeä: ”Hyvää pääsiäistä! Jeesus elää!”.

Pappina kohtaan surevia ihmisiä usein. Surun ja kuoleman kohtaaminen tuntusi minusta äärimmäisen vaikealta ja raskaalta, jos minulla ei olisi toivoa iankaikkisesta elämästä. Siunaustilaisuudessa teen hiekalla arkun päälle ristinmerkin. Se muistuttaa siitä, miten vainajan otsaan ja rintaan on kasteessa piirretty ristinmerkki. Risti kertoo siitä, että Jeesus on kuolemallaan ja ylösnousemisellaan voittanut myös kuoleman. Lastenlaulussa se on ilmaistu näin: ”Risti on merkki Jeesuksen. Risti on merkki rakkauden. Risti on merkki elämän. Hän ylösnousi. Nyt elää Hän.”  

Muutama päivä sitten kuulin surullisen viestin ikätoverini äkillisestä kuolemasta. Pienten poikien isä ei saanut nähdä poikiensa kasvavan aikuisiksi. Onnettomuuspaikan luota löytyi vähän palanut  CD-levy, jonka pinnalla oli teksti ”Taivas on tie”. Miehen isä kertoi, miten nelikymppisen miehen lempilaulu kyseisellä levyllä oli ”Silta”: ”On silta yli pimeän, on silta yli ikävän, on silta yli kuoleman rauhan maahan Jumalan.

He jotka täällä kulkivat ja meidät syliin sulkivat. He, joita rakastimme niin, kätkemme nyt sydämiin. Se silta kantaa kyyneleet, sirpaleet, murtuneet. Se silta kestää kaipauksen särkyneen rakkauden. On silta suuren rakkauden, on silta luona Jeesuksen. Sukupolvet menneet, tulevat sen yli kotiin kulkevat.” Anna-Mari Kaskinen

Pääsiäinen on ilon juhla. Sen ilo ei ole riehakasta, vaan syvää ja lohdullista. Kaikkien vaikeuksien, koettelemusten ja surujen keskellä on toivo paremmasta:”Hyvää pääsiäistä! Jeesus elää!”

Banaani, vaniljajäätelö vai Angry Birds -keksi?

Äitini syntyi vuonna 1943 sodan keskelle. Sodan jälkeinen elämä oli niukkaa eikä elämään kuulunut paljonkaan herkkuja. Niinpä äitini suunnitteli lapsena käyttävänsä aikuisena ensimmäisen palkkansa kokonaan banaanien ostamiseen. Minun lapsuudessani syötiin herkkuna jäätelöä. Litran paketti vaniljajäätelöä laitettiin neljään osaan neljälle lapselle. Isoveli mittasi viivottimella, että jokainen lapsi sai samankokoisen palan. Äiti ja isä malttoivat olla ilman jäätelöä. 

Minun lapseni ovat saaneet herkkuja paljon, aivan liikaa, jos ajattelee ravintosuosituksia.  Neljävuotias osaa valita Prisman loputtomilta keksihyllyiltä juuri niitä kalleimpia tuotteita, vaikkapa trendikkäitä Angry Birds -keksejä. Jäätelöhyllyiltä kukaan ei halua ostaa tavallista tylsää vaniljajäätelöä. Kalliit erikoisjäätelöt ovat paljon houkuttelevampia. Meidän perhe ei taida olla ainoa perhe, jossa herkkuihin kuluu runsaasti rahaa. 

Tällä viikolla luin, että maailmassa käytetään jäätelön ostamiseen melkein kolme kertaa enemmän rahaa kuin humaanitääriseen apuun. Olin järkyttynyt! Jäätelö on länsimaisille ihmisille vain yksi monista herkuttelun ja hemmottelun muodoista. Siitä huolimatta pelkkään jäätelöön käytetään kolme kertaa enemmän rahaa kuin apua tarvitsevien ihmisten auttamiseen. 

