Laatua lasten elämään subjektiivisen hoito-oikeuden rajaamisella?

Kuulen työssäni paljon tavallisten helsinkiläisten tarinoita. Siunauskeskusteluissa saan kuulla toisinaan lääkäreistä ja hoitajista, jotka ovat tehneet työnsä erinomaisesti. Omaiset ovat tyytyväisiä siihen, että vanhus sai hyvää hoitoa elämänsä loppuun saakka. Valitettavan usein kuulen myös siitä, miten Suomen huonontunut rahatilanne näkyy sairaaloissa. Kärsin niiden omaisten mukana, jotka kertovat siitä, miten he joutuivat ottamaan liian suuren vastuun sairaan omaisen hoidosta. Minua suututtaa aina, kun kuulen, että saattohoito on tehty luokattoman huonosti. Vakavasti sairaita ihmisiä raahataan säästösyistä vielä viimeisinä elinviikkoinaan sairaalasta toiseen ja osastolta toiselle. Leikkauksesta toipuvia vanhuksia kotiutetaan aivan liian nopeasti, vaikka omaishoitajana toimivalla puolisolla ei olisi voimavaroja hoitaa. Pahimmassa tilanteessa ovat tietysti ne ikäihmiset, jotka asuvat huonokuntoisina yksin kotona, koska palvelutaloissa ei ole tilaa.  Monenlaisista kivuista ja ahdistuksista kärsiville vanhuksille yksinäiset päivät voivat olla tuskallisen pitkiä. Kotisairaanhoidon työntekijät tekevät varmasti hyvää työtä, mutta he eivät millään ehdi  lyhyillä käynneillään hoitaa ihmisen kaikkia tarpeita. 

Tapaan työssäni myös paljon lapsiperheitä kastekeskusteuissa ja seurakunnan perhekerhoissa. Lähes poikkeuksetta kaikki kasteperheiden isosisarukset ovat osa-aikahoidossa päiväkodissa muutaman päivän viikossa. Neljän lapsen äitinä ymmärrän hyvin sen, miten rankkaa vauva-arki voi olla. Tiedän, miltä tuntuu, kun on valvonut koko yön vauvan kanssa ja joutuu siitä huolimatta aamulla heräämään pirteän leikki-ikäisen kanssa. Minusta on aivan oikein, että väsynyt vanhempi saa viedä sisaruksen päivähoitoon. Lapsi saa leikkiä kavereiden kanssa ja vanhempi kerätä voimia.

En kuitenkaan voi ymmärtää sitä, miksi Helsingin päättäjät tekivät päätöksen olla ottamatta käyttöön subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamista. Kaksikymmentä tuntia viikossa olisi mielestäni täysin riittävä määrä päivähoitopalvelua niille perheille, joissa toinen vanhempi on kotona. Useimmat perheet, joita kohtaan, pitävät lapsiaan hoidossa korkeintaan kolme päivää viikossa eli reilut 20 tuntia. Nyt nämä osa-aikaiset lapset vievät päiväkodeissa kokonaisen hoitopaikan. Se on mielestäni resurssien tuhlausta tilanteessa, jossa kaupunki joutuu säästämään vanhusten- ja sairaanhoidosta. 

Subjektiivisen päivähoito-oikeuden säilyttäminen on mielestäni kyseenalainen myös lasten hyvinvoinnin näkökulmasta. Ymmärrän hyvin, että tavoitteena on suojella niitä lapsia, jotka tarvitsevat arkeensa mahdollisimman paljon turvallisen aikuisen läsnäoloa puuttellisen vanhemmuuden vuoksi. Nyt on kuitenkin vaarana, että toiset lapset joutuvat kärsimään tämän päätöksen vuoksi. Vedän työssäni kerhoja ensimmäisen vauvan saaneille äideille. Monet äidit ovat hyvin huolestuneita ennen kuin vauva on edes täyttänyt puolta vuotta siitä, mistä he saavat lapselleen hotopaikan vanhempainloman loputtua. Alueellamme asuntojen hinnat ovat korkeat, minkä vuoksi  monilla vanhemmilla ei ole isojen asuntolainojen vuoksi mahdollisuutta jäädä kotiin vanhempainloman jälkeen. Kasvavalla alueella päivähoitopaikkoja on aivan liian vähän. Sen vuoksi kerhossani olevat äidit ovat hyvin huolestuneita siitä, miten he saavat arjen toimimaan työhönpaluun jälkeen. Helsingin ruuhkissa väärässä suunnassa sijaitseva päiväkoti voi tehdä yksivuotiaan hoitopäivistä aivan liian rasittavia.