Perheenäitinä ymmärrän hyvin sen, miten helppo on laittaa rahaa hyvään ruokaan ja herkkuihin. Äitini lapsuuden niukkuus on vaihtunut kauppojen valtaviin valikoimiin. Televisiossa pyörii jatkuvasti ruoka- ja leivontaohjelmia. Olen saanut lapsiltani palautetta siitä, miten  vanhanaikaista on tehdä peruspullaa. Tavalliset muffinsitkin ovat aivan liian yksinkertaisia, kun voi tehdä kauniita cupcakeja, joiden sisään on laitettu monenlaisia herkkuja. Kauppalaskusta tulee yllättävän pitkä, kun siihen on kerätty kaikki tarvittavat ainesosat. 

Toisaalta lapseni poimivat ympäristöstä koko ajan vaikutteita siitä, mikä on terveellistä. He lukevat lehdistä ja netistä eri tuotteiden terveellisyydestä ja epäterveellisyydestä. Niinpä he nyrpistävät nenäänsä, jos vanhemmat ovat ostaneet alennusmyynnistä jauhelihaa, jossa onkin vähän suurempi rasvaprosentti.

Katolisessa kirkossa puhutaan paljon seitsemästä kuolemansynnistä, joista yksi on mässäily. Mielestäni tässä ajassa on paljon mässäilyä. Mässäilyn synti on  sieluntila, jossa ruoka, juoma, ulkonäkö, fyysinen kunto tai terveys saavat ylikorostuneen merkityksen. Naistenlehdet ovat hyvä esimerkki siitä, miten juuri nämä asiat ovat korostuneet ajassamme. Syvällisiä juttuja on ainakin minusta välillä vähänlaisesti, kun taas ruoka, ulkonäkö, fyysinen kunto ja terveys saavat valtavasti palstatilaa.  

Lisa Bevere kertoo kirjassaan ”Oikea naisen mitta”  siitä, miten Jumala puhutteli häntä, kun hän tuskaili painonsa kanssa.”Lisa, painostasi on tullut sinulle epäjumala. Syöt, kun tunnet olevasi yksinäinen. Syöt, kun olet vihainen. Syöt, kun sinua pitkästyttää. Syöt masennukseesi. Syöt, kun olet onnellinen. Et tule minun tyköni. Et lue Sanaani. Syöt, koska se on helpompaa. Olet tyytyväinen itseesi, kun olet hoikka. Olet tyytymätön itseesi, jos olet pulska. Et elä Hengen johtamaa elämää. Painosi hallitsee mielialojasi ja elämääsi. Se on sinun epäjumalasi.”

Tällöin Lisa Bevere ymmärsi, että hän oli turvautunut enemmän painoonsa kuin Jumalaan. Hän otti todesta Jumalan kehotuksen paastota muutaman päivän ja sen jälkeen opetella tervettä suhdetta ruokaan. Hän opetteli syömään ruokansa kiitollisuudella. Hän kiitti Jumalaa siitä, ettei ruoka ollut hänelle enää vihollinen eikä nautintoaine. Hän ei enää elänyt syödäkseen, vaan hän söi elääkseen. Hän ei enää syönyt liikaa, vaan lopetti silloin, kun tunsi itsensä kylläiseksi. Ruoka menetti hänen elämässään epäjumalan aseman.

Olemme nyt paastonajan puolivälissä. Paastonaika on hyvää aikaa harjoitella kohtuullisuutta, joka on mässäilyn synnin vastakohta.  Kohtuullisuus tarkoittaa  sitä, että  ruoka ei saa liian keskeistä osaa elämässä. Paastoaminen esimerkiksi tietyistä ruoka-aineista tai  mehupaasto voi olla avuksi kohtuullisuuden löytymisessä. Paastoaminen auttaa huomaamaan sen, ettei ruoka tai muu nautinto ole tärkeintä elämässä. Silloin voin huomata, että pärjään ilman jokapäiväistä suklaakeksiä. 

Kerran luin lehtijutun papista, joka kertoi ikäistensä arkun äärellä miettivänsä sitä, miten hänelle ei voisi käydä noin. Hän ei voisi kuolla viisikymppisenä sydänkohtaukseen, koska hän syö terveellisesti ja juoksee maratoneja. Minulle tuli papista mieleen Jeesuksen vertaus rikkaasta miehestä, joka keräsi viljaa aina vain isompaan aittaan. Saatuaan työn valmiiksi hän sanoi itselleen: ”Lepää nyt, syö, juo ja nauti elämästä!' Mutta Jumala sanoi hänelle: 'Sinä hullu! Tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta takaisin.”

Kukaan  ihminen ei voi turvata elämässään siihen, että on syönyt ruokaympyrän mukaan tai liikkunut kaikkien suositusten mukaan. Tämän päivän evankeliumitekstissä Jeesus puhui siitä, miten israelilaisten isät kuolivat, vaikka he söivät Jumalan heille antamaa mannaa. 2010-luvun ihminenkin kuolee varmasti jossain vaiheessa, vaikka söisi superfoodia ja kieltäytyisi kaikesta epäterveellisestä. 

Jeesus sen sijaan lupaa: ”Minä olen tämä elävä leipä, joka on tullut taivaasta, ja se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti.” Ruoasta tuleva nautinto on aina hetkellistä. Sen sijaan Jeesus tarjoaa meille leipää, jonka vaikutus kestää iankaikkisesti. Jeesus kutsuu meitä ehtoolliselle, joka on esimakua tulevasta suuresta juhla-ateriasta. Samalla ehtoollisen leipä ja viini yhdistävät meidät Jeesuksen ja opetuslasten viimeiseen yhteiseen juhla-ateriaan. Ehtoollisessa toteutuu samat elementit kuin muissa juhla-aterioissa: saamme siinä kokea yhteyttä ja saamme ravintoa. Ehtoollisen ravinto ei kuitenkaan ole ensisijaisesti ruumiille, vaan se antaa voimaa ja ravintoa sekä ruumiille, sielulle että hengelle. 

Katekismuksessa ehtoollisesta sanotaan näin: "Kun uskomme nämä sanat ja otamme vastaan leivän ja viinin, nautimme hengellisen aterian, joka uudistaa elämämme ja lisää meissä rakkautta lähimmäisiimme. Ehtoollinen yhdistää meidät Kristukseen ja toisiimme. Sitä vietetään yhdessä taivaan joukon ja kaikkien pyhien kanssa. Ehtoollista nauttimalla pysymme Kristuksessa ja hän pysyy meissä. Kristuksen ruumis, elämän leipä, ruokkii ja vahvistaa kasteessa alkanutta hengellistä elämää. Kristuksen veri, kuolemattomuuden lääke, parantaa meitä ja lahjoittaa meille iankaikkisen elämän. Ehtoollinen ennakoi taivaallista juhla-ateriaa, jolle Kristus kerran kokoaa kaikki omansa."

Ehtoollisessa on oman kokemukseni mukaan sellaista voimaa, että sitä kannattaa nauttia usein. Ensimmäiset opetuslapset kokoontuivat yhteen usein nauttimaan yhteisestä ateriasta ja toistensa seurasta. Apostolien tekojen toisessa luvussa sanotaan: "Joka päivä he uskollisesti kokoontuivat temppeliin, ja kodeissaan he yhdessä mursivat leipää ja aterioivat riemullisin ja vilpittömin mielin." Apt. 2:46.

Paastonaikana kristittyjä kutsutaan erityisesti luopumaan jostain sinänsä hyvästä asiasta toisten ihmisten hyväksi. Voisinko minä luopua jokapäiväisestä jäätelöstä tai muusta herkusta pääsiäiseen asti ja lahjoittaa ne rahat johonkin hyväntekeväisyyteen? Pärjäisinkö muutaman viikon ilman jotain minulle tärkeää nautintoa, jotta joku perheenäiti tai -isä saisi sillä rahalla ruokittua perheensä?  