Minä en ole vakuuttunut siitä, että subjektiivisen päivähoito-oikeuden säilyttäminen Helsingissä edistää helsinkiläisten lasten hyvinvointia merkittävästi. Professori Liisa Keltikangas-Järvinen on kirjassaan Pienen lapsen sosiaalisuus todennut yhdysvaltalaisiin tutkimuksiin nojauttuen, ettei päiväkoti ole alle kolmevuotiaan lapsen kehitykselle otollinen paikka. Pieni lapsi stressaantuu isossa ryhmässä, koska hänellä ei ole vielä päiväkodin sosiaalisiin tilanteisiin tarvittavia taitoja. Tutkimuksissa on todettu, että jo kuuden tunnin hoitopäivä aiheuttaa stressiä alle kolmevuotiaalle. Varhaisella iällä koettu stressi voi professorin mukaan myöhemmin heikentää stressinsietokykyä ja vaikeuttaa opppimista. Lapsi stressaa jo päiväkodissa

Minun mielestäni subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta luopuminen voisi parhaimmillaan vähentää sekä työssäkäyvien että kotona olevien lasten stressiä. Kotiäidit ja -isät voisivat viedä lapsensa puolipäivähoitoon tai kerhoihin.  Lapsi saisi virikkeitä, mutta hänen ei tarvitsisi kärsiä stressistä, jota pitkät hoitoviikot Keltinkangas-Järvisen tutkimuksen mukaan aiheuttavat. Päiväkotien kokopäiväiset hoitopaikat vapautuisivat  niille lapsille, jotka joutuvat olemaan hoidossa vanheempien työn tai opiskelujen vuoksi. Jos puolipäivähoidon järjestäminen on vaikeaa, voitaisiin luoda systeemi, jossa kaksi kotihoidossa olevaa lasta puolittavat hoitopaikan. Se olisi järkevää erityisesti niissä tapauksissa, kun isosisaruksella on jo vahvat kaverisuhteet päivähoitoryhmässä. Silloinkin tulisi hurjasti tilaa päiväkoteihin uusille lapsille. Lasten hoitopäivät eivät turhaan pitkittyisi matkojen vuoksi, jos lähipäiväkodeissa olisi riittävästi tilaa kotona olevien lasten siirryttyä kerhoihin tai puolipäivähoitoon. Pitkällä tähtäimellä tällainen ratkaisu voisi vähentää perheiden stressiä jo vanhempainvapaan aikana. 

Subjektiivisen päivähoito-oikeuden tavoitteena on käsittääkseni antaa kaikille lapsille tasa-arvoiset edellytykset hyvää elämään riippumatta kotioloista. Näkisin, että kokoaikaisen päivähoidon sijaan lapset voisivat hyötyä siitä, että kotiäitidit ja -isät saisivat muunlaista apua ja tukea. Helsingissä seurakuntamme alueella kaupunki on upeasti panostanut varhaiseen tukeen. Kutsun aina kerhoihin varhaisen tuen sosiaaliohjaajan kertomaan vauvan unesta. Samalla hän kertoo heidän palveluistaan ja sanoo, miten häneen voi ottaa yhteyttä ihan kaikissa perheen ongelmatilanteissa. Kynnys hakea apua on tehty mahdollisimman matalaksi. Ainoa ongelma on siinä, että kaaupungin systeemit muuttuvat niin nopeasti, että en työntekijänäkään ikinä muista toiminnon nimeä, koska se muuttuu vähän väliä. Nytkin löysin netistä esitteen vain vuodelta 2012. Toiminnan sisältö on kyllä pysynyt samana, mutta toiminnan nimitys lienee muuttunut muutaman kerran :). 

Nettiesitteessä varhaisen tuen sosiaaliohjauksesta kerrotaan näin: "Lapsiperheiden varhaisen tuen sosiaaliohjaus on perheille tarkoitettua tukea, ohjausta ja neuvontaa. Sosiaaliohjaaja työskentelee pääsääntöisesti perheen kotona. Tapaamisten määrä ja sisältö suunnitellaan yhdessä perheen kanssa. Perheen tarpeen ja toiveen mukaan tehdään yhteistyötä muiden perhettä tukevien työntekijöiden kanssa. Voit ottaa yhteyttä asuinalueesi sosiaaliohjaajaan, kun: • tarvitset tukea ja neuvontaa käytännön asioiden hoitamisessa • haluat keskustella perheesi tilanteesta tai vanhemmuuteen ja lasten kasvatukseen liittyvistä asioista • tarvitset tietoa alueen palveluista ja ohjausta niiden pariin • toivot tukea elämäntilanteessasi tapahtuneessa äkillisessä muutoksessa Vanhemmuuden tukemiseksi tarjotaan myös ryhmämuotoista toimintaa. Sosiaaliohjaajien palvelut ovat perheille maksuttomia." Näiden maksuttomien palvelujen lisäksi on mahdollista saada maksullisia palveluja kuten siivousapua ja lastenhoitoapua. 

Tapasin erään perheen, joka oli ottanut poikkeuksellisesti lapsen kokonaan pois päivähoidosta pikkusisaruksen synnyttyä. Lääkäriäiti ei ollut yhtään huolestunut siitä, että kaksivuotias ei saisi kotona tarpeeksi virikkeitä. Hän kertoi, että lapsi kyllä kaipasi päiväkotikavereitaan, mutta vanhemmat olivta silti todella tyytyväisiä ratkaisuunsa. Lapsi oli rauhoittunut selkeästi kotiin jäätyään. "Vasta nyt ymmärrän, miten stressaavia pitkät päivähoitopäivät olivat lapsellemme", totesi äiti.