Älä pelkää!

Kuljin ystäväni kanssa pimeää metsätietä syksyisenä perjantai-iltana. Olimme olleet partiomajalla katsomassa leirillä olevia ystäviä, ja ilta oli venynyt pitkäksi. Yllätyimme siitä, miten pimeää ulkona oli. Emme uskaltaneet lähteä metsän halki sitä reittiä pitkin, jota olimme päivänvalossa tulleet. Metsätiellä kulkeminenkin tuntui tarpeeksi kammottavalta pienen taskulampun valossa. Eteenpäin näki vain muutaman metrin, ympärillä oli synkkä metsä ja lukiolaistyttöjen mielikuvitus vilkkaimmillaan. Ei auttanut muuta kuin ottaa ystävää kädestä kiinni. Toinen meistä alkoi laulaa: "Maan korvessa kulkevi lapsosen tie." Lapsuuden tutun virren ja ystävän saattelemana oli paljon turvallisempaa kulkea. Pelko väistyi ja tilalle tuli luottamus siitä, että emme ole yksin.

Keskitysleirillä oli kaoottinen tilanne. Vangit pelkäsivät ja olivat levottomia. Vartijat huomasivat vankien levottomuuden ja puuttuivat asiaan. He löivät vankeja ja ampuivat laukauksia. Vankien ahdistus lisääntyi ja tunnelma muuttui kaoottiseksi. Silloin yksi vangeista alkoi hiljaa mielessään toistaa Jeesuksen nimeä. Hän ei päästänyt ääntäkään eikään millään tavalla herättänyt huomiota hiljaisella rukouksellaan. Mutta silloin tapahtui ihme. Rauha laskeutui miehen rukouksen kautta vankien ja vartijoiden keskuuteen. Jeesuksen nimi oli vahvempi kuin pahan valta. Jeesuksen nimi oli väkevämpi kuin vartijoiden väkivalta. Jeesuksen nimi mursi pelon ja ahdistuksen.

Yksi lapsistamme kärsi ehkä neljävuotiaana peloista ja pahoista unista. Joka ilta hän pyysi ennen iltarukouksen lukemista: "Rukoile, ettei mitään pahaa tapahtuisi." Äidin tai isän rukous toi turvaa pienelle. Yö ei tuntunut yhtä pelottavalta, kun siihen sai pyytää suojelusta: "Rakas Jeesus, siunaa meitä. Anna meille enkeleitä. Siivillänsä meitä peitä, älä meitä koskaan heitä."

Raamatussa on monia kohtia, jotka lohduttavat pelon ja ahdistuksen keskellä. Psalmissa 23 kerrotaan Jumalan huolenpidosta näin:"Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Sinä suojelet minua kädelläsi, johdatat paimensauvallasi." Kastekäskyssä Jeesus lupaa, että hän on kanssamme kaikki päivät maailman loppuun asti. Hän on valo, joka valaisee pimeytemme. Hän on tie, joka johdattaa monien vaihtoehtojen ja valintojen keskellä. Hän on rakkaus, joka voittaa kaiken pahan. "Jumala on rakkaus. Se, joka pysyy rakkaudessa, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä. Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon. " 1. Joh.4:16,18

 Ilkka Puhakan koskettava laulu "Älä pelkää" Pienet ihmeet -bändin esitäämänä .

Älä pelkää 

Samuli Edelmannin: Maan korvessa kulkevi lapsosen tie

Suojelusenkeli

Ristin luona kiusatulla paras paikka on!

"Henki ajoi Jeesuksen autiomaahan. Neljäkymmentä päivää hän oli autiomaassa Saatanan kiusattavana. Hän eli villieläinten joukossa, ja enkelit pitivät hänestä huolta." (Mark. 1:12-13)
Tämän päivän evankeliumiteksti on hyvin lyhyt. Siinä ei kerrota sitä, miten Saatana kiusasi Jeesusta. Raamattu on kuitenkin kirja, joka itse selittää itseään. Tämän sunnuntain toisessa evankeliumitekstissä Matteus kertoo Markusta tarkemmin, mitä autiomaassa tapahtui. Jeesus paastosi ensin 40 päivää ja 40 yötä. Silloin hänen tuli nälkä. Kiusaaja huomasi, että Jeesus on heikoilla. Niinpä hän houkutteli Jeesusta: ”Jos kerran olet Jumalan Poika, niin käske näiden kivien muuttua leiviksi.” Miten houkutteleva ajatus nälkäiselle miehelle. Erämaan kivet voisivat muuttua herkulliseksi leiväksi. Saatanan tarjous kuulostaa houkuttelevalta myös sen, vuoksi, että hän pyytää Jeesusta näyttämään jumaluutensa tällaisella ihmeellä.

Jeesus ei kuitenkaan kuuntele Paholaista ollenkaan, vaan hän vetoaa Jumalan sanaan. ”Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta. Seuraavassa kiusauksessa on mielenkiintoista se, että Kiusaaja vetoaa puolestaan kirjoituksiin. Hän pyytää Jeesusta heittäytymään Jerusalemin temppelimuurin harjalta, koska psalmissa sanotaan: ”Hän antaa enkeleilleen käskyn. He kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen.” Vaikka Jeesus oli äärimmäisen heikossa fyysisessä kunnossa paaston jälkeen, hän pystyi vastustamaan tätäkin kiusausta. Hän vastasi Raamatun sanalla Paholaisen hyökkäykseen. Kolmannella kerralla Saatana vei Jeesuksen korkealle vuorelle, josta Jeesus näki maailman kaikki valtakunnat ja niiden loiston. Se kaikki olisi Jeesuksen omaa, jos hän voin polvistuisi ja kumartaisi Saatanaa. Jeesus pysyi edelleen tiukkana: Mene pois, Saatana. On kirjoitettu: Herraa, Jumalaasi, sinun tulee kunnioittaa ja ainoastaan häntä palvella.” Kolmannen kiusauksen jälkeen Paholainen jätti Jeesuksen rauhaan ja enkelit tulivat palvelemaan Jeesusta.   

Kiusaajalla oli aivan tietty tarkoituksensa, kun hän piinasi Jeesusta. Hänen suunnitelmanaan oli, että Jeesus luopuisi kutsumuksestaan. Hän toivoi, että Jeesus ei kuuntelisi Jumalan ääntä ja toimisi sen mukaan, vaan tekisi valintojaan oman mielensä mukaan.

Mielessäni on monia tilanteita, joissa minua on houkuteltu luopumaan kutsumuksestani eri tavoin. Olen kokenut, että Jumala on antanut minulle jonkun tehtävän, mutta sitten on tapahtunut asioita, joissa ylpeyttäni on koeteltu. Esimerkiksi kotiäitinä ollessani mieheni pyysi minua pitämään seurakuntaansa  muskareita ja luentoja kuolemansynneistä. Otin mielelläni tehtävät vastaan ja koin ne mielekkäinä tehtävinä. Jossain vaiheessa kuitenkin minua alkoi suunnattomasti ärsyttää se, miten vähän sain palkkiota tekemästäni työstä. Toinen muskaripaikka sijaitsi kodistamme niin kaukana, että suurin osa pienestä palkkiosta meni matkoihin. Purnasin usein miehelleni myös siitä, miten pienen korvauksen sain luennoista verrattuna siihen, kuinka paljon niiden valmistelu vei minulta aikaa. Olisi ollut suuri kiusaus jättää homma kokonaan sikseen. Onneksi en tehnyt niin. Sain viettää mukavia muskarihetkiä lapseni, toisten lasten ja heidän äitiensä kanssa. Muskarin vetäminen ei tehnyt minua rikkaaksi, mutta sain jotain paljon arvokkaampaa. Elämääni jäi muutama ystävä ja paljon tuttuja. Luentojen pitäminenkin osoittautui kannattavaksi. Opin lisää itse tehdessäni niitä. Myöhemmin olen pystynyt hyödyntämään tekemääni työtä omassa työssäni. Jos olisin kuunnellut kiusaajan ääntä, kotiäitivuoteni olisi ollut paljon tylsempi ja pinnallisempi.  Toimintani ei ollut mitenkään jalomielistä eikä esimerkillistä, kun välillä purnasin pienestä palkkiostani sekä miehelleni että Jumalalle. Siitä huolimatta koin, että Jumala arvosti sitä, että olin uskollinen saamissani tehtävissä.

Jeesuksen toiminta autiomaassa on esimerkkinä oikeasta toiminnasta kiusauksissa ja koettelemuksissa. Jeesus vastusti Saatanaa Jumalan sanalla. Hän vetosi kerta toisensa jälkeen niihin lupauksiin, joita Jumala on antanut Raamatussa. Samalla tavalla meidän on hyvä etsiä Raamatusta neuvoja, ohjeita ja voimaa, jotta voisimme kestää kiusauksissa ja koettelemuksissa. Olen huomannut itse sen, miten tärkeää on, että luen säännöllisesti Raamattua. Hengellisestä työstä huolimatta on vaarana, että lähden jollain elämänalueella menemään sellaiseen suuntaan, joka ei ole Jumalan tahdon mukainen, jos laiminlyön Raamatun lukemista ja rukousta. Raamatun lukeminen ei ole suoritus, jota teemme miellyttääksemme Jumalaa tai osoittaaksemme sitä, miten hyviä kristittyjä me olemme. Sen sijaan Raamatun lukeminen on tärkeää meille itsellemme, jotta voisimme elää hyvää elämää. Jumala voi ohjata ja johdattaa ihmeellisesti joko Raamatun tai erilaisten hartauskirjojen avulla. Monet kristityt, jotka lukevat Päivän tunnussanasta pienet raamatunkohdat päivittäin tai erilaisia hartauskirjoja, joissa on teksti jokaiselle päivälle, ovat ihmetelleet sitä, miten sattuvia tekstejä tulee hyvin usein. Raamattu on kristitylle ruisleipää, joka auttaa pysymään kaidalla tiellä.

Jeesuksen kiusaukset osoittivat, että välillä Saatana voi käyttää Raamatunkin sanaa houkutellakseen ihmistä pois Jumalan tahdosta. Sen vuoksi olisi tärkeää, että olisi ympärillä toisia kristittyjä, joiden kanssa voi avoimesti ja syvällisesti puhua myös hengellisistä asioista. Jumala käyttää usein toisia ihmisiä välikappaleena ohjatessaan meitä elämään hänen tahtonsa mukaan. Raamattu- ja rukouspiirit voivat olla paikkoja, jossa avoimesti voidaan yhdessä kysellä Jumalan tahtoa vaikeissa valintatilanteissa. On kuitenkin hyvä muistaa se, miten kaikki kristityt ovat epätäydellisiä. Ei löydy sellaista raamatunopettajaa, pappia tai kypsää kristittyä, joka osaisi kuunnella kaikissa tilanteissa Jumalan tahtoa. Sen vuoksi ei kannata ikinä sokeasti luottaa yhteenkään ihmiseen, vaan kuunnella eri ihmisten ohjeita ja näkemyksiä ja tehdä sitten sen mukaan, minkä omassa omassatunnossaan kokee oikeaksi. Jokainen ihminen on vastuussa ensisijaisesti omasta elämästään ja sen vuoksi tekee oman elämänsä ratkaisut.  

Jeesuksen läheisetkin toimivat välillä Paholaisen palveluksessa houkutellessaan Jeesusta luopumaan kutsumuksestaan. Pietarille, jonka varaan Jeesus myöhemmin antoi koko kirkkonsa, Jeesus sanoi tylysti: Väisty tieltäni, Saatana! Sinä tahdot saada minut lankeamaan. Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!”

Kiusausten keskellä on hyvä lukea Raamattua ja keskustella toisten kristittyjen kanssa. Kuitenkin kaikkein tärkeintä kiusausten ja koettelemusten keskellä on se, että hakeutuu lähelle Jumalaa. Rukouksessa voi Jumalalle puhua suoraan kiusauksista. Ja silloinkin, kun on langennut kiusaukseen, saa tulla Jumalan luo.  Mikään synti ei ole sellainen, että langettuamme siihen, emme voisi tulla Jumalan luokse. Jumala tietää kaikki ajatuksemme, sanamme ja tekomme. Ei meidän tarvitse esittää hänelle olevamme hyviä ihmisiä. Hän ottaa meidät vastaan sellaisina kuin me olemme ja antaa meille anteeksi. Saamme joka päivä tulla rukouksessa Jumalan luokse, pyytää, että hän puhdistaa sydämemme ja pyytää voimaa elää hänen tahtonsa mukaan. Hän voi muuttaa sydämiämme, niin että viha voi muuttua rakkaudeksi, katkeruus anteeksiantamiseksi ja ylpeys nöyryydeksi.

Kiusausten keskellä meidän on nöyrryttävä siihen, ettemme ole täydellisiä, vaan tarvitsemme Jumalan armoa.  Jumala ei tahdo, että me kannamme menneisyyden painolasteja. Minkä hän on antanut anteeksi, on todella anteeksiannettu. Saatana muistuttaa meitä vanhoista synneistä, mutta Jumala vakuuttaa, että ne on annettu anteeksi Jeesuksen tähden. Nyt paastonaikana on erityisen hyvä mahdollisuus ripittäytyä papille, seurakunnan työntekijälle tai muulle luotettavalle kristitylle. Ripissä saa tunnustaa kaiken, mikä painaa sydämessä ja saa kuulla toisen ihmisen suulla, miten kaikki on anteeksiannettu.


Kiusauksia kohdatessa on tärkeintä pyytää Jumalan apua. Itse emme voi vastustaa syntiä vaan me vain masennumme, kun kerta toisensa jälkeen epäonnistumme ja lankeamme samoihin kiusauksiin. Ylpeys on monien kristillisten opettajien mukaan pahin synti. Minulle on käynyt ainakin monta kertaa niin, että olen arvostellut joko ääneen tai mielessäni toista ihmistä jostain asiasta. Vähän ajan kuluttua olen huomannut, että lankean samaan asiaan, josta olen toista tuominnut. Tommi Kalenius on ilmaissut laulussaan: ”Omin voimin yksikään ei irti pääse synneistään, armon virta kuohuaa. Avoin lähde meille on, kaikki maksettu jo on, armon virta kuohuaa.”

Me saamme aina paeta kiusauksia Jumalan syliin kuin lapsi pakenee uhkaavaa tilannetta tai ihmistä äidin tai isän syliin. Silloinkin kun tunnet itsesi täysin epäonnistuneeksi, voit paeta Jumalan syliin. Jeesus on kuollut puolestasi ristillä. Sinun syntisi on annettu sinulle anteeksi.  Erityisen lähelle Jumalaa me pääsemme ehtoollispöydässä. Siellä Jumala ottaa meidät lähelleen, parantaa kiusauksissa ja koettelemuksissa tulleet haavat ja antaa matkaevästä.  

Erkki Lemisen laulu Ristin luona kiusatulla paras paikka on (Minna Pyysalo)